Välillä mietin, miltä tuntuisi vetäytyä säpisevästä yhteiskunnasta sivuun, jonnekin ihan omaan rauhaan. Omassa mökkisaaressani Itä-Suomessa pystyn sitä ajoittain harjoittelemaan, vaikka omavaraisuudesta ei siellä voi oikein puhua sen rakentuessa vain mustikoille ja puolukoille.
Aika ajoin tämä kaikki pyöritys vain väsyttää ja kanssaihmiset ärsyttävät.
Laura Gustafssonin Korpisoturin päähenkilö Ahma ei ainoastaan mieti vaan myös toteuttaa vetäytymisen. Hän muuttaa itärajalle tarkoituksenaan päästä eroon turhasta yhteiskunnasta vaatimuksineen ja typeryyksineen. Ahman tavoitteena on omavaraistalous mahdollisimman pienellä energiankulutuksella. Valmistautuminen maailmanloppuun on alkanut.
Ahma haluaisi olla ihmiskontakteista vapaa, mutta valitettavasti se ei edes pikkupaikkakunnan peräkylällä onnistu täysin. Paikalliset alkuasukkaat suhtautuvat tulokkaaseen epäillen, mutta myös uteliaita on. Ahma huomaa oman laumansa kasvavan, kun hehkeä Pamsu ja esikoistaan odottava Linnea lyöttäytyvät yhä tiiviimmin hänen seuraansa. Myöhemmin joukon jatkoksi saapuu myös Ahman nettituttu Kapu. Eikä pidä unohtaa eläinystäviä, kuten Ahman pihapiiriin majoittuvaa sikaa.
Taustalla humisee Suomen sisä- ja ulkopolitiikka. Suomi sulkee ovensa pakolaisilta ja joutuu muiden maiden kauppasaartoon. Väistämättähän se alkaa rapistaa yhteiskunnan toimintaa ja ajatuksella vuosikaudet hekumoineet survivalistit pääsevät testaamaan taitojaan, kun kaikesta on pulaa.
Korpisoturi on rempseä, eloisa ja räiskyvä romaani. Sen tarina puksuttaa menemään ilman suvantoja, kasvattaa kuvioitaan vähitellen ja pysyy kuitenkin kaiken aikaa huolella kasassa. Ahma on päähenkilönä mainio: aika outo, epäluotettava mutta silti uskottava. Juuri sellainen tyyppi, jollaista ei ehkä itse henkilökohtaisesti tunne, mutta jollaisia tietää olevan. Siellä jossain, spelttiä kylvämässä.
Naishahmoja tarkastellaan pääosin Ahman näkökulmasta, ja vaikka se on väistämättä yksiulotteinen, naiset osaavat yllättää. Ei ole aikaa tai halua jäädä korpisoturin katseen määrittelemäksi tai hänen sääntöjään orjallisesti noudattamaan.
Gustafsson kirjoittaa jollain tapaa veikeästi. Kieli kutittelee, hauskuuttaa ja on silti viiltävän tarkkaa kuvausta Suomesta ja suomalaisista, korvesta ja yhteisön muodostumisesta. Luonto on yksi romaanin päähenkilöistä, tai pikemminkin ihmisen suhde siihen. Kuinka etäällä siitä olemmekaan, kuinka suuriin vaikeuksiin joutuisimme, jos täysihoito päättyisi ja olisimme yhtäkkiä itse vastuussa pärjäämisestämme.
Ihmisluonto on aiheena ikuinen, mutta Gustafsson puhaltaa siihen raikasta uutta pontta. Korpisoturi on hauska kirja, vaikka vakavia aiheita käsitteleekin. Se on samaan aikaan ajankohtainen, pohdituttava ja viihdyttävä. Oivaa luettavaa niin kaikille oman elämänsä wannabe-survivalisteille kuin meille mukavuuksiinsa tuudittautuneille laiskureille.
Laura Gustafsson: Korpisoturi
Ulkoasu: Jussi Karjalainen
Into 2016
257 s.
Arvostelukappale.
_______
Toisaalla: Kanava Klassikko, Vinttikamarissa, Kirja vieköön!, Kaiken voi lukea!, Tekstiluola, Pihin naisen elämää
Osuvasti kirjoitettu! Naurahdin tuolle spelttiheitolle. :) Tunnen yhden survivalismista innostuneen, mutta hän on näin humoristisesti todeten vasta perunanviljelyvaiheessa. Tunnustaudun myös itse pienimuotoiseksi survivalistiksi. Koti on sillä viisiin varusteltu, ettei vähän pitempikään sähkökatko ole maailmanloppu. Itse luin tätä romaania ehkä hieman liian ryppyotsaisesti. Kevyemmin suhtautumalla olisin varmasti nauttinut enemmän.
VastaaPoistaHeh, perunavaihe on vaihe sekin. ;) Minun pitäisi kyllä tsempata, joku vanhentunut hernekeittopurkki varmaan kaapin perältä löytyisi, jos kunnolla kaivelisi. Ehkä sentään vähän enemmän voisi varautua.
PoistaMinun oli jotenkin helppoa heittäytyä Korpisoturin vietäväksi huumorimielellä, vaikka ei tämä mikään vitsikirja ole. Jokin vain kolahti juuri sopivasti, ja teksti vei mennessään.
Pidän Gustafssonin aiemmista kirjoista kovasti, joten aion lukea tämänkin. Olet löytänyt osuvan ilmaisun "Gusatafsson kirjoittaa jollain tapaa veikeästi". Olen samaa mieltä.
VastaaPoistaMinulla on Anomalia lukematta, mutta Huorasatu oli kyllä ilmestymisvuotensa tapauksia. Nappaa tämä pian lukupinoosi, Marjatta!
PoistaKiitos sisällöllisestä arviosta! Löysin yhden kirjan lisää tbr-listalleni :)
VastaaPoistaMahtavaa! Tosin se lista on päättymätön ja alati paisuva, veikkaan. ;) Ainakin omani on.
PoistaMietin, mikä minua tökki kirjaa lukiessani. Se taitaa olla sinun kiteyttämä ilmaisu wannabe-survivalisti. Uskomattoman hieno kiteytys. Korpisoturissa oli kuitenkin paljon hyvää.
VastaaPoistaPidin kerran esitelmää vegaaneille ja tulin loppupäätelmään, että kyllä sienet kannattaa jättää väliin lihan takia, mutta korjasin kuitenkin, ettei niissä ole matoja vaan toukkia. Joskus vain väsyy. Gustafsson oli tehnyt hyvän pohjatyön kirjaan, mutta Ahma oli vain välillä liian rasittava.