Viime joulukuussa luin henkeä pidätellen Laurent Binetin upean historiallis-fiktiivis-tutkimuksellisen tietoromaanin HHhH. Kun sitten huomasin, että Terhi Rannelalta on ilmestymässä Reinhard Heydrichin vaimoa Linaa käsittelevä historiallinen romaani, oli tietenkin selvää, että sen lukisin.
Frau on matka natsin mieleen ja muistoihin. Lina Heydrich oli joidenkin tietojen mukaan puolisoaan kiihkeämpi kansallissosialisti, joka – toisin kuin miehensä – myös selvisi toisesta maailmansodasta hengissä ja pystyi vielä vuosikymmenet jälkeenpäin vaalimaan aatteitaan ja muistojaan. Rannela on romaanissaan kuljettanut hänet Pohjois-Saksan rannikolle, Fehrmarnin saarelle pieneen Todendorfin kylään, jonne journalisti Erich Richter häntä keväällä 1984 saapuu haastattelemaan.
Linalla on paljon kerrottavaa, mutta hän jakaa tietojaan tarkkaan harkiten. Enää ei ole tilaa ajattelijoille, jollaisena hän itseään pitää, ei mahdollisuutta jylhille aatteille. Lina on jo vanha nainen, sairaskin, ja hän elää yhä enemmän menneisyydessä ja muistoissaan.
Frau antaa äänen muillekin. Se kuvaa toisen maailmansodan tapahtumia Prahassa ja sen liepeillä keväällä ja kesällä 1942, kun Reinhard Heydrich salamurhataan ja murha puolestaan kostetaan. Näkökulmansa saavat niin attentaattiin osallistuneet, ohikulkijat kuin Lidicen kylän asukkaat, jotka saavat maksaa kovan hinnan tapahtumista. Aika ajoin palataan Heydrichien palatsimaiseen kotiin. Yksityisestä tulee yleistä ja yleisestä yksityistä.
Rannelalla on tyyli hallussaan. Frau on hiottu, huolellinen romaani, jonka rakenne on tasapainoinen ja kerronta tyylikästä viileydessään ja paikoittaisessa reportaasimaisuudessaan. Romaanin henkilöt eivät ole karikatyyrejä, vaan heissä on elinvoimaa ja inhimillisyyttä, Linassakin, jota vanhuus ja sairaus jo kuluttavat – vaikka eivät ne ole mitään syitä saada anteeksi rikoksia ihmisyyttä vastaan.
Vaikka kirjan aihe on lähtökohtaisesti julma, Rannela ei mässäile sillä. En edes tiedä, olisiko se mahdollista, koska historialliset tapahtumat, joista Frau ammentaa, ovat kaukana mielipuolisuuden tuolla puolen.
Aika ajoin erinäisiä kustantamojen julkaisuluetteloja silmäillessäni olen miettinyt, voiko toisesta maailmansodasta ja natseista saada vielä jotain uutta näkökulmaa irti. Viimeisen vuoden aikana olen todennut, ettei aiheesta voi vaieta eikä sitä voi unohtaa. Äärioikeistolaisuus ja rotuhygienistiset puheet ovat vain vahvistuneet ja keränneet kannatusta. Rasismi ja rasistiset mielipiteet vaikuttavat jostain sairaasta syystä olevan salonkikelpoista kahvipöytäaiheistoa.
Joten antaa tulla vaan, ei anneta tämän kaiken unohtua.
Terhi Rannela: Frau
Ulkoasu: Tuija Kuusela
Karisto 2016
232 s.
Arvostelukappale.
_______
Toisaalla: Luettua elämää, Leena Lumi, Lumiomena, Oksan hyllyltä, Kirjapolkuni, Järjellä ja tunteella, Kirjakaapin kummitus, Kirja vieköön!, Evarian kirjahylly, Mari A:n kirjablogi
Terhi Rannela on ollut lempikirjilijoitani siitä asti kun luin häneltä nuortenkirjan Taivaan tuuliin. Frauta olen odottanut kovasti, mutta koululukemisten takia en ole vielä päässyt siihen käsiksi. Olen samaa mieltä siitä, ettei toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista saisi vaieta, varsinkaan nyt kun äärioikeisto nostaa kannatustaan.
VastaaPoistaMinä olen lukenut Rannelan nuortenkirjoja aika hyvällä tahdilla, mutta osa on vielä vuoroaan odottamassa. Taivaan tuuliin on hyvin vaikuttava, hieno kirja. Seuraavaksi taidan lukea häneltä sen edellisen historiallisen romaanin, Punaisten kyynelten talo.
PoistaHistoriaa opiskellessani minua turhautti natsi-Saksan ja muiden ääriaatteiden jatkuva näkyvyys populaarikulttuurissa ja kirjajulkaisulistoissa. Ajattelin se siitä näkökulmasta, että kunpa ihmiset tietäisivät, miten paljon kaikkea muuta kiinnostavaa historialla on antaa. Nyt ymmärrän asian toisin, enkä enää niinkään karsasta sitä. On hyvä, että ihmisen hulluus pysyy tapetilla. Ainakin enemmistöllä on silloin mahdollisuus muistaa se.
Frau on osoitus siitä, että uusia näkökulmia historiaan voi aina löytää - ja kuten sanotkin, niitä täytyy löytää, jotta aihetta ei unohdettaisi. Minua hätkähdytti Linan varmuus syyttömyydestään. Hänen elämänsä onnellisimmat vuodet rakentuivat hänen aatteensa toteutumiselle. Nykyihmistä järkyttää, mutta silloin Linalla oli paljon kanssasisaria ja -veljiä, joille unelmamaailma näytti toteutuvan heidän silmiensä edessä ja he tunsivat rakentavansa sitä kaikella työllään. Miksi siis hävetä? Mikä luoja paratkoon varjelisi ihmisiä tällaiselta maailmankuvalta - jossa oma onni ja unelma tarkoittaa miljoonien ihmisten tappamista. Ajatus on tosiaankin mielipuolisuuden tuolta puolen, eikä ole kuin 70 vuotta siitä, kun se oli totta.
VastaaPoistaLina on mielestäni onnistunut kirjan henkilö, samaan aikaan hyytävä ja aito, hän todella seisoo asiansa takana ja uskoo siihen. Samanmielisten kanssa on helppoa kasvattaa uskoa itselleen oikeaan asiaan, ilman muuta. Niin se on nytkin, kaikkialla. Ihminen on kummallinen olento, siitä ei pääse mihinkään. Kunpa olisimme oppineet jotakin.
PoistaHieno lopetus tekstissäsi. Tämä romaani teki vaikutuksen, vaikka koin raporttimaisen kielen paikoin etäännyttäväksi - ehkä sen voi ottaa jonkinlaisena tehokeinona, koska sitten toisaalta jotkut kohdat koskettivat sitäkin enemmän.
VastaaPoistaNäitä asioita ei saa unohtaa.
Minä koin kirjan paikoin jopa elokuvamaisena, nopeina leikkauksina ja kohtauksina. Tapahtumien väistämätön suunta saattoi olla yksi syy valitulle kielelle, luulen.
PoistaEi tosiaan saa, mutta moni on siihen valmis. Tai ei ehkä niinkään unohtamaan, vaan pikemminkin ammentamaan uutta voimaa. Se on pelottavaa ja oksettavaa.
Totta, tämä kirja on erittäin ajankohtainen. Hyvänen aika, meilläkin nousee mediassa kaiken aikaa esiin jonkinlaisia Frau-tyyppejä.
VastaaPoistaAion lukea!
Eikä heitä edes hävetä, päin vastoin! Uskovat siihen, mitä suustaan päästävät, näkevät kai jonkinlaisen hohdon ja aatteen palon silmissään.
PoistaLue tämä!
Rannela on osannut kirjoittaa tiiviisti, mutta väkevästi. En ole vielä saanut blogattua Frausta, sen verran sulattelua luettu vaatii.
VastaaPoistaAjatella tosiaan, etteivät Linan ajatukset ole edes kovin kaukana siitä, mitä monet nykyäänkin ajattelevat ja minkä eteen ovat valmiita tekemään vaikka mitä… Hullua. Ja pelottavaa.
Odotan kiinnostuneena, mitä kirjoitat. Tässä kirjassa on kyllä mietittävää, se on lyhyehköstä mitastaan huolimatta täysi.
PoistaNiin on. Minusta elämämme aika on pelottava. Pelottavinta siinä on, kuinka nopeasti kaikki on muuttunut, suoraan silmiemme edessä.
Huu, tämä pitää kyllä lukea. Itseasiassa olenkin tämän varausjonossa kirjastossa (ellen nyt kröhöm omiani muista, niin monta varausta ollut viime aikoina). Mutta hitto, onko tämä NOIN LYHYT? En tiedä miksi mielikuvani oli, että tämä oli joku 300-400 sivun kirja. Näköjään tiivistikin voi kertoa isoja juttuja.
VastaaPoistaJoo, lue ehdottomasti, kun vuorosi tulee. Täällä samaa vaivaa, plus en ikinä muista kirjastoon mennessäni, että mikä kirja siellä nyt olikaan hakua odottamassa...
PoistaFrau on tosiaan napakan pituinen, ei mitään ylimääräistä, vaan juuri tarpeeksi.