Luin wieniläistyneen Satu Taskisen esikoisromaanin Täydellinen paisti viime kesänä. Huikean mainio kirja! Oli aivan selvää, että mitä tahansa Taskisen kirjoittamaa vastaani vielä tulisi, sen lukisin. Niin kirjoitin silloin ja sitä tarkoitin.
Katedraali on kolmea vuotta paistia myöhemmin ilmestynyt romaani, jossa elellään niinikään Wienissä varsin erikoislaatuisissa ympyröissä. Päähenkilö on Tea, joka ei mielellään poistuisi asunnostaan, jonne on koonnut hamstrannut valtavan määrän tavaraa. Nyt on kuitenkin lähdettävä ulos, sillä Tean pikkusisko, vaikeaa pitkäaikaissairautta potenut Kerstin on kuollut ja vietetään hänen hautajaisiaan.
Tean noutaa hänen ainoa poikansa Mark. Hautajaisiin osallistuu luonnollisesti muu jäljellä oleva perhe: vanhin sisko Bea, ainoa veli Leo, perheen äiti Ilse, Tean entinen mies Simon ja joukko muuta suruväkeä. Suhteet kiristyvät ja tunnelma nirskuu liitoksissaan.
Kaikki tapahtuu yhden päivän aikana, ja kerronta on yksin Tean.
Vastuu on lukijalla.
Taskisen kirjoitustyyli on vimmainen, hengästyttävä, mieleenpainuva. Se on hyvin omaääninen olematta tippaakaan rasittava tai teennäinen. Voisin kuvitella, että teksti ja tarina on vain tullut valmiina ulos Taskisen mielikuvituksesta – vaikka tietenkin tiedän sitä kirjoitetun ja hiotun huolella – niin autenttista, aitoa ja valmista se on.
Tean pään sisällä ei ole mukavaa, siihen kannattaa varautua. Hän on ongelmallinen, yksioikoinen ja silti kovin monitahoinen ja koskettava henkilöhahmo. Väistämättä hänen seuransa alkaa ahdistaa, mutta herättää se sympatiaakin, halua auttaa tai kuunnella, hieman ravistella. Tai vähän enemmänkin.
Kirjan teemat ovat suuria: menetys, suru, sairaus, kuolema, äitiys, sisaruus, tutiseva mieli, itse pilattu elämä. Tarina ei missään vaiheessa hautaudu taakkansa alle, vaan kierroksia kasvatetaan entisestään silloinkin, kun luulisi tulleen sen hetken, kun jäädään märehtimään. Ehei. Tämä kirja kantaa itsensä ja kunnialla kantaakin. Vie lukijankin siinä sivussa mukanaan.
Satu Taskisen romaaneista tuntuu tyhjänpäiväiseltä kirjoittaa, vaikka analysoitavaa niissä riittää, sillä ne on yksinkertaisesti koettava itse. Minä hukkasin monta vuotta ennen kuin tajusin lukea Täydellisen paistin ja Katedraalin, älä sinä sorru samaan, jos vielä voit itsesi suosta pelastaa.
Lue Taskista. Uskot taas kirjallisuuteen ja maailmaan ja sen kummallista kummallisempiin ihmisiin.
Satu Taskinen: Katedraali
Ulkoasu: Jussi Karjalainen
Teos 2014
335 s.
Kirjastosta.
_______
Toisaalla: P. S. Rakastan kirjoja, Annelin kirjoissa
Kuulun niihin, jotka eivät ole lukeneet Taskista. Täydellisen paistin aihe ei kiinnostanut minua lainkaan. Kirjoituksesi saa minut epäilemään, että minun pitäisi luopua ennakkoluulostani.
VastaaPoistaAiheen ei kannata antaa hämätä: kirja kertoo todellakin paljosta muusta kuin paistin tekemisestä. Suosittelen kokeilemaan, ehdottomasti, kun myös tätä Katedraalia, joskin tuntuu, että Täydellisestä paistista pidin vielä enemmän.
PoistaTäälläkin yksi, joka ei ole lukenut vielä Taskista. Hän on kuitenkin lukulistallani, ja etenkin Täydellistä paistia on kehotettu minua lukemaan. Arviosi vahvistaa tunnetta, että kirjailijan tuotantoa on otettava tänä vuonna lukuun.
VastaaPoistaEhdottomasti, Kaisa! Taskisella on erittäin omaääninen tyyli, jonka kanssa on syytä tulla tutuksi. Hänestä kuullaan vielä lisää.
PoistaMinäkään en ole lukenut Taskista. Mitä luulet, uppoaisiko minuun?
VastaaPoistaKokeile ihmeessä Katri! Etenkin Täydellinen paisti oli minusta aivan upea kokemus, hengästyttävä lähestulkoon. Mutta uskon, että Taskisen tyyli herättää ristiriitaisia tuntemuksia.
PoistaTuo kirja koetteli minua. En olisi millään viihtynyt sen seurassa. Sain kuitenkin luettua loppuun.
VastaaPoistaLuulen, että tämä on aika suuria jakoja tekevä kirja, joko ihastuu tai ei. Hienoa silti, ettet luovuttanut, minulle tämä oli todella vaikuttava lukukokemus.
Poista