Peter Høeg on jotenkin kumma kirjailija. Selvästi arvostettu, kiistämättä menestynyt, melkoinen tarinaniskijä. Nyt kahden luetun kirjan jälkeen (Lumen tajun luin viime syksynä) en menisi vielä vannomaan, että olen minkään sorttinen fani. Kieltämättä uteliaisuuttani ei vielä ole aivan tyydytetty, joten vähintään luen vielä Norsunhoitajien lapset, jonka olen jossain vaiheessa ostanut edullisena e-kirjana. Ja miksen lisääkin, ken tietää.
Susanin vaikutus on vauhdikas, kiehtova ja häiritsevä romaani. Sen päähenkilö Susan Svendsen on huippufyysikko, naimisissa säveltäjä Labanin kanssa ja teini-ikäisten kaksosten, Thitin ja Haraldin, äiti. Svendsenin perhe elää jonkinasteista tanskalaista unelmaa tyylikkäässä talossaan hyvällä Kööpenhaminan alueella. Perheen jäsenet ovat kuitenkin melkoisia persoonia sekä luonteeltaan että erilaisilta taipumuksiltaan. Susanilla esimerkiksi on kyky saada ihmiset uskoutumaan itselleen ilman sen suurempia voimainponnistuksia.
Susan ja Harald ovat joutuneet perheen Intian-matkalla vaikeuksiin, mutta apu tulee yllättävältä taholta. Heidät luvataan kuljettaa diplomaattisessa suojassa takaisin kotiin, jos Susan vain suostuu auttamaan erikoisessa tehtävässä. Hänen tulee selvittää, missä ovat huippusalaisen, jo lakkautetun Tulevaisuuskomission jäljellä olevat paperit. Komissio perustettiin 1970-luvulla ja se koostui Tanskan terävimmistä aivoista. Mitä pidemmälle selvitystyö pääsee, sitä varmemmaksi käy, että komissiolla oli todellakin monenlaiset avaimet käsissään. Sen jäsenet tuntuivat tietävän kaiken.
Kirjassa on melkoisen raakaa väkivaltaa, ja Susanin näkökulman kautta tarkasteltuna se saa oudon, kelmumaisen suojan ylleen. Veri lentää ja luita katkotaan, mutta Susan ei tunnu olevan oikein moksiskaan. Hän on aika persoonallinen tapaus, hyvin analyyttinen ja objektiivinen, ikään kuin maailma olisi hänelle aivan pelkkää fysiikkaa ja sen lainalaisuuksia. Ehkä se onkin.
Høeg kirjoittaa vimmalla. Tarina etenee paikoin poukkoillen, paikoin hidastellen, mutta koko ajan se tuntuu tempoilevan eri suuntiin. Lukija saa olla tarkkana uusien käänteiden ja esiin nousevien henkilöiden kanssa – verkosto on melkoinen, eikä siitä paljasteta kuin pieni pala kerrallaan. Yhteiskunta, jonka Høeg on tarinaansa rakentanut, on hyytävä ja kuitenkin tuttu. Ehkä näin tehdään jo jossain, ja miksei tehtäisi: valta, raha ja itsekkyys vievät niitä hallussaan pitävät porttien ja aitojen taakse, turvakameroiden suojaan, omaan maailmaansa. Muilla ei ole väliä.
Poliittinen valtapeli tuntuu välillä puhkikalutulta aiheelta. Toisaalta se ei vanhene koskaan, koska se on totta koko ajan. Høegin valtapeli on vielä raaempi, sillä sitä peilataan tanskalaista hyvinvointivaltiota ja sen illuusiota vasten.
Susanin vaikutus on kirja, joka viihdyttää ja samalla ärsyttää. Se on ristiriitainen lukukokemus, mutta saa silti kääntämään aina vain uuden sivun esiin. Ja vielä yhden.
Peter Høeg: Susanin vaikutus
Suomentaja: Katriina Huttunen
Ulkoasu: Jussi Karjalainen
Tammi 2015
426 s.
Effekten af Susan (2014)
Kirjastosta.
_____
Toisaalla: Oksan hyllyltä, Kirjoista ja muista kertomuksista, Lumiomena, Kirjakaapin kummitus, Lukutoukan kulttuuriblogi, Ullan Luetut kirjat, Leena Lumi, Nannan kirjakimara, Kujerruksia
Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteessa Tanska saa kolmannen suorituksen.
Kirjankansibingosta ruutu Fiktiivinen hahmo.
Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteessa Tanska saa kolmannen suorituksen.
Kirjankansibingosta ruutu Fiktiivinen hahmo.
Minä jotenkin tykkään Hoegin tyylistä - se on sopivan 'häröinen'.
VastaaPoistaNorsunhoitajien lapset odottaa minuakin lukulaitteella. Saa nähdä, milloin pääsen siihen käsiksi.
Minä en taida ihan heti siihen tarttua, mutta jossain vaiheessa sitten. Hoeg vaatii keskittymistä lukijaltaan, joten ainakaan en nyt kouluvuoden alkuun taida uutta yrittää.
PoistaSusanin vaikutus houkuttelee kovasti. Arviosi myötä uteliaisuus vain lisääntyy... Hoegin Lumen taju räjäytti aikanaan tajuntani, mutta Nainen ja apina ei niinkään hetkauttanut. Rajatapaukset puolestaan olisi aivan sinun kirjasi monestakin syystä, suosittelen.
VastaaPoistaKiitos suosituksesta, Elina. Täytyy harkita Rajatapauksia, vaikka olenkin kuullut siitä ristiriitaisia kommentteja. Toisaalta ristiriitaisuudet usein viehättävät!
PoistaEn ole minäkään ihan varma, lukeudunko Hoeg-faneihin... Lumen taju oli hieno, erikoinen, mutta silti jokin jäi vaivaamaan, enkä olen sen koommin Hoegia lukenut. Ehkä pitäisi antaa vielä mahdollisuus!
VastaaPoistaTämä on ihan lukemisen arvoinen kirja kyllä, vaikka saikin hieman pinnistellä, että pysyi mukana. Hoegia täytyy mitä ilmeisimmin lähestyä varovasti...
Poista