Eläimet yhteiskunnassa on ansiokas, kriittinen ja monipuolinen teksti- ja artikkelikokoelma, jolle on (valitettavasti) aiheensa puolesta tilausta koko ajan monestakin eri syystä. Se on kirja, joka ei pyytele anteeksi valitsemaansa puolta, mutta samalla se on kirja, joka ei ylly pamfletiksi tai saarnaksi. Ymmärrettävästi laaja kirjoittajajoukko – kaksikymmentä eri alan ihmistä – aiheuttaa sen, että tekstit poikkeavat tyyliltään ja lähtökohdiltaan toisistaan huomattavasti. Nähdäkseni se on etu, sillä aihepiirikin on laaja.
On mahdotonta tiivistää tätä kirjaa blogitekstiksi, enkä halua edes yrittää sitä. Eläimet yhteiskunnassa toteaa ykskantaan, ettemme näe eläinten arvoa riittävän korkeana kohdellaksemme niitä poikkeuksetta hyvin ja oikein tai edes johdonmukaisesti. Tätä tuskin voi kukaan yrittää kieltää. Kirjassa kysytään muun muassa, miksi sama eläin (vaikkapa kettu tai minkki) saa eläintarhassa reilusti tilaa temmeltää, mutta turkistarhalla sille riittää vain pieni häkki. Ja miten voimme perustella molemmat ratkaisut "lajityypillisinä ympäristöinä"? (Oma vastaukseni: emme mitenkään. Turkistarhaus on käsittämätön ja täydellisen turha elinkeino, joka tulisi kieltää.) (En ole myöskään eläintarhojen ystävä.)
Eläimiä lähestytään kirjassa monelta kantilta. Kirjoittajat pohtivat niitä mediassa, taiteessa, uskonnossa, aktivismissa, tieteessä, filosofiassa – ylipäänsä yhteiskunnassa sen eri lohkoilla. Erityisen ansiokkaana pidän Noora Kotilaisen artikkelia "Puhdasta, suomalaista, nationalistista lihaa", joka kaivautuu syvälle lihateollisuuden markkinoinnin kaksinaamaisuuteen ja tekopyhyyteen.
Tällaista kirjaa blogissa käsitellessään on kai "pakollista" avata hieman omaa suhtautumistaan eläimiin. Lopetin punaisen lihan syömisen 12-vuotiaana, enkä ole siihen sen jälkeen koskenut kuin yhden käden sormilla laskettavina kertoina maistaessani esim. rosvopaistina mökillä tehtyä lammasta. Moneen vuoteen en syönyt broileriakaan, mutta nykyisin syön sitä silloin tällöin. Kalaa olen syönyt aina paljon, lähisuvussani on intohimoinen kalastaja, joka on tuonut lähiruokakalaa pöytään. Maitotuotteita käytän myös, ja juusto on pahin ja paras viholliseni ja suurien intohimojeni kohde. Sen sijaan maitoa sellaisenaan en juo.
En ole eläintuotteiden suhteen todellakaan mikään "puhdas pulmunen", enkä sellaiseksi pyrikään. Nähdäkseni luonnon kiertokulussa toisten olentojen syömiselle on oikeutuksensa (riistolle, hyväksikäytölle, kidutukselle ja huonolle kohtelulle ei ole). Teen ja toimin, niin kuin parhaaksi näen, ja myönnän myös olevani mukavuudenhaluinen (ja ristiriitainen, kyllä, sitäkin). En ole kuitenkaan koskaan ymmärtänyt lähes raivoisaa intohimoa, jolla jotkut sekasyöjät ovat suhtautuneet tekemiini valintoihin – joita en edes juuri tuo esiin! Huomattavasti enemmän olen kokenut lihansyöjien painostusta ja propagandaa kuin vegaanien koskaan. Se hämmentää, etenkin siksi, että yleisempi tapa on pitää vegaaneja jonkinlaisina oman asiansa paasaajina. Omat kokemukseni väittävät muuta.
Lisäksi minulla on lemmikkinä 10-vuotias kissarouva (yllä kuvassa). Miksi ajattelen, että kissani on jotenkin arvokkaampi kuin se broileri, jonka saatan syödä tai se ahven, jonka lautaselleni paistan? En tosiaan tiedä vastausta. Eläimet yhteiskunnassa pohtii tätäkin – ja saa lukijansa miettimään. (Sivuhuomautus: Minuun ovat aina vaikuttaneet jotenkin erityisen paljon ne anekdootit Karjalan evakoista, joissa pieni lapsi on joutunut jättämään vaikkapa sitten sen kissan taakseen ja muistaa sen eron kipeyden edelleen vanhuksena. Eläinsuhteilla on tärkeä paikkansa maailmassamme.)
Eläimet yhteiskunnassa oli hyvä lukukokemus, vaikka saikin minut potemaan huonoa omatuntoa. Tai oikeammin: se oli hyvä lukukokemus juuri siksi. Tekstit ovat hyvin rakennettuja ja rajattuja, ja pidän teoksen moniäänisyydestä ja poikkitieteellisyydestä (ja -taiteellisuudesta). Ainoastaan sitä harmittelen, että luulen tämän kirjan kuluvan lähinnä sellaisten ihmisten käsissä, joille se ei ehkä ole ensisijaisen keskeistä luettavaa. Yritäpä saada vannoutunut lihansyöjä lukemaan mitään tällaista, veikkaanpa vaikeaksi.
Vaikka tietenkin ihmisen suhde eläimiin ja eläinten suhde yhteiskuntaan on paljon muutakin kuin ravintoketjullisia tekijöitä. Niihinkin Eläimet yhteiskunnassa antaa näkökulmaa ja pohdittavaa. Suosittelen tutustumaan itse.
Elisa Aaltola & Sami Keto (toim.): Eläimet yhteiskunnassa
Kansi: Ninni Kairisalo
Kuvitukset: Stina Riikonen
Into Kustannus 2015
363 s.
Arvostelukappale.
_____
Muualla: Leena Lumi, Tiede-lehti
Kirjan omat sivut
Kirjankansibingosta ruutu Eläin (ja samalla toinen valmis bingo).
Suketus, hyvä kirjoitus <3 Jouduimme kirjasta molemmat paljolti samoihin ristiriitoihin ja siksi luinkin teosta tarkkaan, mutta vain itetyn ajan päivästä. Syyllistyin ja kuitenkin samalla halusin olla syllistymättä, sillä olen aina, jopa henkeni vaarantaen, toiminut eläinten parhaaksi.
VastaaPoistaOlet niin oikeassa: Hyvin luultavaa on, että juuri he, joiden niin soisi tämän kirjan lukevan, eivät sitä tee.
Eläimet yhteiskunnassa osoittaa sen hirveän ristiriidan, mikä on ihmisten laatimissa laeissa, kuten juuri nuo häkkikoot etc. Itse lisäsin sen vertailun, että joku koiranomistaja väitti minulle, että metsästykoiria eivät koske samat eläinsuojelulliset lait kuin muita koiria. Tätä on ja tästä emme pääse eroon. Jaksan ihmetellä, miten tämä kaikki jatkuu. Kuka pukeutuu kuolleeseen eläimeen. Minä en tunne yhtäkään. Teki pahaa kun kuningatar Silvia saapui maahamme valtiovierailulle, murhattujen eläinten turkit ylllään, oikein maata viistäen.Onko mitään turhempaa kuin trkistarhaus tai villikettujen murhaaminen! Menetimme puutarhakettumme, kun naapuriksemme muutti..., mutta olen kokenut hetkiä, joita en jaa kenenkään kanssa. On jotain, mitä on vain kerran elämässä ja minulla se on jo ollut.
<3
PS. By the way: Minä olen kokenut painostusta sekä lihansyöjien että vegaanien puolelta. Se on outoa, sillä en itse puutu toisten syömisiin tai syömättä jättämisiin ellei kyseessä ole joku kiinalaisten harrastama koiransyönti, joka julmudessaan hakee vertaistaan. Koirat nimittäin nyljetään elävältä, sillä mitä suurempi tuska, sen mureampi liha eli erittäin korkeakulttuurinen maa.
VastaaPoistaKuljen itse outoa polkua, sillä minulle ei ole oikein koskaan punainen liha maistunut ja nyt syykin on tainnut löytyä, sillä Vitamiinit kirjassa sanotaan, että jos on veriryhmä A, elimistö hylkii punaista lihaa. No, ehkä en usko tuota, sillä kun R. tekee salaisella reseptillään makaroonilaatikkoa ja siinä on jauhelihaa, en huomaa mitään. Siis kyseessä on henkinen puoli, eli se ei näytä eläimetlä, sillä ei ole lehmän suuria, ihania silmiä...En voi syödä esim. kunnon pihviä kuin puolpakon edessä, mutta jos se ei näytä pihviltä, sitten se menee. Toisaalta nyt ei laske possu ollenkaan. Ne filmit...Lammasta en ole pystynyt syömään, koska minulle se vertautuu löemikkiin. vesilinut eivät kuulu minun suuhuni eivätkä sen puleen kenenkään muunkaan, vaan niille kuuisi lento ja vapaus, elämä.Eniten syön salaatteeja ja mereneläviä. Sitten tulee kana, josta poden huonoa omaatuntoa, kunnes saamme markettiimme luomubroileria, sillä tuotantoeläimenkin pitää saada elää hyvä elämä, tuntea maa jalkojensa alla, nähdä taivas etc.Haluaisin kanatkin ulos suveksi. Nyt kun en muhun pystym, ostamme lattiakanaloidenmunia, mutta kuten saiimme lukea, ei niilläkään ole hääppöistä ja sitten se kukkopoikien...
Olen muutaman kerran syönyt vuohenjuustoa ja nyt sain kuulla, että ainakin Ruotsissa, miksei sitten muuallakin, vuohenjuuston takia surmataan kilejä, poikavuohia.
Kun täältä joskus lähtee, toivottavasti ajatus on niin kirkas, että tajuaa pääsevänsä pois näkemästä eläinten kaltoinkohtelua.
Kiitos pitkistä kommenteistasi, Leena. Tämä kirja on tosiaan vaikuttava lukukokemus, enkä minäkään lukenut sitä kuin pienissä pätkissä, enempään en pystynyt, koska se oli niin tiukkaa tavaraa.
PoistaKyllä varmasti on oman asiansa kiihkoilijoita joka leirissä. Ehkä oma kokemukseni lihansyöjien painostuksesta johtuu siitä, että tunnen heitä paljon enemmän kuin vegaaneja. Kasvissyöjiä ja kasvispainotteisesti syöjiä toki paljon, mutta he/me eivät ole niin varmoja asiastaan, että alkaisivat siitä muille paasata. Tai ainakaan itse en ole, koska olen ristiriitainen ja epälooginen itsekin, miksi vaatisin jotain muuta toisilta.
Luin tuon vuohenjuustokommentin blogistasi, vaikken sinne itse kommentoinutkaan, ja kyllä tuli huono olo... Juusto on muutenkin jo ympäristövaikutuksiltaan kestämätön elintarvike, saati sitten lypsyeläinten vuoksi... Oi voi.
Pitäisi lukea se Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut, mutta pitäisikö odottaa hetki kuitenkin ja lukea muuta välissä...
Mielenkiintoinen teos, ja varmasti saa pohtimaan omiakin ratkaisuja. Pistetään korvan taakse!
VastaaPoistaSuosittelen, tämä avartaa ajatuksia ja saa miettimään.
PoistaKirjoitit hyvin aiheesta joka on aina ajankohtainen.
VastaaPoistaEläimet ansaitsevat myös hyvän elämän, olivat sitten kyseessä tuotanto tai kotieläimet.
Niin minustakin, ehdottomasti.
PoistaHieno kirjoitus ja tässäpä kirja, jonka haluaisin itsekin lukea. Itse en omasta vegeydestä ole koskaan pitänyt meteliä, mainitsen asiasta jos siihen on jokin syy (esim. pitää ilmoittaa ruokaaliosta tmv.). Olen ollut jo niin kauan vege (20 vuotta), etten näe siinä mitään ihmeellistä. Sen sijaan ihmettelen monien (sekasyöjä)ihmisten tarvetta vinoilla ja vastustaa kasvissyöntiä (mahtaimella sillä, miten iso makkara just hulahti tuulensuojaan ihan kuin joku vege pyörtyisi kauhusta sen kuultuaan), kun aihe tulee jossakin esille.
VastaaPoistaSaarnaajaituhippien ja muiden kovaäänisten jeesustelijoiden takia ei edes kehtaa mainita olevansa vege. Itse kyllä puhun mielelläni vegeilystä, jos kysytään, mutta en tuputa enkä jakele omia elämäntapojani anioina oikeina.
Jestas mitkä typot, toivottavasti saa jotain tolkkua. :D
PoistaEn uskalla luvata omaa kappalettani sinulle, sillä se on jo menossa lukuun toisaalle, mutta suosittelen kyllä lämpimästi tämän lukemista.
PoistaMinulla on tuo sama: mainitsen jos se on välttämätöntä, muuten pidän omana asianani. Toki kaverit ovat tottuneet siihen, ettei esim. järjestämissäni bileissä juuri liharuokia ole, ja se on kyllä aina ollut kaikille ihan ok. (Miksei olisi...) Minä myös joskus ihmettelen sitä oikein mässäilevää tyyliä, jolla jotkut vannoutuneet lihansyöjät hyökkäävät kimppuun. Minä päätän itse omista syömisistäni, en toisten.