29. joulukuuta 2011

Tuntemattomat tyttökirjat: Naamion takana



Louisa M. Alcott: Naamion takana. Kootut kertomukset. Suom. Inkeri Koskinen. Helmi Kustannus 2005. 277 s.

Tämä kirja katseli minua monella kirjastoreissulla hyllystä. Se oli asetettu esille houkuttelemaan ohikulkijaa, ja lopulta sen katse sai minut valtaansa ja lainasin teoksen. Kyseessä on viiden kertomuksen kokoelma, jossa tyttökirjailijana parhaiten tunnettu Louisa M. Alcott näyttää toisenlaisen puolen itsestään, sellaisen hieman vähemmän kiltin ja opettavaisen.

Kokoelmassa on mukana yksi pienoisromaani Naamion takana, eli naisen voima, Alcottin nuorena kirjoittama (ja sisarussarjan oikeasti esittämä) näytelmä Bianca, oopperatragedia sekä kolme eri lehdissä ilmestynyttä jännityskertomusta: Hengenvaarallista huvia, Honorin perintö ja Silmäpari, eli modernia magiaa. Alcott elätti itseään ja perhettään kirjoittamalla, ja ennen kuin hänestä tuli Pikku naisten luoja, hän kirjoitti paljon tilaustöitä ja juurikin suosittuja jännityskertomuksia aikakauslehtiin. Suomentaja Inkeri Koskisen esipuhe kirjan alussa ja lyhyet esittelyt ennen kutakin kertomusta ovat mielenkiintoisia ja antoivat paljon uutta tietoa ainakin tälle lukijalle.

Minähän siis rakastan Pikku naisia, koko sydämestäni ja aivan estoitta. Mikään ei voi himmentää tai heikentää sitä kiintymyssuhdetta, joka minulla Alcottin kuuluisimpaan kirjaan on. Olen lukenut Pikku naiset vähintään kymmenen kertaa (jatko-osatkin melko monesti), enkä näe mitään syytä, miksen lukisi sitä vielä toista tai kolmatta kymmentä kertaa uudestaan. Pikku naisia on minun lohtukirjani, olen kasvanut sen kirjan kanssa ja siitä löytyy joka ikinen kerta jotain uutta. Viime maanantaina tapasimme ystäväporukalla brunssin ääressä, ja silloin tuli puhetta nuortenkirjoista ja myös Pikku naisista. Kieltämättä kriittisetkin äänenpainot ovat ihan sallittuja, ja niitäkin esitettiin: onko nykyaikaisen tytön välttämättä hyvä lukea sellaisista roolimalleista, jotka ovat eläneet maailmassa, jossa naisen paikka on kotona, vaimona ja vaikka kuinka paljon luovuutta, intoa ja älyä olisi, aina on jäätävä miesten varjoon. Valitettavasti minulta ei onnistu Pikku naisten analysointi missään määrin kriittisesti, se on yksinkertaisesti aivan liian rakas kirja, mutta totta toki on, että Pikku naisten maailmaan sukeltavalle nykymuksulle on ehkä ihan hyvä huomauttaa, että se on oman aikansa kuva. Tosin en kyllä itse myönnä saaneeni mitään huonoja vaikutteita Pikku naisista, sen sijaan Jo kannusti kirjoittamaan itsekin ja pitämään mielessä, että jokainen saa tehdä omat ratkaisunsa. Eli täällä suunnalla vaikutteet eivät keskittyneet perhemalleihin, vaan nuoren ihmisen elämänpolkuun. Pisteet siitä Louisalle.

Naamion takana onkin sitten jotain ihan muuta kuin Pikku naisia. Kokoelman tekstit on kirjoitettu aikuisyleisölle suoraan rahaa vastaan, ja niissä tarjotaan lukijoille sitä, mitä he ovat aikakauslehdestä halunneet lukea: jännitystä, vaaraa, karkaamisia, perintösalaisuuksia, yliluonnollisia ilmiöitä. Vahvin kertomus on pienoisromaani Naamion takana, eli naisen voima, jossa salaperäinen kotiopettajatar Jean Muir saapuu ylhäiseen Coventryn perheeseen ja alkaa kuin varkain toteuttaa omia suunnitelmiaan talonväen keskuudessa. Naamion takana on todella viihdyttävä, terävä ja taidokas tarina avioliittopeleihin kuuluvasta vehkeilystä, roolien moninaisuudesta ja keinoista, joita kuvatun ajan yhteiskunnassa ja sosiaalisissa verkostoissa on menestyäkseen käytettävä.

Pikku näytelmä Bianca, oopperatragedia on kaikessa paatoksellisuudessaan aika muikea välipala, mutta suoraan sanoen en ihan ymmärrä, miksi se on valittu kokoelmaan mukaan. Itse olisin lukenut mielummin jonkin Alcottin novellin sen paikalla. Toki fani nauttii kurkistuksesta Alcottin nuoruuteen ja yhtymäkohdista Pikku naisiin, mutta silti koin näytelmän vähän turhana kirjantäytteenä.

Kolme viimeistä jännityskertomusta ovat tarkkasilmäisiä aikansa kuvia. Eniten pidin Silmäpari, eli modernia magiaa -tarinasta, jossa näkökulma on miehen ja aihepiiri kiehtova: hypnotismin ja muiden yliluonnollisten elementtien kautta kerrotaan naisen ja miehen välisestä valtataistelusta ja sen tuhoisista seurauksista. Honorin perintö on tylsähkö stoori salaisuuksista ja niiden selviämisestä – ei kovin kummoinen, kun minulta kysytään. Hengenvaarallista huvia läjäyttää naivin Pikku naisten ystävän eteen jotain odottamatonta: huumeita ja rilluttelua niiden vaikutuksen alaisena! Tällainen teema tuli kyllä ihan puskan takaa, ja kertomus on oikein oivallinen, vaikka siinä onkin tylsähkö loppu.

Huomasin, että olisin ihan mieluusti lukenut lisää Alcottin aikuiskertomuksia. Tällainen genre on minulle hieman vieras, mutta se kertoo paljon 1800-luvun puolivälistä ja aikansa ihmisistä. Viihde oli eittämättä vähintäänkin syntistä, mutta silti sitä rakastettiin ja haluttiin lukea. Ymmärrettävää. Pidän myös ajatuksesta, että tällaiset tarinat ovat antaneet mahdollisuuden kapinoida vallitsevia rakenteita vastaan (vaikka niissä olisikin päädytty joihinkin varsin konventionaalisiin ratkaisuihin) – ja toisaalta ne ovat olleet esimerkiksi juuri Louisa M. Alcottille puhtaasti rahanansaitsemiskeino. Työtä. Mahdollisuus elättää itseään ja köyhtynyttä perhettään. Naisen voimaa.

Kannatti lukea, sillä tämä toi hieman näkökulmaa itse kirjailijaan. Toisaalta nyt tekee taas mieli lukea Pikku naisia jatko-osineen ja upota siihen Naamion takana -kokoelmaan verrattuna äärimmäiseen rauhalliseen, lempeään ja armolliseen 1800-luvun maailmaan, jossa kaikella on tismalleen oikea aikansa ja paikkansa, ja olo on aina turvallinen.

- -

Osallistun tällä kirjalla Sinisen linnan kirjaston Tuntemattomat tyttökirjat -haasteeseen.

4 kommenttia:

  1. Olipa kiva kun luit tämän! Itse luin Naamion takana monta vuotta sitten, ja kirjoituksesi veresti mukavasti muistoja. Hyvää analyysia! Nuo lehtinovellit ovat tainneet olla aikansa "salattuja elämiä" ja "kauniita ja rohkeita".

    En minäkään halua kauheasti analysoida Pikku naisia, ja vaikka analysoisinkin, se ei vähentäisi kirjan nostalgista ja sentimentaalista arvoa mielessäni ;). Ihana kirja, luin sen
    lapsena todella moneen kertaan mutta viimeisestä lukukerrasta on vuosia.

    VastaaPoista
  2. Minäkin haluan tutustua Alcottin tuotantoon vielä joku päivä. Nyt minulla on kuitenkin selkeästi meneillään Montgomery-vaihe. Hänen teoksiaan olen lukenut jo pikkutyttönä enkä ole itsekään jäänyt jumittamaan ajatukseen, että tämä olisi miesten maailma. On niissä niin paljon muutakin, esimerkiksi tavallisen arjen kuvausta, jota tuntuu olevan todella vähän nykyisessä nuorten kirjallisuudessa. Paikka löytyy kyllä huumeille, koulukiusaamiselle, vanhempien erolle, ystävien välisille riidoille, poikaystäväongelmille, kapinoimiselle, syömishäiriöille jne. mutta tavalliseen mukavaan arkeen törmää harvoin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä arviosta. Itse rakastan Alcotin Pikku naisia ja muita tyttökirjaklassikoita ja arvostan niitä suuresti. Tähän Naamion takaa -kirjaan en ole ehtinyt tutustua, mutta nythän se tuli aika lailla tutuksi postauksesi kautta. Itse löysin viehättävän Alcotin novellin yhdestä kirpparikirjasta, kurkistahan postaukseen, se löytyy blogistani nimellä Louisa May Alcotin jouluinen novelli tai jotain sinne päin, ainakin kategoriasta novellit ja romantiikka.

    VastaaPoista
  4. Maria: En tiedä, olisinko tarttunut tähän vieläkään ilman hauskaa haastettasi, joten kiitos siitä! Ja kyllä, uskon myös, että näissä lehtinovelleissa on ollut kyse vähän samasta asiasta kuin nykyään julkkisjuoruissa ja niiden seuraamisessa. Hupia elämään, tavalla tai toisella.

    Sonja: Mulle taas on Montgomery vieraahko kirjailija, edes hehkuttamiasi Anna-kirjoja en ole lukenut! Apua! Täytyy tehdä asialle jotain. Ja olen samaa mieltä tavallisen arjen kuvaamisen tärkeydestä. Eiköhän se ole ihan olennainen osa kasvamista meille kaikille, vaikka 1800-luvun versiot ovatkin ehkä nykynäkökulmasta vähän nössöjä. Ei se viattomuus aina ole haitaksi!

    Aino: Oho, mikä onnekas löytö! Käyn lukemassa mietteesi. Minäkin arvostan näitä 1800-luvun naiskirjailijoita ja heidän teoksiaan todella paljon. (Toki miehiäkin, mutta eri syistä.)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!