Susipalatsissa

Hilary Mantel: Susipalatsi. Teos 2011. (Wolf Hall, 2009.)

Aijai. Nyt tuli luettua hyvää kamaa. Todella hyvää. 

Hilary Mantelin Susipalatsi kertoo upean tarinan Thomas Cromwellista, juoppolallin sepän pojasta, joka nousee 1500-luvun alun Englannissa katuojan, palkka-armeijan ja kauppiaan uran kautta hoviin, kuningas Henrik VIII:n lähimmäksi neuvonantajaksi, vallankäyttäjäksi ja lainsäätäjäksi. 800-sivuinen järkäle keskittyy lähinnä 1520- ja 30-lukujen vaihteeseen, siinä tavataan kymmeniä ihmisiä, rakastetaan, vihataan, käynnistetään reformaatio, tuomitaan, armahdetaan, synnytetään, teloitetaan ja ennen kaikkea ajatellaan ja koetaan - muutetaan maailmaa. Mikään traaginen pukudraama Susipalatsi ei ole, vaan monipuolinen ja mukaansatempaava katsaus yhteen Euroopan historian mielenkiintoisimmista ja merkityksellisimmistä ajanjaksoista. 

Olen suhtautunut historiallisiin romaaneihin varsin skeptisesti, sillä en ole kokenut uskottavaksi sitä, että kirjailija tekee oikeista historiallisista henkilöistä kaunokirjallisuuden pelinappuloita ja kehittelee, keksii heille ajatusmaailman ja elämän ilman kunnollisia lähdeviitteitä. Nyt minun on käännettävä kelkkani ja pyydettävä mielessäni kirjailijoilta kollektiivisesti anteeksi: Hilary Mantel sai minut uskomaan siihen, että joskus eläneistä ihmisistä voi kirjoittaa uskottavasti, tekemättä kellekään hallaa, rakentamalla kirjallisen, fiktiivisen todellisuuden, jonka mukana lukija haluaa kulkea. Susipalatsin henkilöt ovat todella eläneitä, oikeita ihmisiä, joiden "käyttöä" varten Mantel on tehnyt paljon taustatyötä. Ja se näkyy.

Kirjan tyyli on tiukka. Tarina kulkee preesensissä ja se kerrotaan Thomas Cromwellin silmin. Tarkkana saa pysyä, jottei putoa kelkasta, sillä juonenkäänteet etenevät paikoin nopeasti ja henkilökavalkadi on sen verran runsas, että alkulehtien henkilöluettelo tulee todella tarpeeseen. Asiaa ei auta se, että joka toisen henkilön nimi on Thomas tai Anne. Ajoittain pysähdytään myös pitemmäksi aikaa ajattelemaan, muistelemaan ja visioimaan. Cromwell kaipaa menetettyjä läheisiään, pohtii tekemättömiä töitään, suunnittelee patriarkkana perhekuntansa ja suojattiensa avioliittoja, tasapainottelee piireissä ja haaveilee muistikoneesta, joka tekisi kirjanpitäjän ja virkamiehen elämästä helpompaa. Cromwell ei suoraan anna itsestään kaikkea, vaan lukijan on rakennettava kuvansa hänestä hitaasti, huomaamattakin. 

Tietenkin Susipalatsin tarjoama ajatusmaailma on modernein keinoin kuvattu, mutta sen kautta rakentuu niin rikas kuva 1500-luvusta, että paikoin hengästyttää. Hajut, maut ja miljööt paljastuvat kuin varkain, ja lukemansa maailma on helppo kuvitella silmien eteen, vaikkei sen suoraan kuvailuun käytetä paljonkaan sanoja. Kokemus tulee kirjan henkilöiden kokemusten kautta. 

Mitään ikoneita tässä teoksessa ei maalata, vaikka Hans Holbein nuorempi muotokuvia sen sivuilla hartaasti tekeekin. Ihmiset ovat vahvimmillaankin heikkoja, vallan huipulla he pelkäävät sen menetystä, asiaansa kiihkeästi uskoessaan sekoittavat itsepäisyyden ja järjen. Jokaisella on monet kasvot, monta puolta, monta elämää. Ehkä eniten historiallisissa romaaneissa olen pelännyt kuvankiillotusta ja sankarinpalvontaa, mutta Susipalatsissa sille nauretaan päin naamaa. Ihmisen hyvyys tai pahuus ei ole määriteltävissä sanallisesti välttämättä ollenkaan.

Vaikka kyseessä on tiiliskivi, jokaisella sivulla haluaa pysyä ja tarinasta haluaa nautiskella. Jossakin lukemassani arviossa harmiteltiin, että kirja loppui kesken. Minuakin harmitti, olisin jatkanut Cromwellin seurassa vielä toiset 800 sivua ihan kevyesti. Mikään elämäkertahan Susipalatsi ei ole, vaan paljon jää vielä kesken, odottamaan. Lopussa suunnitellaan matkaa, sillä kruunun mieheltä ei tekeminen lopu: aina on uusia ongelmia ratkottavaksi, uusia ihmisiä kaitsettavaksi. Viimeisen rivin jälkeen oli pakko mennä lukemaan Cromwellista kertova Wikipedia-artikkeli, jotta sain tietää, kuinka hänen käy. Samalla eksyin muillekin aihepiirin sivuille, ja huomasin olevani ihan koukussa Tudoreihin ja Englannin monarkiaan. Joudun ehkä hankkimaan jostain katsottavakseni Tudors-sarjan, jotta saan vielä hetken kulkea samassa maailmassa, jossa vietin erinomaisia lukuhetkiä kuluneina öinä.

Mainitun Hans Holbein nuoremman maalaama muotokuva
Thomas Cromwellista. Kuvan lähde: Wikipedia.

Susipalatsi on hyvä kirja. Se on itse asiassa erinomainen kirja. Suosittelen. Kaikille.