Kuva: www.americanlitterature.com
Klassikkoseikkailuni jatkuivat oivallisen seikkailukirjan parissa, Sonja lukuseuranani. Huckleberry Finnin seikkailut on kuulunut jo reilusti päälle vuosisadan ajan poikakirjallisuuden kiistattomiin kultakimpaleisiin ja mitä ilmeisimmin kulunut useamman sukupolven käsissä menettämättä kiiltoaan. Klassikon merkit ilmassa.
Kyseessä on monia juonenkäänteitä itseensä ahtaava seikkailutarina ja pyrkimys vapauteen. Esiteini Huck karkaa kasvattikodistaan ja sen jälkeen juopporentun isänsä luota ja lähtee valloittamaan Mississippi-jokea kotikutoisella lautalla matkustaen. Mukaan matkalle tarttuu karkuteillä oleva orja Jim. Tarina etenee niin kuin joki virtaa: uusia mutkia ja suvantoja siellä täällä, ajoittain rantaviiva heittelehtii suurestikin ja toisinaan uoma kapenee. Välillä ollaan piilossa, välillä kilpajuoksusilla. Kaipuu vapauteen on suuri, ja samalla Huck ehtii miettiä elämän monimutkaisuutta: miten kohdellaan toisia ihmisiä, miten toimitaan oikein, mikä on kenenkin asema ja rooli elämässä ja maailmassa. Jonkinlainen kasvukertomus, eittämättä.
Jäin jälleen jälkeen Sonjan vauhdista, mutta vähitellen kampesin tämänkin teoksen läpi. Tarinahan ei todellakaan ole tylsä, mutta ehkä murretyylin käyttö hidasti omaa lukemistani. Jotenkin vierastan todella paljon sitä, että pannaan kirjan sivistymättömämmät hahmot puhumaan murretta tai selkeästi puhekieltä muun, kirjallisemman ilmaisun seassa. Ymmärrän kyllä, mitä sillä haetaan takaa, mutta jotenkin se silti särähtää ja alkaa myös jossain vaiheessa kyllästyttää. Toinen seikka oli toki neekeri-sanan estoton viljely - joskin siihen tottui nopeasti. Hämmennyin ensi alkuun kirjan kuvaamasta rasismista, koska en ollut ihan varma, kuvataanko sitä aikansa ilmiönä rehellisesti sellaisenaan, vai onko kyseessä satiiri. Päädyin tuumailuissani jälkimmäiseen - sen verran överiksi homma vedettiin. Mielenkiintoinen aihe tietenkin, orjuus nimittäin, ja se, kuinka sitä kuvataan arkielämän osana ja oikeutettuna asiana. Itse keskityin enemmänkin tämän teeman ympärille kuin pohtimaan kummemmin poikakirjamaista seikkailua tai muuta.
Seikkailua voisi toki pohtia orjuuden lisäksi vaikkapa sukupuolinäkökulmasta käsin tai kuvauksena siitä, kuinka nuori poika kasvaa kohti miehuutta. Toisaalta vaihtoehtona on vain seurata Huckleberry Finnin seikkailua syvässä etelässä sen hullunkuristen ja kummallisten ihmisten joukossa - itseään samalla etsien.
Minä taisin kuin itsestään valita tuon viimeisen vaihtoehdon, eli seurasin vain huolettomasti Finnin seikkailua. Pitäisi varmaan joskus haastaa vähän itseään ja pohdiskella enemmän. Mutta toisaalta kun luen tyttökirjallisuuttakin fiilispohjalta niin ehkä se sitten vain on minun oma tapa. Hmm.
VastaaPoistaMäkin kyllä yritin, mutta jotenkin jäin kiinni siihen orjuus- ym. teemaan, enkä päässyt siitä enää irti. Mutta käy se lukeminen niinkin :)
VastaaPoista