27. helmikuuta 2011

Homma hanskassa!

Talviloma, se on täällä! Woohoo!

Kuluneella viikolla pidin kolme harjoitustuntia lukiolaisille ja viihdyin erinomaisen hyvin. Tunsin itseni ihan oikeaksi opettajaksi jatkaessani kasuaalisti edellisen tunnin aiheesta eteenpäin. Niin kuin opettajat tekee. Olen tosin vähäsen kyllästynyt Suomen uudemman historian aiheisiin, sillä olen koko harjoitteluni aikana pitänyt vain yhden historiantunnin jostain muusta aiheesta (islamin historiasta). Mutta eipä sen niin väliä. Paitsi että ideat ja ilotulitukset alkavat olla hieman laimeampaa sorttia.

Talviloma tuli tosiaan oikein oivalliseen saumaan. Eilen kestitsin ihania lukupiiritytsyjä, joimme vähän sidukkaa ja katsoimme Putousta ja Emma-gaalaa. Ja puhuimme jopa lukemastamme kirjasta, joka oli Kreetta Onkelin Beige - eroottinen kesä Helsingissä. Valitsimme kirjan ihan randomisti, halusimme lukea jotain kepeää ja eroottissävytteistä. No, Beige ei ollut kumpaakaan näistä. Sen sijaan se oli ahdistava kuvaus ahdistuneen nuoren naisen pakkomielteisen maailman romahtamisesta sisäänpäin. Yksikään henkilö ei ollut miellyttävä, eikä eroottisten kuvitelmien tunnelma ollut mitään muuta kuin ahdistunutta. Ihan jännä kirja kuitenkin, pienoisromaani siis. Täytyy varmaan etsiä sitä kepeää erotiikkaa ennemmin ihan perinteisistä lääkäriromaaneista.

Kohta hyppään junaan ja suuntaan Turkuun. Lähdemme sieltä hissan auskujen kanssa 23 tunnin risteilylle. Sisäsiisti ja kiltti reissu tulossa. Kyllä.

Niin, ja sain muuten töitä. Vakituisen työsuhteen omalta alalta. Osa-aikaisen ja sisällöltään juuri sopivan. Mahdollisuus kehittyä ja tehdä sitä, mihin rahkeet riittävät. Museonjohtajan mukaan olin heidän suosikkinsa haastatteluissa. Hämmennyin. Homma alkanee heti 7.3. eli loman jälkeen. Jos selviydyn kotiin Edinburghista, jonne lähden tiistaina.

Jännää, kaikki. Nyt on hyvä putki päällä, menestystä tulee useammasta rööristä.

Tuntuu kivalta. Asiat ovat kunnossa. Minäkin olen.

3 kommenttia:

  1. Random-kysymys historian tietäjälle: luin 1600-luvulle sijoittuvaa noitakirjaa ja siinä oli taas henkilöhahmo, joka ratsasti yöt läpeensä päästäkseen paikkaan x. Hevoset vaihtuivat matkan varrella, edellinen kepukka jäi johonkin majataloon josta otettiin uusi alle. Saiko ihmiset ikinä omia heppojaan takaisin vai oliko hevoset vaan jotain tollasta helposti vaihdettavaa ja unohdettavaa tavaraa?:)

    nim.merk. just wondering -85

    VastaaPoista
  2. Ihan alan asiantuntija en ole, mutta veikkaisin että kyseessä on ollut jonkinsorttinen kyyditysvelvollisuus. Esim. Suomessa oli käytössä Ruotsin vallan aikana kyytilaitos eli kaikkien talonpoikien piti varustaa aina aika ajoin heppa ja ajuri kestikievariin tai vastaavaan välietappimestaan sitä varten, jos joku tartti kyytiä. Hepan ja ajurin sai sit takas kun velvollisuus oli suoritettu. Heppoja ei Suomessa ainakaan ole missään nimessä pidetty helposti vaihdettavana saati unohdettavana tavarana, koska ne on olleet arvokkaita työ"välineitä". Uskoisin saman ajatusmaailman vallinneen jossain Keski-Euroopassakin. Kirjoissa ei varmaan koeta tärkeeks mainostaa sitä tylsää hevosenpalautusoperaatiota :D

    Ehkä joku muu tietää tarkemmin?

    VastaaPoista
  3. kiitti:) mä huomaan ajattelevani tuota hevosasiaa aina kun siihen törmään jossain kirjassa, mutta sitten taas unohdan sen ahdistuakseni siitä seuraavalla kerralla uudestaan:D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!