Oi, Frida!

Katsoin juuri elokuvan. Se oli ihana. Minuun on helppo vaikuttaa, sillä rakastun niihin, jotka sen ansaitsevat. Mikä herkkyys ja tuska sellaisessa naisessa! Elokuvakin sen kertoi: mitä heikommaksi ruumis käy, sen vahvemmat värit saa luomisvimma, kun niin paljon on vielä sanottavaa. Aloin saman tien etsiä Frida Kahlon elämäkertaa, näyttäisi suomenkielisen teoksen painos olevan tiukasti loppu. Eiköhän kirjastosta löydy. Salma Hayek oli ihana myös. Mutta Frida! Jestas! Oliskohan minusta sittenkin taidehistorioitsijaksi? (No ei ole, mutta saa kai sitä ihastella silti...)



Lapin matka meni hyvin ja nopeasti. Pohjoisessa on niin kovin pimeää, etten itse siellä ehkä voisi kovin tasapainoista elämää elää. Kesällähän valoa tosin on senkin edestä, eikä se taas ole minua koskaan haitannut niinä loputtomina kesinä, jotka olen Rovavaaran juurella viettänyt. Selvisin jopa kunnialla mummin tiukan katseen alla suoritetusta joulusiivouksesta, iso käsi meikälle! Söimme lohikeittoa ja kuppisoosia, näin kummityttöäni (hän on iso tyttö jo ja praattaa svenskaa niin että heikottaa) ja luin vanhoja naistenlehtiä, dekkaria ja Toven elämäkertaa. Junamatka etelään sujui sutjakkaasti sekin, vaikka junavaunussa veti ja mummot kalkattivat. Omani kanssa teimme ristikkoa, söimme eväsleipiä ja pohdiskelimme elämää. Mummi rulettaa.

Päivät ovat kuluneet nopeasti ja minulla on liikaa tekemistä ja liian vähän aikaa. Torstaina kävin jälleen Helsingissä, tuhlasin rahaa ja suunnittelin partiojuttuja. Yön sainkin sitten kuorsata V:n kainalossa. Eilen juhlittiin L:n tupareita, eikä minulla ollut tänään krapulaa! Tänäänkin tuhlasin rahaa, suunnittelin lisää partiota ja katsoin Sinkkuelämää ennen Fridaa. Kommentoin verkkokurssin keskusteluja, vaikkei se voisi vähempää kiinnostaa. Tehtävänasettelut ovat mielestäni kummallisia, eikä minulla ole mihinkään mitään sanottavaa. Kunhan lämpimikseni jorisen. Provosoidakaan ei huvita. Pitäisi suunnitella ja kirjoittaa neljää eri esseetä, lueskella tammikuun kirjatentteihin ja ehkä lomaillakin hieman. Päässäni on liian kireälle viritetty jousi, enkä pysty olemaan kauaa paikoillani. Tunnen pursuavani ulos vaatteistani, en ole käynyt moneen moneen moneen aikaan salillakaan. Huomenna menen, muuten en enää kestä itseäni. Siivotakin pitäisi, lattiat ovat täynnä muruja ja kissanhiekkaa.

Minulla on irtonainen olo. Ihan kuin en kuuluisi tänne ollenkaan. Vastapäisessä talossa on valo neljässä ikkunassa - joku muukin valvoo vielä. Jos saisi nukkua monta päivää, eikä tarvitsisi vaihtaa pyjamahousuja ollenkaan pois, jos saisi vain olla, lukea dekkareita ja unohtaa kaikki muu. Tarpeettomuus on palannut jälleen. Mitä minustakin tulee?

Näen ensi yönä unta Fridasta.