Lienen aiemminkin valitellut rahatilanteestani. Tällä hetkellä se on onneton, mutta onneksi kaapissa on kaksi kilon säkkiä puurohiutaleita ja kasa nuudelipaketteja. Olen lähdössä perjantaina Provinssiin, ja jouduin lainaamaan poikkikselta rahaa, jotta pääsen sinne ja takaisin, saan telttapaikan ja nestettä kehoon. (Kiitos!) Järkevimminkin tietenkin voisi joskus harkita asiansa järjestävän, mutta mutta... ei se ole niin helppoa. Hesarin tämänpäiväinen juttu asuntolainoista aiheutti sydämentykytystä, josta toivon vuoden kuluessa pääseväni eroon. Kaikenlaista sitä pitääkin ihmisen elon polulla miettiä.
Tänään piti mennä bodypumpiin, mutta en jaksanut herätä. Kahden ja puolen tunnin päästä alkaa 8,5-tuntinen iltavuoro syöpäosastolla, kerään voimia sitä varten. Kesäelämässä ei sinänsä ole mitään suurempia vikoja, mitä nyt aivotoiminta tuntuu pysähtyneen ja kaikki johdonmukainen ajattelu kadonneen, mikäli sellaista on koskaan ollutkaan. Ehkä tätä pitäisi ajatella lepona (38,45 viikkotuntia) tai "matkana" tai vain olla ajattelematta. Kaikki on kuitenkin loppujen lopuksi ihan ok. Murheet ne on pienetkin murheet, mutta isompia suuremmat.
Sunnuntainen itsesääli on kadonnut, onneksi. Siitä nyt ei ole mitään hyötyä kellekään, vähiten itselleni.
Eilen aamulla oli mahtava myrsky, heräsin ensimmäiseen jyrähdykseen ja katselin ikkunasta taivaalta kaatuvia vesimassoja ja rinteestä valuvaa lietettä. Minulla on sentään seinät ympärillä, eikä kattokaan lähtenyt tuulen mukaan. Käsitys myrskystä voi olla vähemmän ihannoiva, jos vesi ja tuuli vie mukanaan muutaman perheenjäsenen ja talon perustukset.
Työ kutsuu työläistä, dam dam.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!