Hiljaista on

Kandidaatintutkielmani palautuksen jälkeen olin ensiapukurssilla putkimiesten ja työttömien kanssa. Siellä oli ihan kivaa, opin uusia asioita ja kertasin vanhoja. Anne-nukke ei herännyt kovasta elvytyksestä huolimatta. Toivottavasti en koskaan tarvitse elvytystaitoja oikeasti. Toivottavasti osaisin tositilanteessa toimia.

En saanut kirjoitettua neukkuesseetä, deadline meni jo. Oikeastaan en tarvitse siitä saatavia opintopisteitä, mutta olen huono jättämään asioita kesken - se on typerää ja raukkamaista, joskaan pakkomielteinen suorittaminen ei ole mistään kotoisin sekään. Valmistumiseni ei ole kaukana.

Koko viikko on mennyt sumussa. Minulla oli taas migreeni, mutta lääkkeet auttoivat. Niskani on kipeä ja minua väsyttää koko ajan. En ole urheillut koko viikkoon. Olen laiska.

Istun yksin lauantai-iltana poikaystävän asunnossa. Hiljaista on tämä elämäni. Itsekään en kadehdi itseäni.

Winning a battle, losing a war

Sain tänään, sunnuntaina 25.1. herran vuonna 2009, valmiiksi vuoden ajan takaraivossani jyskyttäneen kandidaatintutkielmani. V lähti aikaisin, minä jäin hiukset likaisina collegepaidassani jälleen yksin. Avasin tietokoneen, iskin muistitikun paikalleen, avasin tiedoston kandi_autokoulut_versio1.doc ja otin itseäni niskasta kiinni. Luin ajatuksella vuoden takaisen opponenttini kirjoittaman arvion/korjausehdotuksen, selasin parit metodikirjat ja muutaman opuksen liikkumisen kulttuurista ja aloin kirjoittaa. 23 sivua on nyt valmiina tulostettavaksi, kopioitavaksi ja ohjaajalle vietäväksi. Bite me, blondies! Tein sen! Helmikuussa kiskaisen valmiiksi kypsyyskokeen, maaliskuussa käyn tenttimässä viimeisen pakollisen metodikirjan, suoritan vielä 13 op sosiologiaa, 4 op yleistä etnologiaa ja pari satunnaista hallintotiedettä ja - sitten olen humanististen tieteiden kandidaatti. Kiitos, sulkeudun suosioonne!

Tänään syön hyvällä omallatunnolla suklaata ja fetasalaattia. Huomenna menen aamulla bodypumpiin, sieltä laitokselle palauttamaan Sen ja sitten voisinkin vain makoilla sängyssä onnellisesti hymyillen. En olekaan ihan turha jätkä.

Viikonloppu kului nopeasti. Kävimme katsomassa Rööperin. V tykkäsi, minä en erityisemmin. Kaupunkikuva jäi ohueksi, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut paljon. Peter Franzén vakuutti, Samuli Edelmannista en pidä ihan vain periaatteen vuoksi (Virsiä? Virsiä II?????! Armoa, pyydän!), Kari Hietalahti oli samanlainen ressukka kuin aina. Selinin elokuvissa on aina samat näyttelijät samanlaisissa rooleissa. Kai tästä maasta muitakin naamoja löytyy? Yrittäkää edes, rahamiehet!

Satoi lunta ja minulla on uudet lakanat. Hesarissa oli ystävän nimi vihityt-palstalla.
Tämä päivä oli hyvä päivä.

Viihdettä mulle, kiitos

Olen kuluttanut päiväni bodypumpissa, luennolla torkkuen ja dekkaria lukien. Stieg Larssonin trilogian viimeinen osa on meneillään ja tarina on aika jännä, joskin menen niiden svedujen nimissä koko ajan sekaisin, mutta ei se varmaan oo niin justiinsa. Iso kasa historian metodikirjoja tuijottaa minua sekä pöydänkulmalla että kirjasäiliöksi muodostuneen edesmenneen pappani tekemän lasten keinutuolin päällä. Mutta kun dekkareissa on enemmän jutun juurta, ymmärrättehän!

Ei ole muuten kivaa huomata, että kun Mozillan pikagooglehakuun alkaa kirjoittaa sanaa akateeminen, ensimmäinen automaattisesti tarjottava valmis sanayhdistelmä on akateeminen työttömyys. Kiitti vaan. Piristää kummasti tytön päivää, ihan kuin en muutenkin koko ajan miettisi, milloin ikinä pääsen oman alan töihin, edes kokeilemaan. Plaah.

Minulla on nyt aikaa hengittää, joskin huomenna käytän YTHS:n palveluita jopa kahteen eri tarkoitukseen. Ehkä selviän kyseisestä haasteesta. Toivottavasti labratuloksissa ei ole mitään häikkää. Pitäisi siivotakin, mutta kuka sellaista vapaaehtoisesti tekee.

Näemmä päästäni ei valu kuin kuonaa, joten täältä tähän.


Ps. Diggaan Obamaa aika lailla kympillä. Jätkä alkaa saman tien jyrätä ihmisoikeuksien puolesta, hyvä kun on uusille hoodeille edes muuttaa ehtinyt. Lisää tätä, Barack, pyytää yks likka kaukaa pohjoisesta.

Sulle, mulle, ittelle

V kysyi joskus, onko blogissani mitään punaista lankaa. Jos sitä pitää erikseen kysyä, ei sitä varmaankaan ole. Vastasin, että ei, mitä nyt käytän lähes aina tekstiin mitenkään kuulumattomia otsikoita. Tästäkin periaatteesta olen ajoittain luistanut, joten vastaus on ei, blogissani ei ole minkäänlaista visiota, tarkoitusta, sanomaa tai teemaa. Kunhan lämpimikseni jorisen. Onneksi tämä on vapaaehtoista.

Raapaisin eilen aamulla kasaan esseen Neuvostoliiton koneutopiasta, ja siitä tuli oikeastaan ihan hyvä, vaikka epätoivo meinasi iskeä vaikean (olemattoman) lähdeaineiston ja hankalan (teennäisen) viittaustekniikan vuoksi (aiheenvalinnassa ei tietenkään ollut mitään vikaa, älkää nyt viitsikö). Ehkä myös aikataulullisesti, mutta loppujen lopuksi palautin esseen päivää etuajassa. Olen supernainen, kiitos aplodeistanne! Vielä pitäisi tehdä referaatti luentosarjasta (daa?) ja toinen essee Neuvostoliitosta. Saatan, saatan, ehkä käyttää jo kirjoittamaani jonkinasteisena lähtöasetelmana. Tämän toisen pitää tosin olla viitisen sivua pitempi. Viikonloppuna mies tulee luokseni, joten suunnitelmissa onkin hänellä tenttiin lukemista ja minulla yllämainittua esseetä. Saatamme ehkä pussaillakin, älkää kertoko kellekään. Hihihihi.

Meillä käy viikottain vieras, joka siivoaa aina lähtiessään. J, muuta tänne! Ollaanhan me katsottu, että tuo vaatehuone passaa ihan hyvin jonkun käyttöön! Haluan Hausfraun! Eipäs vaan kaksi! Tumman ja vaalean! Danke schön, bitte bitte!

Olohuoneessamme katsotaan taitoluistelua. Minun suuni maistuu makealta vasta syömäni hilla-annoksen jäljiltä. Aamulla menen bodypumpiin ennen aamiaista, myöhemmin päivällä luennolle. Olen skipannut tenttejä, hävettää. Teen ne joskus. Kandidaatin tutkielma on saatava valmiiksi parin viikon sisään, näin on näreet. Ehkä pitäisi unohtaa neukkuesseet siksi aikaa. Aion hankkia kunnollisia kesätöitä. Suoritin tänään hygieniapassin.

Viime viikolla istuin bussissa matkalla salille ja vieressäni istunut tyttö kaivoi repustaan paksun englanninkielisen tenttikirjan, avasi sen ja huokasi syvään. Sivun ylälaidassa oli pieni post-it-lappu, jossa luki pehmeällä lyijykynäjäljellä: "Tsemppiä! Älä anna sen lannistaa!"

Hymyilin loppupäivän.

Maailma muuttuu, Eskoseni

Barack Hussein Obama, 47, vannoi tiistaina virkavalansa liittovaltion kongressitalon länsipuolella Washingtonissa ja nousi Yhdysvaltain ensimmäiseksi presidentiksi.

Lähde: HS.fi, päivitetty 20.1.2009 klo 23.07

George, you have a competitor!