Työ vapauttaa

Pätkätyöllistettynä ja helposti huijattavissa olevana humanistina olen päätynyt tilanteeseen, jossa joudun tekemään kahta työtä päällekäin pystyäkseni kustantamaan elinoloni. Joku voisi tietenkin huomauttaa, oliko pakko ostaa homeinen asunto lainarahalla, mutta jääköön sen pohtiminen tuonnemmaksi. En jaksa enää hävetä typeryyksiä, joita olen joskus tehnyt. Röntgenkatseeni ja pelisilmäni ovat vasta kehittymässä - joskus tulevaisuudessa lupaan olla kaukaa viisas. Päätoimisesta työstäni joka tapauksessa sen verran, että hyvin viihdyn ja työkaverit ovat aivan hulvattomia. Toivon olotilan jatkuvan elokuun loppuun saakka. Nyt, kun minulla olisi kolme päivää vapaata, menen sairaalaan moppaamaan. 11 päivää töitä putkeen on ihan tuttua viime kesältä, joten kyllä tästä selvitään. Varsinkin, kun sairaalaan voi polkaista pyörällä ja siellä voi huoletta istua perseellään lukemassa Anna Kontulan Punaista eksodusta.

Kävin ihotautilääkärillä kuulemassa, ettei käsivarsieni ihottumaa voi oikein millään poistaa. Keratosis pilaris, sanoi tohtori ja antoi reseptin kolmeen eri salvaan. Toivotaan että ne yhdessä pian alkavan kesäisen auringonpaisteen kanssa parantavat ihoa edes sen verran, että kehtaan liikkua julkisilla paikoilla ilman hihoja. Ahkera bodypumppaus on pienentänyt alleja hiukkasen ja saanut aluilleen jonkinlaiset hauikset. Ehkä joskus minullakin on the käsivarret. Eikä enää pelastusrengasta vatsan ja takaliston ympärillä.

Luokseni muuttaa tänään kesäkämppis Helsingistä. Toivon, ettei hänestä paljastu mahdotonta siivousnatsia tai huonolla musiikkimaulla varustettua kotijumppaajaa. Olen tottunut hiljaisuuteen ja tassuttelemaan oman huoneeni ja keittiön väliä tyhjässä asunnossa, mutta ei seura pahitteeksi ole.

Luulen, että kissallani on kevätmasennus. Itse olen välttänyt moisen, sillä töistä saa tyydytystä ja kesä vaikuttaa lupaavalta. Ongelmiakin toki on ollut, muttei niistä sen enempää, jotten vain saata valtion virastoa huonoon valoon. Se on se sitoutuminen... hm. Toivon olevani juhannuksen vapaalla, jotta voin lähteä Kiihtelysvaaraan mökkeilemään. Kunnon kesälomakin olisi poikaa, mutta ehkä sitten joskus 10 vuoden kuluttua.

Viiden työpäivä yhdentoista ketjussa alkaa tunnin kuluttua, pitänee valmistautua siihen.

Kevätsade puhdistaa mielen ja kehon

Radiohiljaisuuteeni on kaksi syytä: laiskuus ja kykenemättömyys saada näppäimistön kautta oksennettua mitään järkevää näytölle. Lisäksi minulla on vaikeuksia muodostaa kunnollisia suomenkielisiä lauseita.

Vappu tuli, vappu meni, turhankin kosteasti. Onneksi on V. Muuten olisin ehkä löytänyt itseni vähemmän hyvistä paikoista. Ei siitä sen enempää, onhan tuo vappu ensi vuonnakin, kullakin tykönänsä.

Kesätöiden alku aikaistui kahdella päivällä, mikä ei oikeastaan ole lainkaan hullumpi asia. Tänään sain käyttää koko 6,5-tuntisen työpäiväni perjantain työpajan suunnitteluun. Jee! Mairittelevampaa tosin olisi, jos työpajaan olisi tulossa muitakin kuin yksi ryhmä angstisia 6. luokkalaisia. Saan ehkä harmaita hiuksia perjantaina. Huomenna saan sen sijaan pukeutua teema-asuun ja esittää vaikkapa fatabuuriemäntää lapsille. Hauskaa. Vielä kun osaisin nuo kierroksen asiatkin selittää vaadittavalla taidolla, tarkkuudella ja tietenkin luovuudella. Ei toki sovinne valittaa, sillä ensimmäistä kertaa saan tehdä koulutustani vastaavaa työtä, jossa on haastetta ja tekemisen iloa. Olen hyväntuulinen, kesästä tulee varmasti hyvä!

Opiskelusta on jäljellä enää onneton rupsaus, mutta harmittavasti olen menettänyt motivaationi lähes täysin. No, jos viikon vielä jaksaisi panostaa jäljellä oleviin repaleisiin rästeihin. Sovitaanko niin? Niin ja sille ootillekin pitäisi laittaa meiliä. Aaaaaargh!

Ulkona sataa, pitkästä aikaa. Kevätsade on hyvästä, vihreää minä kaipaankin.

Tekemisen puutteen kaipaaminen

Kaipaan aikaa, jolloin ei ole mitään tekemistä. Iltoja, jolloin ei tarvitse kauhusta kankeana miettiä, että pitäisi tehdä niin paljon muutakin, kuin lukea hyvää ruotsalaista dekkaria. Polotin äsken ääneen yli puolituntisen opaskierroksen, huomenna harjoittelemme niitä ryhmässä. Paineita? Nukuin vahingossa taas päiväunet, heräsin vasta puolitoista tuntia sitten. En siis nuku ensi yönä. Huomenna on myös tapahtuma, jossa haluaisin olla paikalla suunniteltuani sitä melkein puoli vuotta. Ajoitukseen ei aina voi vaikuttaa, minulle on kerrottu, ja uskottavahan se on. Joskus harmittaa niin, että tekee mieli tatistella ja heittäytyä maahan makaamaan. "Mutku mä haluuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuun!!!!!"

Minulle tarjottiin torstaina kolmatta kesätyöpaikkaa tälle kesälle. En ole ihan turha kimma.

Söin pakastimesta J:n leipomia mokkapaloja, mutta silti tekisi mieli mussuttaa jotain muutakin. Ei ihme, ettei pelastusrengas lantion ympäriltä pienene. Onneksi kaupat ovat jo kiinni. Mielenlujuudeksi sitä sanotaan, paitsi että minun kohdallani kyse on laiskuudesta.

Viime viikolla ratikassa noin kuusivuotias tyttö kysyi vaunun keskinivelen kohdalla tangossa roikkuessaan:

"Äiti, onko kivaa olla aikuinen?"

Hiljaisuus.

"Ei."

Ruohoa kissalle

Sain V:n mummolta ohraa kissalle. Kissa on tykästynyt siihen ja mutustaa ruohoa autuaana. Muuta ruokaa se ei tunnu pariin päivään oikein syöneenkään, ehkä sillä on kevätväsymys, kuten emännälläänkin. Mitään ei jaksaisi tehdä valmiiksi, tekemättömiä asioita ei jaksa aloittaa, harvat hetkelliset kiinnostukset lopahtavat alkuunsa. Partioprojektin huipentuma on ensi sunnuntaina, nyt alkaa siis olla kuumat oltavat. Olen melko varmasti unohtanut jotakin olennaista, ja joudun myöhemmin kärsimään siitä. Schade.

Bremenistä ostamani mansikka-sitruuna-vihreä tee on oivallisen hyvää. Toivottavasti en juo pussia tyhjäksi liian nopeasti. Parempaa kuin rooibos!

Menen jälleen kahden päivän työkeikalle, tällä kertaa tosin syöpäosastolle. Viime viikkoinen vauvailo ei ehkä kanna sinne saakka, säde- ja sytostaattihoidon taakse. Onneksi minä olen vain töissä siellä. Kesätyöt alkavat 8.5., ja sekin jännittää jo. Osaanko siellä mitään? Pärjäänkö?

Pakkohan minun on.

Miksi minua väsyttää, vaikka aurinko on kaunis ja pyörällä hyvä polkea?

Vauva itkee x 24

Olen ollut kolme päivää töissä synnyttäneiden vuodeosastolla, huominen vielä jäljellä. Hauskaa vaihtelua normaaliin sairaalaelämään (suruun, pelkoon, sairauteen). Vatsassa tömpsähtää joka kerta, kun pikkuruinen ihmisolento ähkäisee ja kiinnittää huomion pikkuruisessa vauvansängyssään. Kai minäkin haluan sellaisen joskus.

Tämä viikko on tuntunut kaoottiselta. Olen kuunnellut Scandinavian Music Groupin uusinta Spotifystä ja vältellyt vastuutani. Tekemättömät työt meinasivat eilen illalla kaatua niskaan varsin massiivisella voimalla, mutta selvisin ilman paniikkia menemällä nukkumaan kissa kainalossani. Kissa auttaa itse asiassa aika moneen asiaan ja vaivaan, joskaan ei välttämättä paranna unen laatua aamuyön valoisina tunteina -- kissa on aloittanut kevätjuoksut, vaikka onkin steriloitu. Auringonvalo hämmentää muitakin kuin kädellisiä. Tosin minä haluaisin siitä huolimatta nukkua yhteen menoon aamuun saakka.

Kirjastoon on tipahdellut varaamiani dekkareita, mutta en ehdi hakea niitä ennen maanantaita, josko silloinkaan. Kiire, kiire, kiire.........

Uusi PMMP:kin on vasta työn alla. Miten minusta tuli niin kiireinen, etten ehdi edes kuunnella levyjä? Kysyn vaan. Siivotakin pitäisi, mutta sen nyt arvaa, mikä on siivoamisen sijoitus prioriteettilistallani.

Sisältö on pelkkää paskaa, ulkokuorikin pettää, enkä ehdi salille ennen tiistaita. Pitäkää tunkkinne, minä syön nyt salmiakkia.