Kielletty rakkaus kerrankin freesisti

Kielletty rakkaus on aihe, josta on kirjoitettu maailman sivu. Teemassa on klassisia elementtejä, jotka toimivat vuosisatojen ja -tuhansienkin jälkeen, mutta niin ikään on mahdollista kertoa tarinaa latteasti tai ylipäänsä tavalla, joka ei oikeuta itseään.

Daniela Krienin Vielä joskus kerromme kaiken on romaani, jonka keskiössä on monella tapaa kielletyksi ja tuomituksi määriteltävä suhde. Kuusitoistakesäinen Maria on muuttanut poikaystävänsä Johanneksen kotitilalle itäsaksalaisessa pikkukylässä kesällä 1990. Koulunkäynti ei Marialle oikein maistu, mielummin hän lukee Karamazovin veljeksiä ja koettaa löytää paikkaansa Brendelin tilalla. Johannes on lähinnä kiinnostunut valokuvaamisesta ja toivookin siitä itselleen uraa. Maria puolestaan kipuilee aikuiseksi kasvamisen kanssa muuten: oma perhe on hajonnut, äiti onneton ja Marialla itsellään takki täysin auki mitä tulevaisuuteen tulee. Appivanhemmat Siegfried ja Marianne sekä Siegfriedin äiti Frieda ja tilan "kotimies" Alfred muodostavat Marian ympärille jotain sellaista, jonka voi ajatella korvaavan häneltä puuttunutta perhettä. Vähitellen Maria oppii talon tavoille.

Kunnes naapuritilan nelikymppinen Henner kolahtaa Marian tajuntaan kovaa. Seuraa tiukasti salattu suhde, joka on täynnä valtaa, himoa ja heräävää seksuaalisuutta. Marialla on mieletön tarve olla hyväksytty ja rakastettu, ja siksi hän suostuu asioihin, joita ei haluaisi tehdä ja alkaa kuvitella mahdollisuuksia, joita ei ole olemassakaan.

Vielä joskus kerromme kaiken on kipeä ja omalla tavallaan kauheakin tarina. Krienin tyyli on tykittävä: romaani alkaa Marian tiukalla kuvailulla ympäristöstä, jossa elää ja ihmisistä, jotka ympäristöön kuuluvat. 200 sivua on tiivistä kerrontaa, mitään ylimääräistä ei ole mukana. Marian kasvutarina tuntuu palana kurkussa, ahdistuksenakin. Hänen halunsa miellyttää ja samalla kuitenkin kasvaa omaksi itsekseen on niin raastava, että tekee mieli kääntää katse pois. Ja silti romaania lukee ahnehtien, niin intensiivinen se on.

Samalla kun nuori nainen oppii itsestään ja muista ihmisistä, Saksojen yhdistymisen kipu lävistää kansan. Brendelin perheen keskimmäinen poika on loikannut länteen vuosia aiemmin, mutta nyt muurin murtumisen jälkeen on taas mahdollista matkustaa ja tavata ihmisiä, joiden on ajatellut kadonneen elämästä jo aikaa sitten. Ikävä, maan hajottanut muuri ja politiikka, inhimilliset tragediat ja korjaamattomat haavat tuntuvat romaanissa kautta linjan. DDR:n takapajuisuus häviää Länsi-Saksan edistykselle, eikä se voi olla vaikuttamatta ihmisiin, jotka ovat koettaneet parhaansa mukaan elää elämäänsä niillä resursseilla, jotka käytössä ovat.

Vielä joskus kerromme kaiken on kirja, jota ei voi väittää suureksi romaaniksi, mutta se on intensiivinen, hiottu, raikas ja vahva tarina, jossa viljapellot ja navetta tuoksuvat, kesän valo viistää silmiä ja himo tuntuu varpaissa asti. 

Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken
Suomentaja: Ilona Nykyri
Ulkoasu: Eevaliina Rusanen
Gummerus 2014
200 s.
Irgendwann werden wir uns alles erzählen (2011)

Kirjastosta.

_______

Toisaalla: Luettua elämää, Donna mobilen kirjat, Kirjanurkkaus, Sallan lukupäiväkirja, Leena Lumi, Mari A:n kirjablogi, Kirjainten virrassa, Reader, why did I marry him?, Oksan hyllyltä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia, Sabinan knalli, Kulttuuri kukoistaa...       

Haasteet: 73. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteessa, Frau, Signora & Bibi -haaste (kirjan alkuperäiskieli on saksa)