9. maaliskuuta 2017

Lapsuuteni kirjasuosikit: Asterix

Luetaanko tämä? -kirjablogissa avattiin helmikuussa Lapsuuteni kirjasuosikit -lukuhaaste, jonka tarkoituksena on uudelleenlukea omia lapsuuden ja nuoruuden suosikkeja. Aloitin haastetta jo edellisellä lukumaratonillani, kun luin Neiti Etsivää ja Viisikkoa. Niihin palaan tarkemmin vielä myöhemmin (ja luen vielä ainakin toisen Neiti Etsivän nostalgian varmistamiseksi), mutta nyt otan käsittelyyn yhden kaikkien aikojen suursuosikkini: Asterixin ja Obelixin!

Minulla on isältä peritty pino liitoksistaan ratkeavia vanhoja Asterixeja. En melkein uskalla koskea niihin enää, etteivät hajoa lopullisesti. Isäni piti Asterixeista ja tutustutti minutkin niihin (hän piti myös Pahkasiasta, mutta siihen taisin olla melkoisesti liian nuori, joten täytyy vielä jonain päivänä etsiä sekin perintö esiin jostain ja lukea ne).

Olen lukenut lähes kaikki suomennetut Asterixit, joten oli helppoa palata tuttujen tarinoiden äärelle kirjaston sarjishyllyssä.

Valitsin satunnaisotannalla luettavakseni Syvän kuilun ja Asterixin harharetket. Etenkin Syvästä kuilusta oli eläviä muistikuvia: meille hyvin tutun gallialaiskylän lähistöllä on kylä, joka jakaantuu keskeltä kahtia ja molemmat puolet kilpailevat ja vihailevat keskenään minkä ehtivät. Kummallakin puolella on oma päällikkönsä, eikä näyttäisi olevan toivoakaan, että jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen ja -eloon voitaisiin joskus päästä. Ei, vaikka päälliköiden lapset Fanzine ja Komix tulevat toimeen keskenään paremmin kuin hyvin. Lähistöllä oleva roomalaislegioona aiheuttaa luonnollisesti harmaita hiuksia kylälle, joten ystäviemme on ilman muuta lähdettävä auttamaan heimoveljiä kiperässä tilanteessa.


Syvä kuilu on varsin tyypillinen Asterix-seikkailu. Nokkelaa miestä tarvitaan apuun, kuten myös hänen uskollista toveriaan Obelixia. Myös tietäjä Akvavitix lähtee joukon jatkoksi Idefix-koiraa unohtamatta.

Albumin sivuilla kohtasin vanhat tuttavani roomalaiset, jotka olivat yhtä pöhköjä kuin muistinkin. Rivilegioonalaiset tekevät pääosin kuten käsketään (joskin tässä osassa he ryhtyvät lakkoon huomatessaan joutuneensa kunniakkaan sotilasuran sijaan lähinnä keittiövuorojen viidakkoon), päälliköt puolestaan puljaavat oman vallanhalunsa ja ylempien auktoriteettien määräysten keskellä. Ei ole helppo roomalaisen sotilaan asema, ei!


Kuten muistinkin, Asterixeissa ei väkivaltaa säästellä. Vaikka lätty lätisee ja nyrkki heiluu, Asterix-sarjan väkivalta ei kuitenkaan ole pelottavaa tai ahdistavaa. Pikemminkin se kuuluu vahvasti asiaan: vaikka Asterixin kylän väki onkin taikajuoman vuoksi kaikkea muuta kuin altavastaajan roolissa, he ovat kuitenkin Rooman valtakuntaan suhteutettuna hyvinkin alisteisessa asemassa, jossa itsepuolustukselle on perusteensa. Toisaalta sarjassa toki gallialaiset myös mäiskivät ihan vain rehdisti toisiaan, usein ilman sen kummempaa syytä. (Olinkin jo unohtanut Amaryllixin haisevat kalat...!)

Asterixin harharetkissä matkataan Akvavitixin taikajuoma-ainesten perässä Juudeaan. Kylä on siis pulassa: tietäjä ei saakaan kauppalaivan mukana vuoriöljyä, jota on ehdottomasti oltava taikajuomassa mukana. Niinpä Asterix ja Obelix lähtevät sitä hakemaan meren takaa.

Merimatkan aikana kohdalle tulevat muun muassa rakkaat tutut merirosvot (yksi hauskimpia sivujuonteita kautta koko sarjan, se on todettava!). Lisäksi matkaseuralaisena on druidiksi naamioitunut Caesarin agentti Nollanollakuusix (jonka yhdennäköisyyttä erään toisen fiktiivisen agentin kanssa hihittelin tyytyväisenä).

Vuoriöljy ei ole helpointa löydettävää, mutta Asterix ja Obelix eivät tunnetusti jää tuleen makaamaan, vaan kyllä keinot aina keksitään. Ja matkalla kohdataan etäisesti tuttuja hahmoja jos jonkinlaisia...

Kuten aina, myös Asterixin harharetket päättyy kylän yhteiseen illalliseen, jonka ajaksi bardi Trubadurix hiljennetään (yleensä puuhun roikkumaan). Tarinoiden lopetuksissa on mielestäni vahvasti turvallisuutta: Asterixeja lukiessa ei koskaan tarvitse pelätä, että kävisi pahasti tai huonosti. Aina ratkaisu saadaan ja uudet seikkailut ovat valmiita alkamaan.


Jostain syystä pidin jo lapsena paljon Julius Caesarin hahmosta, vaikka hän kovin vallanhimoinen, äkkipikainen ja paikoin julma onkin. Asterixin seikkailuissa hänet kuitenkin kuvataan yhtä aikaa ironisesti ja ymmärtäväisesti. Pidin Jullesta myös nyt uusintalukukierroksella, vaikken voinut olla miettimättä, että hänen sappensa on varmasti koetuksella pönttöjen alaisten sotkuja setviessä ja kaikenlaisia salaliittoja pelätessä.

Asterixeissa on erittäin onnistunut henkilökavalkadi, ja jokainen lukija löytänee oman suosikkinsa joukosta. Itse pidän kyläläisistä eniten tietäjä Akvavitixista, ja toki Obelix on ikisympaattinen. Naishahmot jäävät Asterixeissa sivurooliin, ja ovat joko kuvankauniita neitokaisia tai tanakoita matameja.

Mietin, miksi Asterixit kiehtoivat minua jo alle 10-vuotiaana, mutta en ole varma syystä. Piirtojälki on toki mukavaa ja värikästä katsottavaa, hahmot hyvin ja elävästi piirrettyjä ja ruuduissa paljon tutkailtavaa. Tarinat ovat koukuttavia, mutteivät liian monimutkaisia tai junnaavia. Niissä on tietynlainen rakenne, joka tulee tutuksi jo muutaman albumin lukemisen jälkeen, ja josta muodostuu lukijalle turvallinen kokemus.

Historiatietämys kasvaa Asterixin seikkailuja seuratessa kuin huomaamatta. Tietenkään kyse ei ole mistään opetusmateriaalista sinänsä (joskin muistan kyllä lukion historianopettajani käyttäneen joskus jotakin Asterix-aukeamaa kokeessa joko bonustehtävänä tai kevennyksenä), mutta oppimistahan tapahtuukin erinomaisesti myös ohimennen – eikä se ole yhtään arvottomampaa kuin varsinainen pänttääminen.

Varmaan tärkein asia Asterixeissa on kuitenkin se, että ne tuovat minulle vahvoja muistikuvia isän kanssa vietetyistä hetkistä. Sitä en muista, lukiko hän niitä minulle, vai luimmeko niitä yhdessä tai vuorotellen, mutta yksityiskohdilla ei olekaan niin suurta merkitystä. Vain sillä on, että minulla on rakkaita (lukemiseen liittyviä) muistoja yli 20 vuotta sitten kuolleesta isästäni, joita mikään mahti ei pyyhi pois.




René Goscinny & Albert Uderzo: Syvä kuilu
Suomentaja: Jorma Katari
Egmont Kustannus 2016 (1. painos 1982)
48 s.
Le Grand Fossé (1980)

Kirjastosta.


Rene Goscinny & Albert Uderzo: Asterixin harharetket
Suomentaja: Eija Pokkinen
Egmont Kustannus 2016
48 s.
L'Odyssée d'Astérix (1981)

Kirjastosta.


14 kommenttia:

  1. Kyllä Asterixejakin taisi tulla luettua, vaikka se ei ihan minun suosikkisarjakuva ollutkaan. Enemmän tykkäsin Tinteistä ja Ahmed Ahnekin taisi vedota minuun Asterixia enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole tainnut lukea kuin muutaman Tintin, ja Ahmed Ahne on tuttu vain nimenä. Voisi kyllä tutustua siihenkin, ja testata myös, miltä Tintti vaikuttaa nykyaikana.

      Poista
  2. Pidin myös Asterixeista, tuo Syvä kuilu taisi olla aikoinaan ensikosketus sarjaan ja kyllä ne kaikki (silloin ilmestyneet) taisi tulla luettua ala-aste-iässä ja ajoittain palailtua myöhemminkin.

    Omalla tavallaan nerokastakin kuinka paljon saadaankaan irti tarinasta jossa ideana on kuitenkin tiukka status quon säilyttäminen, tietyt jutut varioidaan uudestaan ja uudestaan ja lopussa syödään...
    Ja symppasin kyllä myös Julius Caesaria ja niin taisivat tekijätkin kun tämä tapaa kuitenkin aina säilyttää kasvonsa tappiosta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Asterixien rakenne on kyllä varsin toisteinen, mutta toisaalta siitä tuleekin ehkä osa sarjan viehätyksestä. Aina on luvassa jokin seikkailu (yleensä poistuminen kylästä), roomalaisten kohtaamista, uusia tuttavuuksia, ongelmanratkaisua, taikajuoman juomista... Ja silti jokainen tarina on ihan toimiva oma kokonaisuutensa. Mahtavaa!

      Poista
  3. Enpä ole kumpaakaan noista esillä olevista lukenut, vaikka tykkäsin kyllä nuoruuteni valoisina päivinä Asterixista. Ensimmäinen kosketus Asterixiin tuli Niuvan uimarannalla kuumana kesäpäivänä. Joku tyyppi oli saanut isänsä ostamaan alapumin Asterix olympialaisissa. Minäkin pääsin pummilla lukemaan, ainakin osan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Asterix olympialaisissa on kyllä yksi suurimpia suosikkejani! Se on kaikkein pahiten liitoksistaan ratkeavana omassa pinossani, enkä uskalla sitä enää lukea. Pitääkin lainata jossain vaiheessa kirjastosta ja ottaa lukuun, se on niiiiin hyvä!

      Poista
  4. Ihanaa, että lähdit mukaan haasteeseen! Minäkin luin Asterixejä lapsuudessani, mutta täytyy tunnustaa, että en muista yhdenkään juonta. Henkiöt sen sijaan ovat jääneet aika hyvin muistiini. Joskus kuudennella luokalla taisin kirjoittaa tarinankin, joka pohjautui tietäjän taikajuoman reseptiin. :) Ja on muuten ihan totta, että näitä lukiessa historian tietämys karttuu kuin huomaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta, ja luvassa on vielä ainakin Neiti Etsivä -postaus, toivottavasti myös Tuija Lehtisestä jotain jne. jne.... ;)

      Asterixeista ehkä jääkin helpommin mieleen juuri henkilöt, jotka pysyvät tutusti samanlaisina kautta koko sarjan. Eri osien seikkailut ovat oikeastaan eräänlainen sivujuonne, sillä niin moni asia pysyy kuitenkin aina samana.

      Poista
  5. Asterixit ovat kuluneet minunkin käsissäni lapsuudessa ja nuoruudessa. Kotona oli melkein kaikki siihen mennessä ilmestyneet albumit, ja niitä jaksoi lukea uudestaan ja uudestaan. Luulen, että Asterixeissa viehättää mm. se että yksinkertaisista tarnoista löytyy paljon pieniä yksityiskohtia. Kuvitus on runsasta ja täynnä hauskoja pikku jippoja, ja albumit ovat täynnä viittauksia historiaan, taiteisiin ja pop-kulttuuriin.

    Minäkin olen aina jotenkin sympannut Jullea. :) Pidin myös Trubadurixista, ja nautin aina niistä tarinoista, joissa Trubadurix ja hänen laulutaitonsa pelastivat päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä jotenkin viehätti ja viehättää se, että tosiaan jokainen tarina kestää monta lukukertaa ja uusilla kerroilla keksii aina uusia juttuja ja yksityiskohtia. Monipuolinen kokonaisuus todellakin!

      Poista
  6. Jokusen Asterixin luin itsekin lapsuudessa, vaikka juurikaan muistikuvia ei ole. Pitäisi ehkä katsastaa :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile Tiia, mitä tykkäät aikuisena!

      Poista
  7. Nämä kyllä ovat oman lapsuuteni ykköslukemisiani! Samoin kuin Lucku Luket ja Tintit. Perinteisesti aina jouluna luin kasan kaikkia, ja olisikin kiintoisaa lukea näin aikuisena taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ainakin Asterixeihin kannattaa tarttua uudelleen. Minä aloin herkutella ajatuksella koko sarjan lukemisesta uudestaan...

      Poista

Kiitos kommentistasi!