Jari Tervo: Suomemme heimo (Kirjablogit ja 101 kirjaa)

Suomemme heimo vieraili Kiasmassa.

Räksyttävä pikkukoira, kivi maiharissa, reikä sukassa, purkautuva paidanhelma. Jatkuva kimeä ääni, nykivästi ajava kuski, aina samoihin vaivaannuttaviin puheenaiheisiin palaava sukulainen. Jotain rasittavaa, josta ei pääse eroon, ja joka hiertää mieltä, korvaa tai jalkapohjaa. Jotkut kirjat ovat sellaisia.

Jari Tervon Suomemme heimo (WSOY 2001) on oman ilmestymisvuotensa edustaja Ylen Kirjojen Suomen 101 kirjaa -listalla, johon saan ilon ja kunnian osallistua tänään tällä bloggauksellani. Tervon tuotanto ei ole minulle erityisen tuttua, vaikka sitä – etenkin hänen historiallisia romaanejaan – on minulle täällä bloginkin kommenttikentässä toisinaan suositeltu. Lähdin uteliaana selvittämään, mistä minulle arvottu Suomemme heimo kertoo.

Kirjan nimi kertoo jo paljon. Ollaan Rovaniemellä eräänä syksyisenä päivänä. Pikkurikollinen Perserkki on kyllästynyt kokemaansa simputtamiseen ja päättää kaapata jälkeläisensä, pienen tyttövauvan, jota ei ole vielä tavannutkaan. Hädässä ystävä tunnetaan, tai sitten ei, huomaa Perserkin toveri Reiska joutuessaan osalliseksi sekavaa kuviota. Lapsen äiti Kaarina on Perserkin kanssa koetun eron jälkeen päätynyt jo aivan uusiin kuvioihin, joista parhaillaan on käynnissä työnhaku.

Kaappausdraamaan sotkeutuu muun muassa rikosylikonstaapeli Vauhkonen, jolla on omat sotkunsa setvittävänään. Hän pääsee kuitenkin oikeille jäljille, eikä lopputulos ole erityisen kaunista katsottavaa.

Samaan aikaan Lappia-talolla on käynnissä vihreiden syysseminaari, jonne suuntaa askeleensa paljon kokenut, jo eläkkeellä oleva rakennusmestari Raappana teini-ikäinen pojanpoikansa Santeri tukenaan. Vaikka Raappanan mieli ja kieli ovat terävät aina paikallislehden mielipidepalstaa myöten, askel ei enää kanna niin kuin nuorena miehenä. Huolta hän kokee oman Suomensa puolesta: se on ikävällä tavalla muuttumassa monikulttuuriseksi, eikä sellaiseen ole ennenkään vastattu muuten kuin raudalla rajalla. Santeria puolestaan isoisän horinat eivät juurikaan kiinnostaisi, vaan aivokapasiteettia vie ja hormoneja hyrryttää chattituttu, ivalolainen strippari Miss Hinkki, jonka kanssa yhteydenpito hoituu ajanmukaisesti netissä.

Tästä vyyhdistä voinee jo arvata, että monenmoista mutkaa matkalle osuu aina kulmakuppiloista väärin pysäköityihin autoihin, kolhoihin asuntovaunuihin ja poliittisiin torikokouksiin. Tervo kirjoittaa kuin vimmattu, lauseet piiskaavat lukijaa eteenpäin armoa tuntematta. Käänteet ovat villejä ja vauhdikkaita, henkilöt ovat itsensä ja toistensa armoilla. Hengästytti – ja samalla tuntui koko ajan, että pitää päästä varistamaan se rasittavasti hiertävä sepelinmuru kengästä. Tarinan mukaan on vaikea heittäytyä, niin säpäkkä ja levoton se on.

Takakansi lupaa hillerinnopeita, hätkähdyttäviä tarinankäänteitä ja tarinan, joka iskee jalat alta ja tajun päästä, mutta sydän pysyy paikallaan. Sen verran vauhdikasta meno Suomemme heimossa tosiaan on, että nikotellen matkaani jatkoin. Usein kaipaan lukemiselta jotain väräyttävää ja vinoa, enkä voi kiistää, etteikö Tervo sellaista tarjoaisi, mutta siitä huolimatta pysyin vakaasti väärällä aaltopituudella kirjan kanssa.

Henkilöhahmot ovat kuitenkin herkullisia. He ovat reppanoita, uhoajia, hölmöjä ja parastaan yrittäviä tai sinne päin sohlaavia. Kadunmiehiä, naapureita, sukulaisia, virkamiehiä. Kovin tuttuja, ja silti sopivalla tavalla äärimmäisiä. Teini-Santeria teki kyllä mieleni kirjan hengessä hieman tirvaista ja käskeä unohtamaan se feikkislangi, niin kammottavaa sitä oli lukea. (Ja kaikille teille Kehä III:n ulkopuolella eläville, Hesasta haaveileville voin paljastaa, että kyllä tähän kaupunkiin puhetta mahtuu ihan joka nuotilla.) Kaarinaa symppasin, hieman rikosylikonstaapeliakin. Naisten puolella, ainakin tällaisessa härdellissä, niin kai sitten.

Tervo on koostanut yhden päivän aikana tapahtuvaan kaaokseensa siis melkoisen gallerian ihmisiä, tapahtumia, asenteita ja tekoja. Pohjavire tarinassa on melko väkivaltaisiksikin yltyvistä käänteistä huolimatta lempeän humoristinen ja ymmärtäväinen, vaikkei ennakkoluuloja ja hölmöyksiä puolustella, todetaan vain. Tätäkin Suomi on, näinkin ympäröivän maailman voi nähdä ja kokea, tällaisiakin lenkkejä heimoomme kuuluu – haluttiin sitä tai ei.

Jari Tervo: Suomemme heimo
Ulkoasu: ?
WSOY 2001
306 s.

Kirjastosta.

32. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen. Helmet-haasteen kohta 19. Yhdenpäivänromaani.