16. heinäkuuta 2015

Victoria Hislop: Saari



Tähän kirjaan tuskin olisin tarttunut, ellei sitä olisi valittu ex-työpaikkani lukupiirikirjaksi. Lukupiiri kokoontuu seuraavan kerran vasta syksyllä, mutta koska Saaren sai näppärästi e-kirjana lainaan kirjastosta saman tien, otin sen kesälukemistoon.

Nopealukuinen kirja se totisesti onkin, kepeä kuin kesäheinä, helppo kuin kaurapuuro ja himpun verran liisterinen tapaus. Saari sijoittuu kreetalaiseen rannikkokylään ja sen edustalla olevalle spitaalisten siirtolasaarelle Spinalongalle. Parisuhteessaan rypevä brittiläinen Alexis saapuu Kreikkaan lomalle poikaystävänsä kanssa ja päättää lähteä tutustumaan kylään, josta hänen äitinsä on kotoisin. Alexiksen äiti ei paljon kreikkalaisista juuristaan ole kertonut, mutta on kuitenkin antanut Alexikselle mukaan kirjeen, jonka avulla tämä saa kenties apua ja tarinantynkää esiin perille päästyään.

Näin myös käy, sillä kylässä asuva Fotina alkaa kertoa Alexikselle hänen perheensä historian vaiheita. Päästään 1900-luvun alkupuolelle, toisen maailmansodan tapahtumiin, sodan jälkeiseen aikaan ja niin edelleen. Perheen kiemurat käyvät ilmi niin Alexikselle kuin lukijallekin, ja ne totta vieköön väännetään rautalangasta. On spitaalia, kaiken voittavaa rakkautta, aviorikosta, petoksia, juonittelua, kateutta, salaisuuksia... Kaikenlaista riittää.

Saari on periaatteessa ihan sympaattinen viihderomaani, mutta hötöistä höttöä se kyllä on. Tarina on kieltämättä vetävä, mutta kerrontaratkaisu on uskottavan rajamailla tai oikeastaan jo sen yli. Kirjassa Fotina kertoo menneisyyden tapahtumia nykyhetkessä Alexikselle, mutta kuinka Fotina voisi tietää, mitä muut ihmiset ovat tunteneet, ajatelleet ja tehneet? Ei mitenkään.

Sivuja on myös aika runsaasti siihen nähden, ettei juonenkäänteissä nyt niin valtavia huippukohtia ole. Tiivistämisen varaa siis olisi ollut. Toisaalta jotkut tapahtumat ja aiheet vain hutaistiin menemään, kuten lähiseutujen asukkaiden yhtäkkiä heräävä aggressio Spinalongan asukkaita kohtaan tulisoihtuineen kaikkineen. Tapahtumasta olisi voinut saada vaikka kuinka jännitteisen, mutta se lupsautetaan lopulta selväksi muutamalla sivulla. Tällainen tömäys herättää miettimään, miksi moinen käänne piti edes kirjaan ottaa mukaan? (No, se sai erään kirjan henkilöistä näyttämään entistäkin paremmalta ihmiseltä, mitä taas lukija ei mitenkään ollut jo ymmärtänyt edeltävien kymmenien sivujen aikana...)

Huomaan olevani hieman penseä. En kuitenkaan aivan halua tyrmätä tätä kirjaa – ihan nikottelematta sen luin. Yksi syy sille on kiehtova miljöö, sillä etenkin Spinalongan suljetun saaren osiot ovat kirjassa mainioita. Toisaalta olisin toivonut Hislopin keskittyneen enemmän ympäristöön, ajankuvaan ja tapahtumiin kuin henkilöhahmoihinsa, joiden rakentaminen jäi alleviivaavaksi ja osoittelevaksi, vaikka sitä paneutuneesti tehtiinkin. Kirjassa on hyvät, pahat ja huomaamattomat henkilöt, jotka tekevät yksiselitteisesti hyviä tai pahoja tekoja ja tuntevat tunteita, jotka selitetään lukijalle kädestä pitäen, alusta loppuun.

Saaresta on tehty tv-sarja, jota on esitetty Suomessakin. En ole tullut katsoneeksi, joskin Kreikka olisi tietysti nyt mitä ajankohtaisin aihe huomioitavaksi.


Victoria Hislop: Saari
Suomentajat: Laura & Olga Jänisniemi
Ulkoasu: ?
Bazar 2012
E-kirja
The Island (2005)

Kirjastosta.

______

Muiden mietteitä: Lukutuulia, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjoihin kadonnut, Kirjamielellä, Morren maailma, Järjellä ja tunteella, Mari A:n kirjablogi, Tässä kaupungissa tuulee aina, Kasoittain kirjoja, sheferijm, Tarinoiden taikaa

Kirjan vuoden lukuhaasteen kohta 2. Kirja, josta on tehty elokuva (tai tässä tapauksessa 26-osainen tv-sarja).

Kirjankansibingosta ruksaan Ajoneuvon. Kansikuvan vene on keskeisessä roolissa kirjan tarinassakin.


8 kommenttia:

  1. Minä luin kirjan vasta nähtyäni tv-sarjan ja olen nyt katsonut uusintana tuota tv-sarjaa. Minusta kirja oli paljon keppoisempi kuin tv-sarja. Kyllä sinun kannattaisi ehdottomasti katsoa vaikka Areenasta niin saisit ehkä toisenlaisen kuvan - mene ja tiedä! TV-sarjassa minusta korostuu plakan ja spinalongan välinen tiivis yhteisöllisyys. Ymmärrän kyllä, ettei toinen voi toisen ajatuksia tuntea syvemmälti, joten kerronnan uskottavuuden kannalta se kyllä on . ainakin kirjassa - haitta TV-sarjassa on myös lopussa uskomattoman hieno musiikkikappale, aluksi yksi ja lopuksi toinen.
    Minua kiinnostaa nykyään nämä spitaali-aiheiset teokset ja olen yrittänyt niitä etsiskellä enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä, jos sarja tosiaan korostaa yhteisöjen välistä vuorovaikutusta. Kirjassa koko Spinalonga tuntui aika ajoin unohtuvan kokonaan, joten yhteiselo jäi hieman puolinaisesti kuvailluksi. Kreikan maisematkin kyllä kiehtoisivat, sillä en ole koskaan siellä päässyt vielä käymään.

      Spitaali on aiheena mielenkiintoinen.

      Poista
  2. Minulla jäi tämä kesken. Kyllästyin jo ennen Fotinan kertomuksen alkua tökeröihin henkilöihin. Alexiksen miesystävä oli kuvattu niin hölmöksi että Alexis pohti mielestäni aivan turhaan suhteen kohtaloa... siinä jäi sitten kirjan varsinainen asia lukematta, mutta ehkä en menettänyt kovin paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan, ettet menettänyt erityisen paljon. Minä luin vain, koska valittiin lukupiirikirjaksi. Kehyskertomus on muutenkin kirjassa aivan turha, en ymmärrä miksei sitä ole voitu jättää pois. Kirjailija ei saa siitä mitään järkevää irti.

      Poista
  3. Miljöö kuulostaa kirjan parhaalta puolelta. Kreikkalaisuus kiehtoo, mutta kirjan höttöisyys ei. Mainio arvio, Suketus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se onkin. Viihteeltä ei toki pitäisi odottaa sellaista, mikä ei genreen kuulu, mutta kyllä tämä jotenkin aika tahmean olon jätti mustavalkoisine henkilöinen ja puolitiehen jääneine aspekteineen.

      Poista
  4. Suosittelen kyllä tv-sarjaa, se on hyvä ja löytyy varmaan Areenasta. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!