22. heinäkuuta 2015

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta



Ja hän oli ujo. Hän oli tuskallisen ujo; ongelma oli yllättävä, kun otti huomioon hänen soturin sydämensä. Hän oli varautunut ja kokematon, ja hän pelkäsi kuollakseen rakastumista. Rakastuminen toi hänen mieleensä kompastumisen; ikään kuin kompastuisi tiilenmurikkaan ja putoaisi rotkoon.

Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta on toinen lukupiirikirja syksyn ensimmäiseen tapaamiseen. Sitä ei saanut aivan niin näppärästi e-kirjalainaan kuin sen toisen, mutta lyhyehkön varausjonottamisen jälkeen Jones oli lopulta Kobossani. (Välihuomautus: Haluan edelleen kehua HelMetin e-kirjakokoelmaa. Olen vähitellen siirtynyt tilanteeseen, jossa kiinnostavasta uutuudesta kuultuani vilkaisen ensin, onko sitä mahdollista saada e-kirjana ja jos on, valitsen ehdottomasti sen. Varaaminen ja lainaaminen on helppoa, mutta tiedoston siirtäminen Kobolle vaatii hieman kikkailua, sillä lukulaite saattaa valittaa virheellisestä tiedostosta, vaikka on tehnyt kaiken ohjeiden mukaan. Yleensä toinen siirtokerta perään auttaa.)

Itse kirjaan. Ehkä rakkaus oli totta vie lukijan 1960–70-lukujen Lontooseen ja sen teatterimaailmaan. Pääosassa on neljä nuorta aikuista: käsikirjoittaja Luke, näyttämömestari Leigh, tuottaja Paul ja näyttelijä Nina. Heidän tiensä risteävät eri tavoin ja kohtaamisia tapahtuu, sattumalta ja suunnitellusti, ohimennen ja tarkoituksella.

Luke ponnistaa heikoista kantimista: hänen isänsä on alkoholiin menevä puolalainen siirtolainen ja ranskalainen äitinsä mielisairaalassa. Lukessa on kumminkin sisäinen vimma, joka puskee pintaan, ja hänestä tulee Lontoon teatteritaivaan uusi käsikirjoittajatähti. Luke rakastuu Ninaan, joka taas on epäonnistuneen näyttelijänuran tehneen äidin ainoa (vahinko)lapsi, epävarma ja kiintymystä janoava. Nina nai miehen, joka ei ole hänelle hyväksi, mutta joka takaa toimeentulon ja aseman. Suhdetta Lukeen se ei estä. Paul ja Leigh joutuvat jäämään tarinassa hieman sivuosaan, vaikka tärkeitä ja kiinnostavia ovatkin. Se on harmi, heitä olisin halunnut seurata enemmänkin, Luke ja Nina tulivat paikoin jo korvista ulos.

Juoni ei välttämättä kuulosta erityisen mukaansatempaavalta, mutta on sitä. Jonesin tarina liitää eteenpäin kuin siivillä, sen mukana haluaa olla ja ehkä nähdä jo hieman kauemmas. Henkilöt ovat hyvin rakennettuja, heistä yhtä aikaa annetaan paljon ja pidetään riittävästi peitossa. Ajankuva tuntuu aidolta, vaikken tokikaan ole itse sitä elänyt, jotta voisin varmaksi sanoa. Uskoin lukiessani siihen, se riittää.

Sadie Jones tarjoilee tarinansa lukijalle, kuin se olisi todellista elämää, ja silti siinä säilyy fiktion viehättävyys. Henkilöhahmot pitävät asioita omana tietonaan, tekevät typeriä valintoja ja jättävät tekemättä, saavat lukijan tuskastumaan, ihmettelemään ja ymmärtämään.

Ehkä rakkaus oli totta kuvaa yli neljänkymmenen vuoden takaista teatterimaailmaa ja taitelijoita, ihmisiä, jotka ovat valineet elää toimistoaikojen ulkopuolella ja ilman säännöllisten työsuhteiden etuja, intohimonsa ja rakkautensa vuoksi. Sen tehdessään se kertoo osaltaan myös 2010-luvun työelämästä: jatkuvasta hapuilusta, itsensä ja paikkansa etsimisestä, epävarmuudesta, jatkuvuuden olemattomuudesta – joita ihminen ei todellakaan ole valinnut itse. On helppoa löytää samaistumispintaa, kun kirjan henkilöt miettivät, milloin mahtaa olla seuraava palkkapäivä, mistä saa seuraavan työpätkän ja päättävät, että edes jonkun heistä on uhrauduttava käymään säännöllisessä (joskaan ei tyydyttävässä) työssä, jotta kaasulasku saadaan maksettua ajallaan.


Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta
Suomentaja: Marianna Kurtto
Ulkoasu:?
Otava 2015
427 s.
E-kirja.
Fallout (2014)

Kirjastosta.

______

Toisaalla: Kirsin kirjanurkka, Tuijata, Amman lukuhetki, Lumiomena, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjojen kamari, Reader, why did I marry him?, Hurja Hassu Lukija, Kirjakaapin kummitus, Leena Lumi, Ullan Luetut kirjat, Luetut, lukemattomat, Kirjapolkuni, Kirjoista ja muista kertomuksista, Sivutiellä, Ilselä, Kulttuuri kukoistaa, Täällä toisen tähden alla, Mari A:n kirjablogi, Luettua, Täysien sivujen nautinto                 

18 kommenttia:

  1. Tässä kirjassa tosiaan on hienoa todellisuuden vaikutelmaa, vaikka tarina fiktiivinen onkin. Jones on taitava kirjoittaja, ja mielelläni tutustun hänen teoksiinsa jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös, luen ehdottomasti lisää Jonesin tuotantoa.

      Poista
  2. Niinpä, pelkkä juonikuvaus ei välttämättä houkuttelisi lukemaan tätä kirjaa, vaikka kyllä kannattaisi! Tämä oli tosi hieno teos, ja pidin erityisesti vahvasta, elävästä henkilökuvauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan henkilöt ovat hyvin eläviä, heihin on helppo uskoa. Harmi, että omat suosikkini jäivät hieman jalkoihin.

      Poista
  3. Minulle jäi tästä sulattelun jälkeen ehkä hiukan pettynyt olo. Lukiessani tempauduin mukaan ja viihdyin, mutta kokonaisuutena kirja ei sitten ollutkaan ihan sitä mitä toivoin sen olevan. Jotakin jäi puuttumaan - tai sitten vain turhauduin siihen että kirja pyöri loppujen lopuksi niin paljon Luken ja Ninan romanssin ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään usko, että tämä jää mieleeni kristallinkirkkaana kovin pitkäksi aikaa. Tunnelma ehkä jää, ja jokin muisto henkilöistä, joista minäkin olisin mielummin keskittynyt muihin kuin Lukeen ja Ninaan.

      Poista
  4. Kirjoitit tästä hyvin! Sain tämän tänään itse päätökseen ja sulattelen vielä, mutta olen monesta samaa mieltä. Minä pidin siitä, miten tässä oli tietynlaista kepeyttä ja kirjaa luki nopeasti, jopa ahmien, tarina kulki helposti ja silti pinnan alla oli tosi tummia sävyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, pinnan alla kuplii, vaikka päällisin puolin on kepoisempi olo. Jännä kirja kyllä, täynnä ristiriitaisuuksia.

      Poista
  5. Haluaisin lukea tämän lähinnä siksi, että teatterialan ihmisenä kiinnostaisi, kuinka työtä kuvataan kirjassa. Niin ja siksi, että luin aiemmin tänä vuonna Nick Hornbyn uusimman kirjan Funny Girlin (josta kylläkään en ole blogannut) ja joka sijoittuu myöskin 60-luvun Lontooseen. Tuossa kirjassa on myös näyttelijöitä, tuottajia, käsikirjoittajia jne., tosin televisiomaailmasta. Olisi jännä lukea kaksi näin läheltä toistensa ajanjaksoja ja maailmoja liippaavaa teosta samana vuonna. En minä oikeastaan tiedä tosin että miksi, ehkä vertailun vuoksi. :) Hyvä kuulla, että ei ole kuraa tämä. (Ei muuten ollut Hornbykaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, uutta Nick Hornbya! Olen vanha Hornby-fani, mutta lukenut kaikki kirjat ennen kuin aloin blogata kirjoista, joten niitä ei täällä blogissa näy. Voisin hyvin lukea vaikka koko tuotannon uudelleen ja ilman muuta tuon uuden kirjan myös. Kokeile ihmeessä tätä Jonesia, saat varmasti kiinnostavaa vertailua aikaiseksi.

      Poista
  6. Varovaisen silmäilyn perusteella kiinnostuin tästä kirjasta entistä enemmän. Penninvenyttäminen ja (pätkä)työn etsiminen on inhottavan ajankohtainen aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue tämä, Maija. Saattaisit hyvinkin tykätä.

      Poista
  7. Juu, hittikamaa - monet pinnalla olevat teemat, kuten työelämä, ja 60-lukukin taitaa olla jotenkin in? Ja ihmissuhteiden mutkallisuus tietysti aina. Tuo Sonjan mainitsema uusi Hornby kuulostaa tosi kiinnostavalta, pitääkin tutkia mahtaako olla tulossa suomennosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi, että on, Hornbya on suomennettu aika mukavasti. Minuakin se alkoi kiinnostaa kovasti. Tämän kirjan teemoissa on paljon tartuttavaa, eri lukijat löytävät varmasti omat kiinnostuksenkohteensa.

      Poista
  8. Minulle tästä jäi päällimmäiseksi mieleen Luke. Miten taitavasti hänet on kirjoitettu. Miten tuntuu, että tunnet hänet ihan tosielämässäkin. Suorastaan arkkityyppinen hahmo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luke on kyllä suuri hahmo, en oikein edes tiedä, miksi jäin niin kovasti kaipaamaan enemmän Leighia ja Paulia... Luken lapsuutta ei voi kyllä kadehtia. Toisaalta eipä ihme, millä vimmalla hän sitten alkoikin kirjoittaa.

      Poista
  9. Olen kanssasi samaa mieltä, että Luken ja Ninan suhdetta pyöriteltiin kirjassa vähän liikaa. Erityisesti Leigh olisi ansainnut enemmän huomiota. Mutta ihana, ihana kirja tämä oli joka tapauksessa, hektinen ja intohimoinen! Kiitos linkityksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä sanoja kuvaamaan tätä: hektinen ja intohimoinen, kyllä vaan. Jään pohdiskelemaan tätä kirjaa kyllä, ja odottelemaan uusia Jonesin suomennoksia.

      Poista

Kiitos kommentistasi!