12. heinäkuuta 2015

Jari Järvelä: Tyttö ja rotta



Jari Järvelän uusin teos Tyttö ja rotta oli ehdottomasti kesän lukulistallani ja kyttäsinkin sitä kirjastosta jo hyvissä ajoin, varaus oli tehtynä ennen kuin kirjaa oli edes kirjastoon hankittukaan. Trilogian avausosan luin alkuvuodesta ja tykästyin Järvelän vauhdikkaaseen ja armottomaan tarinankerrontaan.

Kotkalainen Metro on liuennut Suomesta Ukrainan kautta Berliiniin. Hän on jättänyt jälkeensä melkoisen sotkun, eikä ole päässyt edelleenkään yli rakastettunsa Rustin kuolemasta. Berliinissä Metro on liittynyt ystävänsä Koskelon ja Ukrainasta mukaan tarttuneiden venäläisten graffitimaalarien Vorkutan ja Aljoshan kanssa paikalliseen graffitijengiin, Jäärottiin. Porukka asuu puoliksi puretussa kerrostalossa kaupungin itäosassa ja tekee yhä uskaliaampia maalauskeikkoja johtohahmonsa Kielletyn ideoimana ja patistamana.

Jäärottien ura saa kuitenkin kolauksen, kun yksi pettää, kaksi kuolee ja kaksi viimeistä päätyy yhdistetylle pako- ja kostomatkalle kohti Kotkaa.

Tyttö ja rotta on kovaa menoa ja mäiskettä. Välillä tekee pahaa, mutta eteenpäin on mentävä. Järvelä koukuttaa lukijansa, ja etenkin loppua kohden edetessään tarina saa ihmettelemään, mitä vielä voi sattua (ja mihin ihmistä satuttaa). Ja paljon voi.

Kirja jättää tarinalle tilaa jatkua vielä reilusti päätösosan verran. En uskalla edes kuvitella, kuinka veriseksi se vielä yltyykään. Epäilemättä melkoisen, sillä Metrolla on vielä paljon hampaankolossa ja uusia vihollisia niskassaan.

Järvelä ei totisesti jätä lukijaa kylmäksi. Metron kautta pääsee tarkastelemaan maailmaa, jolta mielellään sulkisi silmänsä. Nuori nainen, jota on potkittu monella tapaa päähän, ja joka ei ole missään määrin anteeksiantavaa sorttia, herättää levottomuutta ja ahdistustakin. Metrolla on syynsä olla vihainen, ja vanha kauna ruokkii onnistuneesti uutta. Metro ei tunnu olevan tasapainossa minkään kanssa – vähiten itsensä. Kai sitä toivoisi, että sellaisella peräänantamattomuudella varustettu ihminen voisi löytää muitakin tapoja ilmaista itseään kuin vihata maailmaa ja vandalisoida sitä.

Joskaan en pidä graffiteja yksiselitteisesti vandalismina, eivätkä ne sellaisina esiinny kirjassakaan. Kaupunkitilaa saa ja tulee ottaa haltuun myös tavoilla, joihin virkamies ei suostu leimaansa lyömään.

Lisäansiota lukukokemukselle toi myös ulkokirjallinen ulottuvuus. Vietin nimittäin nyt päättyvällä viikolla neljä päivää Berliinissä, ja vieläpä osin aivan samoissa Friedrichshainin maisemissa, joissa Metrokin kirjassa taivaltaa. Ihan yhtä uskaliaita reittejä ei tullut omalla reissulla käytettyä (esimerkiksi Warschauer straßen aseman ratapihaa tyydyin ihailemaan tyynesti vain ylikulkusillalta), mutta oli hauskaa palata tuoreena mielessä olevaan ympäristöön kirjan sivuilla.


Jari Järvelä: Tyttö ja rotta
Ulkoasu: Jussi Kaakinen
Tammi 2015
248 s.

Kirjastosta.

_____

Muualla: Kirjakaapin kummitus, Reader, why did I marry him?, Tuijata, Kulttuuri kukoistaa, Lukutoukan kulttuuriblogi

Kirjan vuoden lukuhaasteen kohta 23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä.

Kirjankansibingosta ruksaan ruudun Kaupunki, vaikka ihana Berliini onkin saanut vain pikkiriikkisen tilan kannen alakulmasta.



4 kommenttia:

  1. Ehdin jo kauhistua, että pidät graffiteja vandalismina, mutta sitten seuraavassa kappaleessakin selititkin, mitä tarkoitit.

    Varmasti kirja saa lisäulottuvuuksia, jos lukija on käynyt Berliinissä. Trilogian päätösosan suhteen mietin yhtä kuviota, saa nähdä, toteutuuko se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en pidä. ;) Olen katutaiteen suuri ystävä, vaikken genreä erityisen hyvin tunnekaan. Ihailen vain aina, kun hyvää tulee vastaan. Ehken ihan pelkän sotkun puolesta hymistele, mutta sitähän eivät Jäärotatkaan harrasta.

      Minua mietityttää vielä moni asia, joten toivon jatko-osan tulevan pian!

      Poista
  2. Hyvä tietää, että tämän pystyy lukemaan päivässä... näkyi olevan viikolla tyrkyllä lähikirjaston pikahyllyssä. :) Jätin vielä sinne, mutta tämä on pakko lukea jossain vaiheessa. Ensimmäinen osa sarjasta oli minulle todella positiivinen yllätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitin parikymmentä sivua edellisenä iltana ja loput humahti seuraavana päivänä, joten kyllä tämän nopeasti ahmaisee. Tarina vetää ja sivut kääntyvät melkein itsestään. Minä tartuin ykkösosaan mitään tietämättömänä, joten oli mahtavaa huomata, kuinka hyvä kirja se olikaan. Tälle osasinkin jo sitten asettaa odotuksia. Nekin täyttyivät.

      Poista

Kiitos kommentistasi!