20. marraskuuta 2012

Puuuuuuuh.

Uudet ihmiset. TET. Yhteishaku. OHR. Menenkö vai enkö mene? Menen. En mene. Olematon työpuhelin. Puhelinnumeroita. Kaaosmaisia oppitunteja. Siedettäviä oppitunteja. Hukassa olevia oppilaita. Vanhempia, joihin ei saa kontaktia. Kivoja oppilaita. Aktiivisia vanhempia. Keltakantinen uudenkarhea kalenteri. Kuulakärkikynäsotkua. Post-it-lappuja. Kolmea eri väriä. Tunnuksia. Salasanoja. Tietokantoja. Järjestelmiä. Viestintäväyliä. Talon tapoja. Tavattomuuksia. Viestiketjuja. Excel-taulukoita. Nimiä. Kasvoja.

Tiedotusta. Tiedottamatta jättämistä. Oletuksia. Sanattomia sopimuksia. Näin on ennenkin tehty. Sekunnin varoitusajalla alkavia palavereita. Unohtui kertoa. Siitäkin. Toimimaton kulkulätkä. Välituntivalvonta. Toinen. Korviavihlova meteli. Hukkaanheitettyjä sanoja.

Työhuoneen tyhjät seinät. Toisen ihmisen kasaamat kansiot. Alleviivaustussimerkintöjä. Hieroglyfejä.




Väsymys. Joka ilta. Uni tulee, kun pää osuu tyynyyn. Levoton uni.

Hetkellinen onnistumisen ilo. Seuraavan hetken tuijotan taas seinää. Tai ulos koulun pihalle. Mietin, mitä teen täällä. Miksi. Kun en tiedä mistään mitään. Eikä kukaan kerro, kun en osaa kysyä.

Ehkä huomenna osaan taas paremmin. Tiedän vähän lisää. Luen ajatuksia. Ehkä.

16 kommenttia:

  1. Hih, näin on aina tehty, mutta unohdettiin kertoa, kuulostaa tutulta =D

    = Tsemppiä! Kyllä se siitä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? ;) Taitaa olla melkein jokaisen paikan "kirous".

      Kiitos <3

      Poista
  2. Ai että muistui mieleen oman uran alku tismalleen samassa tilanteessa ja hommassa. Voin vain sanoa, että kyllä se siitä! Hyväksy se, ettet mitenkään voi kaikkea tietää kaikkea ja kysy aina kun tulee tilaisuus. Ennemmin tai myöhemmin huomaat, että osaat jotain ja sitten se tunne tulee useammin ja useammin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Amma. Yritän opetella kovasti kysymään ja hyväksymään vajavaisuuteni, vaikka välillä se on hankalaa. Tänäänkin tuli taas uusia juttuja... ja muutama oikein hyväkin. Erityisesti pari henkilökohtaista keskustelua. Tunsin itseni tärkeäksi.

      Poista
  3. Oh, koita jaksaa! Tuollainen tunne on kaikilla, kun valmistumisen jälkeen alkaa työelämä. Kyllä sinä vielä alat hahmottaa kaiken, eikä kukaan sitä paitsi alussa osaa tai tiedä! Mulla meni kaksi vuotta siihen, että aloin tehdä asioita jokseenkin rutiinilla. Siihen asti olin iltaisin väsynyt, paiskoin suunnitelmien parissa yömyöhään, enkä arkaillen kehdannut kaikkea kysyä, vaikka hyvin olisin voinut. Viel Glück!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi-Maaria! Olen niin iloinen kaikista teistä virtuaalikollegoista! :) Onneksi minulla on nyt ollut mahdollisuus siihen, että työt ovat jääneet töihin. Tein tietoisen valinnan, etten tuo niitä kotiin. Katsotaan, jos jatkan pitempään tuossa hommassa, että miten käy... Pitäisi vaan uskaltaa kysyä tyhmiäkin, mutta siinä on minulla opettelemisen paikka.

      Poista
  4. Tsemppiä! Toisaalta on varmaan kyllä ihanaa, kun uni saa tulla illalla eikä tarvitse murehtia vielä sitä yhtä tenttiä, joka on ylihuomenna ja joku idiootti ei ole palauttanut tarvittavaa kirjaa ajoissa kirjastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sanna! Ja niin on! No nyt vielä vähän "jännitän" perjantain kypsäriä, mutta muuten pää on kyllä täysin tyhjentynyt opiskelustressistä - kuten pitääkin, koska sellaista minulla ei enää ole! ;)

      Poista
  5. Tsemppiä toivotan minäkin! Olen joskus vuosia sitten tehnyt jonkin aikaa sitä työtä, mitä sinä teet ja kaikki palautui mieleeni. Ja voin sanoa, että kyllä kaikki siitä. Olet tosi hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti sanottu, Katja! Toivon olevani. Ainakin olen helposti lähestyttävä, mikä on jo todistettu. Ja olen siitä aika iloinen ja ylpeä. Ja työ on todella mielenkiintoista!

      Poista
  6. Tsemppiä! Tulee tosiaan omat ensimmäiset viikot ja kuukaudet samassa työssä mieleen. Alku oli yhtä kaaosta!

    Kiitos hienosta postauksesta, ihan kuin runoa olisi lukenut vaikkei aihe ehkä niin miellyttävä ollutkaan. Irtonaiset ajatukset ja kaikki muistettavat asiat tuntuivat risteilevän silloin omassa päässä ihan samaan tapaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, raitasukka. Kaaosta todellakin, mutta jännää ja mielenkiintoista ja haastavaa.

      Aivot rullaavat todellakin tällä hetkellä aivan omilla raiteillaan.

      Poista
  7. Hei jaksamisia! Olen varma, että olet sellainen ope, johon itse olisin mielelläni koulu-urallani törmännyt! Mutta varmasti ottaa pannuun, kursivoinnit näyttää olevan kohdallaan... Ja hyvä teksti joka tapauksessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti olen, tai ainakin sellaiseksi joskus tulen. Nyt on ainakin haastetta elämässä, kun sitä olen joskus kovaan ääneen työelämään kaivannut. :D

      Poista
  8. Tuo hyödyllisyyden tunne on jotain aivan mahtavaa. Sillä (ja onnistumisen kokemuksilla) sitä jaksaa! TSEMPPIÄ, SIS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, se on parasta. (Muuten tämä päivä oli täysin hanurista sitten taas vuorostaan, mutta sitä se kai on sitten...)

      Thanks, dude.

      Poista

Kiitos kommentistasi!