14. marraskuuta 2012

Charles Bukowski: Etelän vetelät



Charles Bukowski: Etelän vetelät
Suom: Seppo Lahtinen
Sammakko 2008
203 s.
South of No North (1973)

Kirjastosta.


Annoin hänen kirjoittaa rauhassa. Se oli minulle yhdentekevää. Nyt kun en ollut sotimassa, melkein halusin sinne. Toisaalta, olin onnellinen että en ollut siellä. Tohtori sai kynäilynsä kynäiltyä. Tunsin huijanneeni heitä. En juurikaan vastustanut sotaan lähtöä siksi että minun olisi pitänyt tappaa järjettömästi, tai tulla tapetuksi. Mutta vastustin sitä että minulta vietäisiin oikeus istuksia pienessä huoneessa nälissäni juomassa halpaa viiniä ja sekoamassa omalla tavallani omalla joutoajallani. (Muistatko Pearl Harborin? s. 88)

Charles Bukowski oli kuuluisimpia beat-sukupolven kirjailijoita, suorastaan kulttimaineinen henkilö. Etelän vetelät on novellikokoelma, jossa on vajaat 30 varsin lyhyttä tarinaa. Bukowskin novellit ovat tiiviitä ja rajuja, ja ne katsovat elämän nurjimmillekin puolille. On juoppoja, hulluja, väkivaltarikollisia, naisia, miehiä, lääkäreitä, potilaita, naapureita ja vuokraisäntiä.

Osassa novelleista seikkailee samoja henkilöitä, mutta sillä ei oikeastaan ole mitään väliä. Jokainen novelli on oma kokonaisuutensa, kuten asiaan kuuluu, ja vaikka osa on hyvin lyhyitä, ne kertovat juuri sen, mistä aikovatkin. Monissa on minäkertoja, ehkä Bukowskin alter ego, ehkä joku muu, mutta vaikka omakohtaisuus tuo eräänlaista intiimiyttä, aivan lähelle ei päästä.

Pidän kirjallisuudessa rujoudesta, nyrjähtäneistä ihmisistä, surkeista kohtaloista, pieleen menneistä asioista. Pidän siitä, ettei mitään silotella, ettei silitellä poskea tai tasoiteta tietä. Toisaalta en vakuutu välttämättä siitäkään, että etsimällä etsitään karuutta ja rumuutta.

Bukowskista uskallan tämän ensikosketukseni jälkeen todeta pitäväni. Toki tällainen iso kokoelma on aikamoinen makupala, sillä kirjailijan teemoissa ei suoraan sanoen aivan valtavaa varianssia ole, ja monta novellia putkeen luettuani huomasin olevani aika turta. Mutta jokin viehätti silti. Ehkä nimenomaan se anteeksipyytelemättömyys ja asioiden esittäminen tavalla, joka ei varmasti miellytä läheskään kaikkia. Bukowskilla jos jollain on todellakin oma äänensä.

Naiskuva ei ehkä erityisen paljon hivele sielua, mutta miksipä aina edes pitäisi. Eivät Bukowskin miehetkään mitään sankareita ole, vaan suurimmilta osin säälittäviä luusereita. Mutta sitähän ihmiselämä on: pääasiassa typeryyksiä, tylsyyttä, virheitä ja heikompaa ainesta. Sille ei mitään mahda.

Tutustuminen Bukowskiin oli mielenkiintoista ja hedelmällistä, sillä aion lukea häneltä lisääkin. En voi kuitenkaan sanoa Charlesin vieneen sydäntäni, sen verran ylironski hän on – ja osin mielestäni tarpeettomasti. Kiinnostava uusi kirjailija kirjallisella kentälläni yhtä kaikki. Beatnikien kiehtovuus ei sitten millään lienny!

So American: Beatniks.

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Se on! Novelleillakin on hauskoja, kummallisia ja häiritseviä nimiä, esim. "Lakkaa vahtaamasta tissejäni, mister" ja "Kaulaton ja helvetin kurja tyyppi". :D

      Poista
  2. Minä en ole lukenut vielä mitään Bukowskilta, vaikka sitä löytyy ihan omastakin hyllystä :D Tarkoitus kuitenkin on kova ja ehkä nyt tämän sinun postauksen jälkeen kynnys vähän madaltui jälleen. Jotenkin en miellä Bukowskin kirjoja omakseni, vaikka minäkin tykkään lukea vähän rujompia ja ei niin siloiteltuja kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bukowski voisi sopia Rumiin kapinallisiin, jos sinulta vielä uupuu siitä kirjoja.

      Minä tartuin lopulta ihan piruuttani, sillä joku (mies) oli joskus sitä mieltä, etten varmaan tykkää Bukowskista kun se on "niin rumaa". (Sama tyyppi sanoi, etten varmaan pidä Hemingwaystakaan... enpä!)

      Poista
  3. Charles Bukowski <3

    Innostuin vaikutuksille alttiissa teini-iässä Bukowskista(kin), ja luin suunnilleen kaiken mitä käsiini sain. Viimeksi vietin enemmän aikaa vanhan likaisen miehen seurassa kesällä 2006 (en tiedä, miksi muistan asian niin hyvin), mutta luulen, että kohta olisi taas aika lukea häntä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, en tiennytkään, että sinulla on tällainen intohimon kohde! Erinomaista, erinomaista! Minäkin jatkan vielä tällä tiellä, ihan varmasti.

      Poista
  4. Pitäisi varmaan valittaa haasteen laatijalle, mutta Bukowskin sullominen beat-sukupolveen on kyllä aika noh.. mielenkiintoista. Ei ne edes osu ajallisesti kunnolla yhteen, B. kun kirjoitti tärkeimmät tekstinsä myöhemmällä iällä kuin Kerouac ja kumppanit. Sama ehkä tuohon kommentissa mainittuun kapinallisuuteen. Tuskin B. oli ainakaan tietoisesti kapinallinen, toki jossain määrin hän sellainen oli olemalla oma itsensä. Makuasia kuinka sen näkee... Jos noista valita pitäisi niin mieluummin kapinallinen kuin beat-kirjailija.

    Kirjoittelin blogiini, miksi luen Bukowskia ja vastaus kai olisi lyhyesti rehellisen tekstin takia. Olemme näemmä käyttäneet samaa sanaa, sillä omalla äänellä puhuminen kuvaa aika hyvin juuri tuota rehellisyyttä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista! Minun tietämykseni beat-sukupolvesta ei ole kummoinen, ja noudattelinkin tässä luokittelussani lähinnä haasteen antamia kehyksiä asiaa sen kummemmin kyseenalaistamatta. Toki on aiheellista olla kriittinen tarpeen vaatiessa – itse en ehkä aina sitä jaksa olla, joten hyvä, että muut ovat!

    Rumat kapinalliset on eri haaste kuin tämä mm. beatnikkejä (tai "beatnikkejä") sisältävä So American, ja siihen Bukowski kyllä sopii kuin nyrkki naamaan. Siinä ei niinkään mietitä kirjailijoita vaan heidän tekstiensä suhdetta yhteiskuntaan ja tapaan kuvata sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt itsekään varsinainen beatguru ole. Tuosta olen täysin samaa mieltä, että Bukowskin teksteistä voi lukea vahvaa yhteiskunnallista kritiikkiä. Huomasin asian varsinkin kun luin viimeisintä suomennosta, novellikokoelmaa 70-vuotismuhennos, ja kirjoittelin siitä lyhyttä tekstinpätkää. Tiedä siitä rumuudesta sitten.. sekin on suhteellista, itse pidän pikemminkin kaikkea rehellistä kauniina. Toki tuo Bukowskin maailma on sinänsä "rumaa". Miljöö ja tapahtumat rumaa, teksti kaunista!

      Poista
    2. Minulla on vielä Bukowskiin tutustuminen pahasti vaiheessa, mutta kiinnostaisi pian lukea lisää hänen tuotantoaan. Tämä kokoelma joka tapauksessa osui kohdilleen, sillä yllätyin positiivisesti siitä, kuinka hyvin kirjailijan tyyliin upposin.

      Rumuus on tosiaan ehdottomasti suhteellista, eikä minusta siis missään määrin huono asia (ei myöskään tuossa kyseisessä lukuhaasteessa), vaan juurikin pakottaa ajattelemaan uusilla tavoilla uusista, yllättävistäkin näkökulmista. Siihen Bukowski ainakin tuo hyvää potkua.

      Pitääpä tulla blogiisi vierailulle!

      Poista
  6. Minullakin on Bukowskia tällä hetkellä kesken, Vanhan likaisen miehen juttuja. Aika samoilla fiiliksillä menen näköjään kuin sinäkin, viehätyn vaikka toisinaan se roisius jotenkin puskee liikaakin esiin. Itse yritän ahtaa tämän Dirty realism -osioon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin varmaan parempi osio Bukowskille. :)

      Mutta joo, kyllä tämä natsahti paikoilleen. Vilkuilin kirjastossakin jo lisää herran teoksia, mutta jätin ne vielä sinne, sillä nyt on niin monta muuta odottamassa vuoroaan. Mutta myöhemmin kyllä, ehdottomasti!

      Poista

Kiitos kommentistasi!