Kodin huolet

Ystävän polttarit on hoidettu kunnialla kotiin - vihdoinkin voi hengähtää kaikesta salailusta ja säätämisestä. Yllätys kuitenkin onnistui täydellisesti, mikä on pääasia. Ja hauskaa oli kaikilla, uskoisin. Etenkin morsiamella itsellään. "Pienestä" krapulasta huolimatta.

Eilen alkoi pyöräilykausi, 25,5 kilometriä melko kylmiltään. Peräpää huutaa hoosiannaa. Kävimme V:n kanssa tsekkaamassa työmatkani ja innostuimme sen jälkeen tekemään hieman pidemmänkin lenkin. Pyöräily on juuri sopivaa puuhaa, joskin itse poljen uskollisella Helkamallani, joka tietenkin häviää V:n maasturipedolle 6-0. Mutta hyvin silläkin kulkee. Tänään en tosin vielä uskaltanut istuttaa peräsintä humman kyytiin, mutta kenties huomenna lihaksistoni on jo toipunut. On mahtavaa asua kaupungissa, jossa on hyvät kevyen liikenteen väylät, eikä jokainen auto ole potentiaalinen päälleajaja. Toista oli Tampereella. Jaksaa ihmetyttää, kuinka joku kaupunki voi olla niin pyörävastainen. En käsitä. Hajotkaa keskenänne.

Olisipa aikaa laittaa kotona asioita kuntoon. Naputtaa nauloja seinään, panna pari kukkaruukkua pikkupikku terassillemme, tyhjentää ylimääräistä roinaa kaapeista ja kaappien vierustoista. Kodinhoitogeeni on täysin hypännyt meikäläisen yli: haaveilen kyllä vanhojen valokuvien seinäasetelmasta aina maatessani sängyllä, toivon aina lautaskaapin oven avatessani, ettei sen sisältö uhkaisi kaatua päälle, ihailen kätteni jälkiä jo pienen siistimispuuhastelun perään. Mutta jatkuvan, säännöllisen ja tehokkaan kodinhoidon päälle en ymmärrä mitään. Harmi, ettei puoliskokaan ole mikään siivousnatsi. Siispä meillä on muruja lattialla ja pyykkivuoret pursuilevat. Ei mahda mitään.

Onneksi ihan kohta on kesä. Silloin otan rennommin. Lupaan.