18. marraskuuta 2010

Kehuja kuulee mielellään, kritiikkiä unohtamatta

Perusharjoittelu, 6 op, on nyt onnellisesti takanapäin. Tänään sain palautteen viimeisestä tunnista ja kokonaisarvostelun ohjaavalta opettajaltani. Hän kehui. Sanoi, että minusta tulee varmasti hyvä opettaja, ja pärjään aivan kaikenlaisten porukoiden kanssa. Tietenkin aina on kehitettävää ja opittavaa, mutta tietenkin kehut maistuvat hyvältä. Ohjaava opettajani oli sitä mieltä, että olen persoonaltani niin rempseä ja positiivinen, että onnistunen motivoimaan oppilaita aiheeseen kuin aiheeseen. Ja empaattinenkin olen mitä ilmeisimmin. Kerroin haaveistani siirtyä ehkä joskus erkkapedan puolelle ja hän nyökytteli sille varsin tyytyväisen (?) näköisenä. Olen jo itse asiassa selvitellyt asiaa hieman, ja melko ongelmaton täydennyskoulutusmahdollisuus on olemassa ainakin Helsingin yliopistossa muutaman työssäolovuoden jälkeen. Jee! Kaikki on siis avoinna mielessä. Harjoittelut jatkuvat toki vielä: ensi viikolla tai sitä seuraavalla menemme parin auskukaverin kanssa amikseen aloittelemaan laajentavaa harjoittelua (sen pointti on nähdä koulu/opiskelu/sosiaalialan elämää Norssin ulkopuolella), joskin siitä tulee ohjaajan mukaan varsin rentoa touhua. Lisäksi tammikuussa alkaa sitten syventävä harjoittelu, johon kuuluu jälleen uusia pidettäviä harjoitustunteja yms. Mutta siihen tulee sitten ihan uusi ohjaava opettaja, josta minulla ei ole erityisen hyviä mielikuvia... Yritän olla tuomitsematta etukäteen! (Hah.)

Tänään tuli lunta. Poljin siitä huolimatta urheasti Norssille ja takaisin, joskin hieman pelotti. En todellakaan ole mikään talvipyöräilijä. Tämänpäiväinen saikin luvan riittää ja vein uskollisen Helkamani saman tien pyörävarastoon. Harmi, pyörä on nimittäin kätevä vehje. Itse nimittäin inhoan kävelemistä liikkumismuotona paikan A ja paikan B välillä - se on niin pirun hidasta ja tylsää. Lenkkeilystä pidän sitäkin enemmän, mutta siinä on minusta jotenkin joku pointti. Kävellen kulkeminen sen sijaan on daijua. On mullakin ongelmat.

Olen jo ostellut hieman joululahjoja (kiitosjeesus nettikaupoista!) ja virittäytynyt tunnelmaan. En sinänsä ole mikään älytön jouluihminen, miten sen kukakin määritteleekään, mutta tämä aika vuodesta on toki ihan ookoo. Kynttilöitä, litrakaupalla glögiä, hienoja sisustus- ja idealehtiä, you know the point. Mitään joulukoristeita en oikein harrasta, eikä minulla ole tiukkoja traditioita noudatettavaksi. Joka tapauksessa joulu on mukava juhla talven pimeyden keskellä. Siitä selviämistä sietääkin juhlia, vaikken tunnetusti missään määrin kristitty olekaan. Juhlin sitten vaikka Juppiteria vai mitä ne roomalaiset näihin aikoihin juhlivatkaan. Muutenkin ottaa päähän ajoittain pintaan pulpahteleva jeesustelu siitä, ettei ateistien tai muiden ei-kristittyjen pitäisi juhlia "kristittyjä" juhlia tai vaatia itselleen palkallisia vapaapäiviä. Öh, no, olkaapa hyvät ja irrottakaa lopultakin kirkko valtiosta, niin minäkään en enää niitä palkallisia vapaapäiviä viettäisi. Tosin samalla rahalla olettaisin, ettei yhteiskunnallinen elämä pysähdy satunnaisiksi henkipäiviksi kokonaan. Juhlia juhlisin ihan piruuttani edelleen, koska traditioiden omiminen jollakin perusteella vain itselle ja omalle jengille on melko urpoa. Minulla on täysi oikeus viettää ramadania tai juhlia joka hiton hindujumalaa, jos siltä tuntuu. Eri asia onkin se, miksi niin tekisin. "Kristityt" juhlat sen sijaan näkyvät, kuuluvat, tuntuvat ja maistuvat kaikkialla tässäkin pohjolan maassa, joten niiden välttely tekisi elämästä hankalaa. Ja minä pidän elämästä helpompana. Keitän siis edelleen glögini ja puputan 24.12. riisipuuroa mantelilla, enkä pidä sitä missään määrin outona, vaikken tuolloin kenenkään Jessen syntymäpäivää vietäkään.

("Kristityt" juhlat siitä syystä, että lähes kaikkien juhlien juuret juontavat jonnekin aivan muihin aikoihin, tapoihin ja perinteisiin. Ja käsi ylös: kuinka moni suomalainen ihan tosissaan viettää ja juhlii joulua jouluevankeliumin ilmoituksen vuoksi? Ihan tosissaan ja pelkästään siksi?)

Miksi te muuten vietätte joulua? Ja miten?

4 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla, että harjoittelu sujui noin hyvin ja erkkapedan puolelle vaan. Töitä riittää!

    Mulle Joulu on enemmän kuin jeesustelu, vaikka kristitty olenkin. Se on kliseisesti perhejuhla, josta minä satun pitämään kovasti. Minusta jokainen saa viettää jouluansa miten lystää, kunhan ei tule meidän perhettä häiritsemään :)Tosin olisi hienoa viettää ystävien kesken joulua, tai ainakin se tällaiselle lapsettomalle sinkulle kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Mutta toistaiseksi olen tyytyväinen lukkiudutaan joulun pyhiksi perheen kanssa kotiin-konseptiin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Joulu on mielestäni perhejuhla, jolloin nautitaan yhdessäolosta, hyvästä seurasta ja ruoasta. Hiljennytään ja rentoudutaan. Toki itse rakastan kaikkea jouluun liittyvää hässäkkää; lahjaostoksia, koristelemista, leipomista. Joulustressiä! (:

    Kristillisyydestä en niin tiedä, mutta joulukirkko kuuluu jouluperinteeseen. Itse en vuosiin ole siellä käynyt, mutta mun vanhemmat kyllä. Joka joulu toki luen jouluevankeliumin ja käyn kirkossa laulamassa Kauneimpia joululauluja. Mutta ei meillä esimerkiksi joulusta puhuta Jeesuksen juhlana. Mä miellän sen perhejuhlaksi.

    Joulut ennen parisuhdetta sujuivat perinteen mukaan: yhdessäoloa perheen kanssa. Sama yhdessäolonperinne jatkuu edelleen, mutta omaan kotiin muutettuani ja parisuhteessa olevana on meille kahdelle jo muodostunut omia, yhteisiä jouluperinteitä. Ne ovat sekoitus molempien perheiden joulutapoja muokattuna meidän näköisiksi. Tykkään.

    VastaaPoista
  4. Perhejuhlana joulun itsekin ennen kaikkea koen, sellaisena rauhoittumisen hetkenä ja valonsäteenä pimeimmän talven keskellä. Tosin mulla ei ole mitään suunnatonta tarvetta sinänsä viettää joulua, voisin ihan hyvin tehdä silloin muutakin, mutta kun on tuo perhe sen verran pikkuruinen, koen jotenkin velvoittavaksi olla haihattelematta jouluna muualle. Tosin toivoisin, että kunhan V:n kanssa saamme yhteisen kodin, voimme kahdestaan tehdä tai olla tekemättä ihan mitä huvittaa. Koska vaikka perinteistä yleensä tuleekin ihan hyvä fiilis, liian velvoittavat pakkoperinteet lähinnä ahdistavat minua.

    Mutta toistaiseksi ei joulukaan ole siltä tuntunut, vaikka välillä tuntuukin, että esim. äiti odottaa ja toivoo minulta paljon suurempaa panosta ja innostusta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!