24. maaliskuuta 2010

Arjessa

Nyt minä uskon sen: kevät on tullut. Heräsin aamulla, vähän ennen kahdeksaa aivan valoisassa huoneessa. Istuessani aamupalan ja -kahvin kanssa tietokoneelle, oli pakko vetäistä verhot tiukasti kiinni, sillä silmiin oikein sattui, kun aurinko häikäisi niin kovasti. Hämmentävää. Ulkona on tosin tappavan liukasta varmaan vielä viikkokaupalla, eilenkin köpöttelimme Jennin kanssa lenkillä kuin kaksi mummoa konsanaan, mutta parasta tässä on tuo kellertävä möllykkä taivaalla. Paista vaan, niin kauan kuin mahdollista, minä haluan sinut! (Loppuviikoksi on luvattu sadetta, joten se siitä. Pekka Pouta näytti kovin pahoittelevalta eilen sanoessaan tämän. Pekka on symppis.)

Keväinen olo johtuu myös vaaleista lakanoista ja kevättakkien hipelöimisestä. En ole tulevanakaan kesänä niin hyvässä rantakunnossa kuin haluaisin, mutta ei surra sitä nyt. Ennen sitä on kevät, jolle olennaisinta on ihanat kepeät takit ja tennareiden käyttö. Tykkään!

Olen menettänyt täysin kontrollini suhteessa espanjan kurssiin ja tentti on jo kahden viikon päästä. O-ou. Voisin liimailla post it -lappuja espanjankielisillä sanoilla höystettynä pitkin kämppää ja opetella sillä tavoin edes huonekalut (jotka kai sitä paitsi kuuluvat varsinaisesti alkeiskurssin ykkösosan sisältöön, jonka olen siis käynyt syksyllä 2007). Olen onnettoman... saamaton. Semmakaan ei etene, eikä mikään muukaan. Hävettää. Kaukana ovat ne ajat, kun olin vielä ahkera. Enää en ole. Toisaalta, mitä väliä sillä edes on. Ehkä elämässäni on muuta sisältöä nykyisin? (Hahahahahahahahaha... ha.)

Otin käyttöön perintöastiani, nykyisin sikamaisen kalliit Arabian Kimmelit. Saattaapa vituttaa, kun ensimmäinen lautanen hajoaa, mutta se on sen ajan murhe. Minusta astioiden pitäisi olla käytössä, nehän ovat käyttöesineitä. Mummi ei käyttänyt niitä juuri koskaan, korkeintaan jossain tasavuotissyntymäpäivillä ja joskus ehkä jouluna, ja silloinkin valikoiden. No, ovatpahan ainakin hyvässä kunnossa. Sitäpaitsi tuntuu perverssillä tavalla mielettömän hauskalta syödä nuudeleita ja Lidlin pastaa helvetin kalliilta kultareunaiselta designlautaselta.

2 kommenttia:

  1. Itse olen myös sitä mieltä, että astiat on käyttötavaraa, mutta täytyy myöntää että muhin sellaista ikivanhaa Arabian kahviastiastoa kaapin perukoilla siinä toivossa, että se joskus x vuoden kuluttua tekisi musta ökyrikkaan, kun joku intohimoinen keräilijä maksaisi siitä mulle omaisuuden. Hyvin epätodennäköistä, mutta en mä toisaalta aamukahviani ala juomaan sellasesta säälittävästä desin vetoisesta haperosta posliinikupista. Kunnon muki sen olla pitää! Tartte koko ajan olla täyttämässä. Muista: älä tiskaa niitä Kimmeleitäsi kiireessä tai vihaisena! :D

    VastaaPoista
  2. No tuo voikin olla jo ihan hyvä syy säilöä jotakin, mutta mä diggaan noista Kimmeleistä sen verran paljon, että päätin ottaa itselleni käyttöön. Ja kun kyse on tosiaan ihan oivallisista lautasista (neljässä eri koossa) ja tarjoiluvadeista yms., niin niille on oikeaa käyttöä arkielämässäkin, toisin kuin tosiaan sellasille pikkurilli koukussa käytettäville desimitoille :D En mäkään kahvinjuontiin sellaisia kelpuuttaisi, eli pidä vaan komerossa keräämässä lisäarvoa ;) Kuka tietää, vaikka se intohimoinen keräilijä olisin jonain päivänä vaikka mä!

    Pidän vinkin mielessä ja tiskaan jatkossa vain seesteisessä mielentilassa. Se ei kyllä ole vaikeaa, koska vihaisena ei ekana ole koskaan mielessä kotityöt. (Eikä kyllä koskaan muulloinkaan, jos nyt totta puhutaan...)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!