Ajassa

Viime päivinä minusta on tuntunut hyvältä. Vaikka olen tehnyt töitä ilman vapaata, matkustanut kolmen eri kaupungin välillä, lähes aivokuollut kahdessa peräkkäisessä näyttelyvalvontavuorossa ja revähdyttänyt selkäni, olen hyväntuulinen. Olen saanut istua iltaa mukavien toverien kanssa, silittää kurnuttavaa kissaa vatsan päällä, tutustua työkavereihin paremmin, lukea dekkareita hyvällä omatunnolla tenttikirjojen painuttua unholaan kesäksi ja nukkua rauhassa yöni, vaikka valoisaa onkin.

Nyt juon hitaasti aamun toista kahvikupillista mainion aamiaisen päälle, auringonvalo kurkistelee verhojen takaa, eikä minulla ole kiire minnekään. Töihin menen kyllä kello 13, mutta siihen on vielä runsaasti aikaa. Tällaista olotilaa kaipaan usein, sillä yleensä ei ole aikaa. Muka. Nykyihmisellä taitaa olla jonkinlainen sisäsyntyinen tai ehdollistettu halu tehdä ajankäytön viisivuotissuunnitelmia. Minullakin. Mielummin kuin tätä päivää mietin ensi viikonloppua, tulevaa kesää tai seuraavaa lukuvuotta. Vaikka tänään olisikin jonkin suunnitelman kulminaatiopiste, mietin jo seuraavaa. Ajassa oleminen, hetken kuunteleminen ja tunteminen ovat vaikeita toteuttaa, sillä haluamme liikaa kerralla. Pitäisi oppia nauttimaan osista, pienemmistä määristä, vähemmästä. Ehkä suunnitelmallisuus on juuri sitä - elämällä laajempaa kuviota kerralla on helpompi ottaa kiinni pienemmistä osasista.

Kauhukseni olen viime päivinä toistuvasti pohtinut, kuinka kaikki olisi helpompaa, jos minulla olisi auto. Auto! Voi hyvä luoja. Opimme tästä ainakin sen, ettei pitäisi käydä töissä toisella paikkakunnalla, se herättää kummallisia ajatuksia.

Tänään teen työni rauhassa ja ajattelen huomista vain ihan vähäsen. Ja ehkä juhannustakin. Ja kesää.