Olen selviytynyt heinäkuuhun juhlittuani PuistoBlueseja, tehtyäni töitä ja käytyäni pikalomalla Ylitorniolla. Mieleni on jo parempi, vaikka näytänkin idiootilta tänään ostamani pyöräilykypärä päässäni. Ehkä se vielä joskus pelastaa henkeni? Viimeksi minulla oli pyöräilykypärä kuudennella luokalla, nykyajan kuudesluokkalaiset varmaan enimmäkseen varastelevat pyöriä. Se siitä nostalgiasta.
Pohjoisen matka oli pikainen joskin mukava. Viikonloppuna juhlittiin pikkuserkkuni häitä, ja juhlat olivat varsin onnistuneet. Sulho on amerikkalainen (ja komea), joten pääsin myös testaamaan ruosteisia jenkki-small-talk-taitojani - ja tallessahan ne olivat! Lisäksi tulkkasin muutaman keskustelun, varsin onnistuneesti vielä ottaen huomioon, että halailin myös boolimaljaa melko ahkeraan. Ja että sukulaiseni puhuvat tiukkaa peräpohjolan murretta. Jenkit sen sijaan puhuivat oikein selkeästi, ja minun alkoi tehdä mieli matkustaa pidemmäksi aikaa Yhdysvaltoihin. Jos nyt sinne Roomaan eka. En olisi millään halunnut lähteä pois mummolan maisemista, mutta pakko oli tulla töihin. Valitettavasti.
Kesätöitä on vielä sellaiset seitsemän viikkoa jäljellä, ei suoranaisesti voisi oikein kiinnostaa, mutta minussa ei ole munaa irtisanoutua. Sitäpaitsi haluan palkkaa kolmelta kuukaudelta. Mutta sellainen jokin inspiraatio voisi olla ihan kiva lisä arkiseen puurtamiseen. Olen niin kyllästynyt kaikkeen. Ei enää ensi kesänä noihin hommiin, ihan mitä tahansa muuta, kiitos.
Olen jo suunnitellut syksyn opintoja (oujee), ja toivon, että syyskuu tulisi pian (hm). Ensi viikolla on kirjallisuustieteen kesätentti, johon en ole lukenut tarpeeksi kirjoja, mutta luotan hyvään lykkyyn ja Kjell Westön Leijojen Helsingin yllä jättämään hurmostilaan. Kyllä minä jotain tiedän suomalaisista romaaneista ja novelleistakin. Nih.
Tänään aion tehdä sienikastiketta ja pastaa, siis kohti paistinpannua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!