6. toukokuuta 2020

Kuulumisia ja se ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa


Hei vaan!

Täällä ollaan, ihme kyllä, edelleen. Vauva kasvaa ja kehittyy (Hän hymyilee! Seuraa katseellaan esineitä! On muutenkin veikeä!), päivät hänen kanssaan ovat pitkiä kuin nälkävuodet, vaikken nälkävuosista mitään tiedäkään, enkä oikein vauvoistakaan, edelleenkään. Koronakevät on ollut todella raskasta aikaa vastasyntyneen kanssa, enkä voi väittää selvinneeni siitä kovin hyvin. Mieli on maassa ja arki vaikeaa, vaikka vauva onkin ihana. (Miksi sitäkin pitää vakuutella varmuuden vuoksi aina erikseen? Syyllisyyttä ja häpeää on äitiydessä jumalattoman monta muotoa, huomaan.)

Tämä kaikki (vauvan syntymä, pandemia) on vaikuttanut minuun hyvin kokonaisvaltaisesti, toivottavasti joskus tokeennun. Sen lisäksi se on vaikuttanut lukemiseen: ei maita ei. Kyllä minulla aikaa olisi, keskittyminen ei vain meinaa onnistua. Aivan liian usein selaan vain somea ja nettiä muutenkin, turhia ja typeriä juttuja. Onneksi pahimman koronauutishysterian yli olen päässyt jo aikapäiviä sitten, se ei myöskään tehnyt hyvää millään mittarilla. Oman henkilökohtaisen yksinoloaikani käytän yleensä ulkoilemalla omassa seurassani, nyt olen sentään alkanut kuunnella äänikirjaa pitkän tauon jälkeen.

Mutta se vilpitön lukemisen ilo, sitä kaipaan, välillä lähes fyysisesti.

(Kaipaan niin monia asioita juuri nyt, ettei niiden listaamiseen edes periaatteessa rajoittamaton blogiteksti riitä, ja eiköhän aika moni samastu tunnelmiin, vaikkei kuvioissa edes olisi pientä ihmisolentoa. Tämä on elämäni hirvein kevät ja olen luultavasti loppuikäni surullinen siitä, että se on lapseni vauvakevät.)

Yhden kirjan olen kuitenkin saanut luettua tässä 2,5 kuukauden aikana. Japanilaisen Sayaka Muratan Lähikaupan naisen. Ohut, kapoinen ja kepoinen, outo ja erikoinen, kokemuksena latteahko.

Kirjan pääosassa on reilu kolmekymppinen Keiko, joka on työskennellyt 18 vuotta lähikaupan palveluksessa osa-aikaisena myyjänä (tätä osa-aikaisuutta ihmettelin, minusta hän teki ihan normaalia viiden päivän työviikkoa ja olisi halunnut tehdä enemmänkin, mutta esimies pakotti pitämään vapaapäivät). Keiko ei ehkä loista sosiaalisilla taidoillaan tai toteuta japanilaisen yhteiskunnan asettamia tiukkoja odotuksia, mutta elämäänsä hän on aivan tyytyväinen. Muiden mielestä hänellä ei ole syytä siihen, joten Keiko pyrkii muuttamaan asioita vasten omaa tahtoaan. Eihän se kovin hyvin lopulta mene.

Lähikaupan nainen on hämmentävä kirja. Se on hyvin nopealukuinen, tavallaan melkoisen temmoton. Tarina kerrotaan vain yksioikoisesti, tapahtumat seuraavat toisiaan ja Keiko tasapainottelee mukana. Kerronnalla haettaneen ääntä Keikon maailmasta, jonka sävyt ovat kirkkaat ja selkeät (hänelle itselleen), tulkinnat, murrokset ja muutokset eivät siihen kuulu (paitsi sitten, kun on pakko).

Päähenkilön "erilaisuus" on selvää, mutta sen syvempi käsittely jää vähäiseksi. Ehkä kirja tuntuisi painokkaammalta japanilaisesta näkökulmasta käsin, ehkä suomalaisena on jo tottunut poikkeuksellisuuteen, eikä pidä normien rikkomista niin valtavana asiana. Sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, Japanissa yhteiskunnan ja kulttuurin asettamat yhdenmukaisuuden vaatimukset ovat huomattavan tiukat ja niistä poikkeaminen vaatii suurta henkistä kanttia. (Ja ei, en väitä, että näin olisi ehdottomasti ja kaikkialla tai että Suomessa kaikki olisivat odotuksista vapaita, mutta ehkä tämä on silti perusteltavissa oleva näkemys.)

Varmaankin lukuajalla oli myös vaikutuksensa. Luin Lähikaupan naista monta viikkoa (vaikka se on ihan lyhyt kirja), imettäessäni yöllä ja päivällä ja jossain muussa välissä, silloin tällöin muulloinkin, pääasiassa lähinnä ollessani aivan tillintallin. Mutta omaan makuuni kirjojen suhteen uskallan silti luottaa: tämä ei ollut minun kirjani ja tarinani, ihan hauska välipala, mutta kaiken kaikkiaan melkoisen mitäänsanomaton - kuin jokin lähikaupan paistopisteen yhdentekevä voitaikinatuote.

(Varmaan kadun tätä tekstiä joskus, mutta ehkä tässä oli yrityksenä todistaa itselleni, että saan vielä kirjoitettua kokonaisia virkkeitä ja ehkä jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi katsottavan tekstin.)

Nyt kesken on muhkea tarinavetoinen romaani ja äänikirjana jotain ihan muuta, pinossa vaikka mitä Aikana Ennen Koronaa lainattua. Enää pitäisi löytää halu ja ilo niiden lukemiseen.


Sayaka Murata: Lähikaupan nainen
Suomentaja: Raisa Porrasmaa
Gummerus 2020
126 s.
Konbini ningen (2016)

Kirjastosta.


Haasteet: Helmet-haasteen kohta 29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva

20 kommenttia:

  1. Vauva-arkeen kuuluu erilaisia tunteita, voimaa ja voimattomuutta. Ja noita läpikäymiä ajatuksiasi. Tämä korona-aika tuo vielä oman lisänsä, eikä tosiaankaan hyvällä tavalla. Vertaistuki voimauttaisi!
    Kaikkea hyvää teille <3 Sinulle erityisesti (etä)halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etävertaistukea onneksi on, mutta kyllä läsnäoleva seura olisi silti kultaakin kalliimpaa. Viestit ja puhelutkin toki auttavat paljon, ja puoliso on tietysti ykkönen kaikessa. Kiitos Tarja, iloa sinun kevääseesi!

      Poista
  2. Vauva-arjesta en tiiä mitään, mutta minun korona-arkeani ovat piristäneet monet blogistasi löytyneet lukuvinkit. Kiitos! Toivottavasti löydät taas ajan ja innon lukemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet saanut vinkkejä! Voisin itsekin selailla omia vanhoja tekstejä, etenkin niistä kirjoista, joista olen pitänyt. Ehkä se innostaisi lukemaan ja etsimään uusia innoituksen herättäjiä.

      Poista
  3. Kiitos kuulumisista ja onnea vauvaperheelle. Keiko oli erikoinen persoona, kirjailijan mukaan ei erityinen, joten erikoiset persoonat kunniaan, heitä löytyy joka puolelta. Minä tykkäsin kirjasta ja kirjailijan huumorista. Nauraa kihertelin kirjaa lukiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tämä oli sinulle hyvä lukukokemus. Jokin kiero huumori siinä kyllä oli koko ajan vallalla, melkein olisi voinut ajatella Keikon vain pitävän kaikkia pilkkanaan... ;)

      Poista
  4. Olipa mukava kuulla kuulumisiasi. Kaikkea hyvää teille kaikille ja erityisesti vauvalle. En ole tuota kirjaa lukenut, katselin sitä kyllä kirjakaupassa kun siinä on niin mainio kansi. Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Kansi kirjassa on kiinnostava ja huomion herättävä. Samoin sinulle lämpöä ja valoa äitienpäivään.

      Poista
  5. Hormonit ovat pitkään sekaisin synnytyksen jälkeen ja mieli keskittynyt siihen tärkeimpään. Itselleni on jäänyt mieleen paljon epämääräisiä tunteita ja juuri mainitsemaasi voimattomuutta. Iso urakka takana ja heti sen jälkeen ennen kokematon vastuu. Kyllä se siitä!

    Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, Marjatta. Kyllä tämä melkoinen myllytys on ollut. Nyt tuntuu, että vielä suurempi mielelle kuin keholle, vaikka hullunmyllyyn kroppa todellakin joutui. Samoin sinulle!

      Poista
  6. Minä tykkäsin Keikosta arkisine piirteineen, ehkä se juuri loi kivan vastakohdan suorittamiskeskeiselle japainlaiskulttuurille. Keiko ei istunut muottiin ja vaikka oli niin arkinen hahmo, oli tavallaan todella persoonallinen.

    Tsemppiä vauva-arkeen ja toivottavasti löydät lukukipinän ennen pitkää! Olisi hauska kuulla mitä muhkeaa tarinavetoista romaania luet, kun niiden(kin) ystävä olen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Keiko jäi mieleen juuri niin kuin sanoit. Hyvin persoonallinen kaikessa arkisuudessaan, hän ei tehnyt itsestään numeroa.

      Kiitos Jane, eiköhän tämä tästä. Nopealla vilkaisulla blogistasi en huomannut, että tämä salaperäinen muhkeus olisi sinulla vielä luettuna. Saattaisit tykätä, veikkaan! Bloggaan kyllä, kunhan saan sen luetuksi. ;)

      Poista
  7. Keiko saa jäädä ajelemaan kirjasto- autoon. Nyt kun kirjastot ovat
    kiinni on tullut tutustuttua e- kirjoihin ja äänikirjoihin, perinteistä kirjaa en
    jätä.
    Kun on oikein pieni voi lentää untuvalla
    nukkua orvokin lehden alla
    kun on oikein pieni
    Kun on oikein pieni
    voi keinua heinässä heiluvassa
    levätä kukassa tuoksuvassa
    kun on oikein pieni
    voi istua lumihiutaleelle
    ja lentää maailman tuulien tielle
    kun on oikein pieni.
    Hannele Huovin sanoin
    Kaikkea hyvää teille molemmille, kyllä se siitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään jätä perinteistä kirjaa, vaikka ääni- ja e-kirjoja myös käytän. Paitsi e-kirjat ovat viime aikoina jääneet vähiin, kun lukulaitteeni tuntuu vähän antiikkiselta, enkä kännykästä halua kirjoja lukea, kun muutenkin räplään sitä liikaa. Pian kirjastoon taas pääsee, hieno juttu!

      Kiitos ihanasta toivotuksesta <3

      Poista
  8. Kiva kuulla elon merkkejä sinusta. Ymmärrän hyvin tunnelmiasi, kyllä se äitiyden alku on ihan toista kuin odottaisi, väsymystä ennen kaikkea, oman ajan kaipausta. Muistan kun itkin äidilleni puhelimessa valvotun yön jälkeen. Älä sitten ainakaan toista lasta hanki, hän tuhahti eikä ymmärtänyt valitusta. Toinen sitten tuli kuitenkin. Mutta minusta se ei ollut kivaa. Omalle tyttärelleni olen sitten osoittanut vain myötätuntoa samassa tilanteessa.

    Jotenkin minua niin säälittää nuorempi sukupolvi, joka on somen ja luurinsa vanki. Päivästä toiseen riiputaan kiinni siinä sälässä mitä facesta, instasta etc tulee. Nytkin kun linnut livertelevät metsiköissä, suuri osa sulkee senkin ihanuuden kuulokkeilla pois.

    Lue Colson Whiteheadin Nickelin pojat. Aihe ei ole hilpeä, mutta romaani on väkevä, uhmakas, loistava. Voitti just Pulitzerin. Sopivat 200 sivua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myötätunto ja lempeys ovat kyllä niin tärkeitä juttuja. Itse olen arvostanut ihan hirveästi eri kanavia pitkin saamistani tsempeistä ja toivotuksista, kiitos siis myös tästä kommentista. <3 Kyllä tämä sellainen hullunmylly on, ettei mikään olisi siihen voinut valmistaa. Onneksi ei tarvitse yksin olla kuitenkaan, vaikka korona onkin pakottanut eristyksiin. Somessa on hyvätkin puolensa, mutta olen samaa mieltä, että käyttöä kannattaa miettiä. Suuntaan tämän ennen kaikkea itselleni.

      Kiitos kirjavinkistä, ehdottomasti nappaan siitä kopin!

      Poista
  9. Olipa mukavaa lukea vauvanhymystä ja alkaneesta seurailusta! Heräsi moniaita muistoja. Myös siitä, kuinka väsyneenä, hämillään ja turhautuneena tuon ihanuuden kanssa ensi vuodet kulkivat...
    On yhdessä kasvamista, eikä ole valmista äitiyttä, saa olla keskeneräinen, kulkea itsekseen, olla hajamielinen jne. koko tunteiden kirjo . Lisäksi ympärillä pandemian varjo, josta emme tiedä mitään varmaa.
    Nauti pienistäkin onnenhetkistä ja keräile niitä elon reppuusi eväiksi tulevalle taipaleelle. Luonto on kaunis, valoa on ja elämä voittaa. Lämpimiä ajatuksia, voimia ja voimisia Sinulle ja perheellesi:)

    P.S. Tuohon Leenan suositukseen on ilo yhtyä, Whitehead on mielenkiintoinen uusi tuttavuus, ja kirja on, kuten hän yllä toteaa: loistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka, näistä sanoista saa iloa ja voimaa. Tänään on onneksi ollut taas vähän parempi päivä. Kevät herättää eloon, koronasta viis.

      Ehdottomasti otan tuon kirjavinkin vakavasti!

      Poista
  10. Onnea hurjasti uudesta ja jaksamista vielä tähän kevääseen. Ei nyt tarvitsekaan onnistua yhtään sen enempää kuin jaksaa, tässä jos missä hetkessä armollisuus itseään ja voimavarojaan kohtaan on tärkeää. Voimat palaavat vielä kyllä, samoin varmasti lukuintokin!

    Ja itse kirjaan: kuuntelin tämän huhtikuussa äänikirjana, tämä ei ollut oikein minunkaan kirjani. Tavallaan sen kriittisyys jäi juuri latteuden taakse piiloon, eikä sen lupaava aihekaan oikein jaksanut kantaa. Välipalakirja, minullekin, aukeaisi tosiaan ehkä enemmin jos japanilainen kulttuuri olisi itselle tutumpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! On niin vaikeaa ymmärtää, että vähemmän on enemmän nyt ja että ihan se kaikkein olennaisin riittää. Että itse riittää. On tämä yllättänyt niin monella tapaa, melkein kaikilla mahdollisilla. Ja varmaan yllättää jatkossakin.

      Minua vähän harmittaa, etten tästä kirjasta jaksanut innostua, mutta niin se vain on, ettei kaikki osu ihan kohdilleen aina. Uusia lukukokemuksia kohti!

      Poista

Kiitos kommentistasi!