23. syyskuuta 2018

Juha Itkonen: Ihmettä kaikki



Juha Itkosen tuorein romaani Ihmettä kaikki on omaelämäkerrallinen tarina siitä, mitä on tapana rakkaudeksi kutsua. Se upottaa ensimmäisiltä sivuiltaan alkaen mukaan perhe-elämän syövereihin, siihen iloon, suruun ja kauhuun, jonka toivottu raskaus ja perhekoon odotettu kasvu aiheuttaa. Samalla se kuvaa kaiken epävarmuutta ja arvaamattomuutta, niitä käänteitä, joiden jälkeen mikään ei ole ennallaan.

On nelihenkinen perhe, jonka vanhemmat tekevät tiiviisti töitään kirjallisuuden ja uusien innovaatioiden parissa. Esikoinen on jo esimurkku, kuopus vielä päiväkoti-ikäinen. Kolmannen lapsen saaminen tuntuu käännekohdalta jollain tapaa, vielä yhdeltä uudelta alulta. Kun sitten raskauden komplikaatiot alkavat aivan liian varhaisilla viikoilla, vanhemmat joutuvat todella suurien päätösten eteen. Miten voi valita, kun kaikki valitseminen tuntuu väärältä? Miten uskoa tulevaan, kun kaikki ennusteet iskevät ilmat pihalle? Ja miten selvitä, kun oma lapsi kuolee ennen kuin on syntynytkään?

Toinen taistelukertomus alkaa siitä, kun uuden raskauden ilahduttamat ja samalla lähes hengiltä pelottelemat vanhemmat löytävät itsensä vastasyntyneiden teho-osastolta. Siellä jos missä tuntee itsensä vieraaksi, väärään paikkaan eksyneeksi, toheloksi ja virheelliseksi. Ammattitaitoisen henkilökunnan ja koko ajan kehittyvän lääketieteen hoivissa on kuitenkin mahdollista kasvaa kohti jotain sellaista, jonka voi luottaa pysyvän ja voimistuvan. Hento ote vahvistuu, kun sille antaa aikaa.

Ihmettä kaikki on kirja, jonka lukemista en epäröinyt hetkeäkään, vaikka aihe tuntuu raskaalta ja suurelta. Ei minulla edes ole omakohtaista kokemusta, ei läheltä eikä kauempaakaan aivan näin rankasta alusta elämälle. Itkosen kerronnan myötä tuntuu, että elin monta elämää, monta sellaista tapahtumaa, joita tietää koko ajan tapahtuvan, mutta joiden eteen ei ole valmis aseettomana käymään.

Itkonen kirjoittaa paikoin raa'asti, paikoin hellästi. Aikuisen tunnerekisteri on opitun ja koetun kautta laaja, mutta mitä sitten tehdään, kun mikään ei tunnu olevan tarpeeksi, eikä mikään riitä. Miten luottaa puolison kanssa jaettuun, kun tiet, ajatukset ja tunteet repeävät irti toisistaan valuen kauas koskemattomiin. Ja miten tukea lapsia, jotka eivät voi kaikkea ymmärtää?

Tätä romaania tuntuu karulta arvioida, niin henkilökohtainen se on. Kaiken tunteen, koetun ja pelätyn alla se on kuitenkin kirjallisesti vahva, jäntevä ja huolellinen. Pääosassa on kaikki, mikä tekee elämästä elämää ja kaikki, minkä elämä lopullisessa yksinkertaisuudessaan kattaa. Minä itkin jo sivulla 23, eikä se siihen loppunut. Ihmettä kaikki näyttää, miten vahvaa kaikkein hennoinkin on.


Juha Itkonen: Ihmettä kaikki
Ulkoasu: Piia Aho
Otava 2018
294 s.

Arvostelukappale.

2 kommenttia:

  1. "Ei minulla edes ole omakohtaista kokemusta, ei läheltä eikä kauempaakaan aivan näin rankasta alusta elämälle."

    Sama. Ja juuri tästä(kin) syystä kirjallisuudella on paikkansa: se avaan ikkunan vieraaseen maailmaan, auttaa ymmärtämään elämää.


    "Tätä romaania tuntuu karulta arvioida, niin henkilökohtainen se on."

    Juuri näin.

    En tiedä, johtuiko se pakahduttava tunne lukiessa siitä, että Juha kirjoittaa niin avoimesti. Vai siitä, että kuvatut asiat ovat niin yksityisiä Vai siitä, että kirjailijana ja julkisuuden henkilönä Juha on tutumpi kuin moni muu kirjailija. Vai siitä, että Juha on sanankäyttäjänä niin hyvä.

    Kirjan kertoja varoo tarkasti paljastamasta perheensä asioita edes lähimmille ystävilleen; kirjailija taas ei koe samaa ongemaa vaan läväyttää kaiken koko kansan silmille.

    Luin kirjaa sydän pamppaillen, pieninä annoksina. Välilä minua ihan hirvitti se, kuinka avoimesti Juha kirjoitti. Tunnistin lähes kaikki kirjassa kuvaillut ja mainitut paikat.

    Kirjassa näkyy Juhan ihaileman Knausgårdin vaikutus. (Vai onko päätelmäni väärä; haluni nähdä kirjan kertoja ja kirjailija samana henkilönä?) Tyylillisesti Juha Itkonen siirtyy tämän kirjan myötä eri aikakauteen urallaan. Minusta tämä on paras Juha Itkosen kirjoittama kirja.

    VastaaPoista
  2. Minä itkin ilon ja helpotuksen itkua ison osan kirjan loppupuoliskosta. Taiten kirjoitettu, hieno ja rehellisenoloinen kuvaus.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!