26. huhtikuuta 2018

Leena Krohn: Kadotus



Leena Krohnin uusin romaani Kadotus on tismalleen yhtä terävä ja timanttinen kuin aiemmatkin lukemani. Krohnilla on kyky ilmaista paljon vähällä, tiivistää olennainen ja jättää lukija tilaan, jossa pään sisällä kimpoilevat sekaisin hämmentyneet ajatukset ja ihastus upeaan kieleen ja tarinankerrontaan.

Kadotus on erillisten tarinoiden verkko, jonka keskipisteenä on nimettömän kaupungin löytötavaratoimisto. Sinne päätyy tavaroita, joilla ei päällepäin ole suurta merkitystä – sateenvarjo, yksinäinen tossu, talutushihna – tai joita jonkun luulisi kaipaavan – korvakoru, lompakko, puhelin – mutta joita kukaan ei tule hakemaan. Tavaroiden kautta kuljetaan kaupunkilaisten viettämään edelliseen iltaan, taiteiden ja tapahtumien yöhön, jolloin monen elämä on niksahtanut olennaisella tavalla toiseen suuntaan.

Romaanin rakenne aukoo hukattujen tavaroiden taustoja vähitellen, kerros kerrokselta. Niiden kautta tarkastellaan ihmisiä, jotka ovat ne hukanneet ja kuvataan heidän viettämäänsä iltaa. Loppukesän kaupunkitapahtuma on päällisin puolin virkeä ja iloinen, mutta Krohn ujuttaa pienin elein tunnelmaan uhkaavuutta ja pelkoa. Kun ihmiset kokoontuvat kaduille ja puistoihin seuraamaan tapahtumia ja esityksiä, pääsevät myös pelot ja painajaiset esiin, näytille. Ja mikä on satamasta kuuluva pauke ja meteli?

Kadotus kuvaa meidän aikaamme ja sen huteraa pohjaa. Krohn ei saarnaa, mutta jollain tavalla hänen tekstinsä saa kylmän hien pintaan. Miten heikkoja olemmekaan kaiken saamamme edessä. Miten emme tyydy mihinkään, mikään ei ole tarpeeksi. Miten meillä on sellaiset jumalat, joihin ei voi luottaa. Miten olemme kadottamassa kaiken, katoamassa itsekin.


Sillä onhan kaikista esineistä välttämättömin juuri puhelin. Tarve puhelimelle on eksistentiaalinen ja globaali. Jolla on puhelin, hän on olemassa. Jolla ei ole, hän on kadottanut kaiken ja lopulta katoaa itsekin, puff!
   Mitä puhelin ei olisi? Se on kohtauspaikka, avain ja lamppu, käteinen ja pankki, kello ja almanakka, kamera ja kiikari, uutis- ja tietotoimisto, kirjasto ja kirjoituskone, kartta, kompassi, sekstantti ja sääasema, mikä tahansa soittopeli, nauhuri, pelihalli ja konserttisali, elokuvateatteri ja tavaratalo, posti ja passi. Kaiken lisäksi sillä voi soittaa.
   Mitä puhelimen avulla ei voi saada, sitä ei tarvitsekaan saada. Mitä puhelin ei osaa tehdä, sitä ei tarvitsekaan tehdä. Kuten entisaikojen runoilija, mutta paljon suuremmalla syyllä mekin polvistumme, polvistumme, polvistumme puhelimen edessä. (s. 85–86)


Leena Krohnin kirjat ovat lukunautinto. Ne eivät ole aivan helppoja, missään nimessä ne eivät ole yksioikoisia tai -ulotteisia. Ne kutkuttavat mielikuvitusta, häiritsevät, jäävät kalvamaan. Kadotuksessa Krohn näyttää jälleen kerran vastaansanomattoman taitonsa kertoa jotain olennaista ihmisyydestä ja maailmasta. Ja kuinka herkkää, helposti vioittuvaa ja hajoavaa kaikki on.


Leena Krohn: Kadotus
Ulkoasu: Marjaana Virta
Teos 2018
159 s.

Arvostelukappale.

_________

Toisaalla: Lukuisa, Kirjasta kirjaan, Kirjareppu 

8 kommenttia:

  1. Oi kyllä, ihan samaa mieltä kaikesta mahdollisesta ja etenkin siitä, että Krohnin kirjat ovat aina lukunautinto. Onneksi hänen tuotantonsa on laaja ja siinä riittää vielä luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Harkitsen vakavasti viettäväni kesän Krohnin kanssa, koska miksi ei?

      Poista
  2. Kuulostaa ihan tajuttoman kiinnostavalta. Niin hienoa kuvausta sulta mm. tämä: "Miten meillä on sellaiset jumalat, joihin ei voi luottaa."

    Krohnin lukeminen jollain tapaa pelottaa mua aina, koska hänellä on kirjoissaan sellaista pelkoa, johon ei oikein pääse käsiksi ja joka sen vuoksi tekee siitä vielä pelottavampaa ja tämän sun tekstin perusteella tämänkaltainen pelon elementti on tässäkin kirjassa läsnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti on läsnä, sitä ei voi kieltää. Krohn on niin viiltävän tarkka ja suorasanainen, ettei hänen tekstinsä edessä voi kuin nöyrtyä.

      Poista
  3. Juuri aloitin bloggauksen kirjoittamisen tästä mestariteoksesta. Minun mielestäni Krohn kyllä välillä saarnaakin (käytin juuri tuota sanaa kirjoittaessani!), mutta aiheet ovat niin tarpeellisia, että antaa mennä vaan.

    Tuo puhelimenkin ylistys! Ironian taidonnäyte. Lukunautintojahan nämä ovat kaikki Krohnin kirjat - ja onneksi on monta vielä lukemattakin. Joko kuuntelit viimeisimmän Sivumennen-podcastin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ehkä ole niin Krohnin lumoissa, etten koe tekstin saarnaamista, vaan pidän sitä vain toteamisena. Omaa näkökulmaa on tietenkin hyvä tarkastella ja tarvittaessa muuttaa. ;)

      En ole vielä kuunnellut, kiitos vinkistä.

      Poista
  4. Kiitos hienosta kirjan esittelystä. Ja samalla kiitos vinkistä. En ole huomannutkaan tämän kirjan ilmestymistä. Leena Krohnin kirjoista olen todella pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena Krohn on aivan mieletön. Lue pian tämä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!