Meren huoneissa on romaani, joka päätyi luettavakseni täysin sattumanvaraisesti. Piipahdan silloin tällöin Sörnäisten Fidassa, koska siellä on myynnissä mukava määrä kirjoja, ja olen tehnyt sieltä usein varsin hyviä löytöjä. Kerran selailin jälleen valikoimaa läpi, ja jokunen muu kirja kädessäni päädyin vilkaisemaan vielä Richard Masonin Meren huoneissa -romaanin dramaattisen kannen innoittamana sen takakantta. Se vaikutti aivan kiinnostavalta – vanha mies koleassa linnassa tunnustaa murhanneensa vaimonsa ja lavastaneensa tapahtuman itsemurhaksi – ja päätin pulittaa opuksesta pyydetyt muutamat eurot.
Lukukokemus oli sekä vetävä että tahmea. Ihastuttavan monimerkityksellistä, vai mitä? Kirjan kehyskertomuksena on iäkkään James Farrellin tunnustus lukijalle. Hän on juuri murhannut vaimonsa Sarahin, jonka kanssa on omien sanojensa mukaan elänyt vuosikymmenet onnellisessa avioliitossa. James haluaa tehdä tilit selväksi ja kerrata oman elämäntarinansa. Lukija lähtee mukaan matkalle.
Kyse on tietenkin rakkaustarinasta, ja traagisesta sellaisesta. James on nuorena miehenä rakastunut päätä pahkaa salaperäiseen Ellaan, joka on kaunis ja tavoittamaton. Ella kihlautuu toisen nuorukaisen kanssa, mutta sehän ei ole varsinaisesti mikään este. Eletään 1990-luvun Isossa-Britanniassa, pääasiassa Lontoossa mutta vieraillaan myös kolkossa Setonin linnassa, jonka Ellan ylhäinen suku omistaa, ja jonka Ella tulee erinäisten perimyskiemuroiden kautta aikanaan perimään. Muita tapahtumapaikkoja ovat Praha ja Ranskan maaseutu.
James on vanhempiensa tahdon vastaisesti viulisti, ja päätyy musiikin kautta osaksi Lontoon seurapiirejä, jotka pyörivät omien kuvioidensa ympärillä. Samassa piirissä omalla paikallaan ovat myös Ella ja tämän serkku Sarah, joka on saanut Setonin linnan perijättärelle sopivan kasvatuksen, mutta joka joutuu lain kirjaimen edessä jäämään sivuun linnan omistuksesta. Nuorten naisten suvulla on salaisuuksia vaikka muille jakaa, minkä James tulee huomaamaan.
Prahaan James lähtee eräänlaiseksi vaihto-opiskelijaksi säestäjäkseen osuneen Ericin kanssa. Miesten tie vie myös Ranskaan, jossa Ellalla on sormensa pelissä traagisissa tapahtumissa, joiden seurauksena kaikki on peruuttamattomasti toisin ja veikeä nuoruus päättynyt. Vaan ei kaikki tähän ratkea, ei toki! Vielä on luvassa erinäisiä käänteitä salongeissa ja juhlasaleissa, oikeussalissa ja vankilassa, Lontoossa ja Setonissa...
Kuten heikohkosta tiivistelmästäni on havaittavissa, neljättä sataa sivua pitkän romaanin tapahtumakulku on polveileva ja draaman kaari mittava. Siitä huolimatta, että tapahtumia on paljon, kirjan tempo on paikoin jopa laahaava. Vanha James halua selittää, se hänelle suotakoon, mutta kirjan käänteet eivät kuitenkaan ole niin yllätyksellisiä, että niitä olisi syytä pantata tähän tyyliin satoja sivuja.
Kirjan alkupuoli on selvästi vetävämpi. Myönnettäköön, että vaikka aistin ylidramaattisuuden vienon henkäyksen jo alkumetreiltä (no, okei, jo takakannesta), uteliaisuuteni heräsi ja kävin kirjan tarinan kimppuun innolla, joka sammahti vasta jossain puolivälin paikkeilla – vaikka silloin kierroksia vasta aletaankin virittää aivan uudelle tasolle!
Nurinastani huolimatta on todettava, että Meren huoneissa on aivan oivaa luettavaa, jos sille antaa vimmaisen tragediannälän ja jotakuinkin epäuskottavan vireen anteeksi. Kuvatunkaltainen elämä ei tunnu olevan juurikaan kiinni todellisuuden kahleissa siinä mielessä, että henkilöt tekevät hyvin epärationaalisia valintoja kerta toisensa perään, eivät tunnu oppivan tekemisistään mitään eivätkä kykene hallitsemaan tunteitaan ja niiden pursuilusta seuraavia tapahtumia missään määrin.
Ja silti, kaikesta tästä huolimatta, Masonin romaani kannatti lukea loppuun asti ja kokea hänen rakentamansa maailma vimmoineen, kolhuineen ja kuoppineen. Se tarjosi lukijalle aikuisten sadun juonineen, onnettomine rakkauksineen ja traagisine kohtaloineen.
Richard Mason: Meren huoneissa
Suomentaja: Mika Tiirinen
Ulkoasu: Michael Trevillion
Gummerus 1999
343 s.
The Drowning People (1999)
Omasta hyllystä.
________
Toisaalla: Kirsin kirjanurkka, Sonjan lukuhetket, Kartanon kruunaamaton lukija
Helmet-haasteen kohta 14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella.
28. lukemani kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen.
Minulle tämä kirja on jäänyt mieleeni nimen ja kannen takia. Ihanan dramaattisia molemmat ja nähtävästi kirjan traagisuuskin on vedonnut minuun (piti ihan lukea vanha mietteeni, kun oli sopivasti linkkaus tuossa, kiitos) :D
VastaaPoistaEn paljon tästä kirjasta muista, mutta nimi nostaa aina mieleeni komean linnoituksen ja kivisen ikkunasyvennyksen, josta katselen merta. Kirjassa on vissiin jokin tuontyyppinen kohtaus. Päässä välähtelee, mutta tarina ei enää aukene kokonaisuudessaan.
Kyllä vain on kohtaus, jossa istutaan kivisessä ikkunasyvennyksessä ja kerrotaan suvun traagisia salaisuuksia eteenpäin! Tässä oli jokin, joka kuitenkin viehätti, koska luin loppuun ja päätin blogatakin. Sukutarinat ja -salaisuudet vetoavat, ja niissä saa ollakin hippunen jos toinenkin draamaa ja tunteisiinvetoamista.
PoistaMinulla olis tämä hyllyssä, kirjan nimi ja kansi vetosivat aikoinaan, en vain ole löytänyt sopivaa hetkeä lukemiselle.
VastaaPoistaMinulla meni lukemiseen yllättävän kauan, sillä alun vetovoima tosiaan haipuu ja alkaa käydä tahmaisemmaksi. Toivottavasti löydät aikaa lukemiselle ja kirjan testaamiselle!
PoistaHih! Olin jo melkein unohtanut tämän kirjan. Taisin lukea sen tuoreeltaan kun se ilmestyi ja muistaakseni romantiikan ja draaman nälkäisenä opiskelijatyttönä pidin siitä hirveästi. Silti en muista sisällöstä mitään, vain jonkin pari päivää kestävän lumon ja uppoutumisen, jonka postauksesi palautti mieleen. Voi olla että olisin tänä päivänä eri mieltä :)
VastaaPoistaYmmärrän hyvin, että tässä tarinassa on myös vetoavia elementtejä – luin sitä itsekin etenkin alkuun suurella innolla. Dramaattisuus on toisinaan paikallaankin, mutta tässä tarinassa se lopulta kasvaa liian suureksi jyräten muun alleen.
PoistaMinulla on muistoissani kirjoja, jotka ovat vaikuttaneet suuresti nuorena, mutta joista en luultavasti enää piittaisi juurikaan. Tuhat loistavaa aurinkoa on erittäin todennäköisesti sellainen. Niinpä annan muistojen jäädä rauhaan, enkä sörki kirjaa uusin silmin. ;)
No niin! Hyvin samansuuntaisia ajatuksia tämä kirja on meissä herättänyt. Itse kirjasta en muista enää paljoakaan (siksi on kiva, että olen kirjoittanut ajatukset muistiin blogiini), mutta mieleen on jäänyt blogissani käyty keskustelu tästä kirjasta. Yksi kommentoijistahan ottaa siellä kiivaasti kantaa teoksen korkeakirjallisen laadun ja syväluotaavan ihmiskuvauksen puolesta. Itse tulkitsin lukemani aika vastakkaisesti. Kirjallisuus antaa niin eri asioita kullekin lukijalle. Mikä on hienoa.
VastaaPoistaSanopa muuta, onneksi lukijoita ja kokijoita on lukematon määrä, vaikka aiheuttaahan se toisinaan sitten törmäyksiäkin, kun käsitykset kirjasta eivät kohtaa laisinkaan. Minusta tässä kirjassa on paljon aineksia hienoon tarinaan, mutta niitä on kauhallinen liikaa ja tunnelma jotenkin ylivirittynyt, eikä se kulje vapaasti.
Poista