Anu Lahtinen: Pohjolan prinsessat – Viikinkineidoista renessanssiruhtinattariin

Prinsessoista tulee helposti mieleen silkissä ja timanteissa tepasteleva nuori, kaunis neito, joka aikansa etikettitaitoja harjoiteltuaan naitetaan kauppatavarana perheelleen suotuisimpaan vieraaseen sukuun. Kruunu keikkuu otsalla, eivätkä maalliset huolet prinsessaa paina. Ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun asti.

Tutkija Anu Lahtisen kirja Pohjolan prinsessat – Viikinkineidoista renessanssiruhtinattariin keikauttaa kuvitelmat sijoiltaan ja tarjoaa niiden sijaan napakassa paketissa olevaa faktaa pohjoismaisten prinsessojen elämästä keskiajan alusta 1600-luvulle. Muoto on populaarin tietokirjan ja sisältö taidolla valittua.

Varhaisimmista viikinkiprinsessoista on varsin niukalti lähteitä. Lahtinen käyttää hyväkseen sen, mitä tarjolla on, ja nämä "saagojen aikojen" naiset jäävätkin hieman utuisiksi, eräänlaisiksi esiäideiksi (joita he toki myös konkreettisestikin ovat). Varhaiskeskiaika on haastava ajanjakso, sillä lähteitä on todella vähän (aiheesta kuin aiheesta), mutta murusistakin saa annoksen, kun huolella niitä käsittelee.

Luvut etenevät kronologisesti kertoen pääosin yhdestä kruunupäästä kerrallaan. Nimiä tulee siis kasaan melkoinen lista, mutta mitään erityistä tarvetta kellään ei liene jokaista opetella ulkoa. Itse nautin lukemisessa ennen kaikkea tunnelmasta (kyllä, tietokirjassakin on tunnelma) ja ajankuvasta, ja ne molemmat Lahtinen rakentaa taiten.

Kirja etenee viikinkiajasta keskiajalle ja siitä renessanssiaikaan. Maantieteellisesti pysytään pääosin Skandinaviassa, joskin väistämättä joitakin loikkauksia tehdään esimerkiksi Saksaan ja Ranskaan, jonne monen prinsessan tie vei avioliiton kautta. Näin kävi esimerkiksi tanskalaisprinsessa Ingeborgille (1175–n. 1237), joka avioitui vuonna 1193 Ranskan kuninkaan Filip Augustin kanssa. Hääyön jälkeen kuningas tuli kuitenkin katumapäälle ja halusi purkaa avioliiton. Se ei luonnollisestikaan ollut paavin mieleen, ja Filip August joutui kirkonkiroukseen. Ingeborg taas hylättiin yksinäisyyteen ja vankeuteen kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

Vaikka monet kuninkaalliset avioliitot tavattiin sopia kihlauksella aviopuolisoiden ollessa vasta kapaloikäisiä, varsinainen avioliitto solmittiin vasta, kun osapuolet olivat lähempänä nykyaikaista täysi-ikäisyyttä. Keskiaikaisen lain mukaan tyttöjen alin laillinen avioikä oli 12 ja poikien 14 vuotta, mutta usein kuitenkin odotettiin myöhemmälle iälle, sillä nuoria ei vielä pidetty ehdottoman täysikasvuisina, vaikka heidän katsottiinkin kykenevän jo hoitamaan talousaskareita yksin. (Alhaiset kihlaus- ja avioitumisiät koskivat ennen kaikkea ylhäisöä, tavallisen kansan parissa "lapsiavioliitot" eivät olleet tavanomaisia tai tarpeellisia.)

Pohjolan prinsessat kertoo monta kiehtovaa tarinaa menneisyydestä. Se ravistelee raikkaasti hieman hölmöä kuvitelmaa joutilaista neidoista linnoissaan, sillä on selvää, että kuninkaalliseen perheeseen syntyminen toi mukanaan valtavan määrän velvollisuuksia ja vastuuta. Prinsessat oppivat pienestä pitäen niin politikoinnin, juonimisen kuin vallankäytön taitoja, eikä naispuolisia kuningasperheen jäseniä voinut missään määrin jättää sivuosaan tai vain oleskelemaan ja aikaa tappamaan. Lisäksi on huomioitava pohjoinen ulottuvuus: olosuhteet näillä leveyspiireillä vaativat asukkailtaan – kaikissa säädyissä – kestävyyttä ja sitkeyttä. Silkkihepenet eivät pitkälle auta hyytävän kylminä pohjolan talvina vetoisissa kivilinnoissa.

Lahtisen kirjan voi ahmaista kokonaisuudessaan tai siitä voi nautiskella pienissä paloissa. Varsinaisten lukujen välissä on yksityiskohtiin keskittyviä kainalojuttuja, joissa on esimerkiksi suoria lainauksia kirjeistä, saagoista ja asiakirjoista. Lisäksi kirjassa on mustavalkoinen kuvitus ja nelivärikuvaliite, jotka elävöittävät sitä hyvin. (Olisi toki hienoa, jos kuvitus olisi kauttaaltaan väreissä, mutta tyydyn kohtalooni ja kustantajan valintaan.)

Suosittelen isoille ja pienille prinsessoille, Pohjoismaiden historiasta kiinnostuneille, nykykuninkaallisia seuraaville ja yleistajuisesta tietokirjallisuudesta nauttiville.


Anu Lahtinen: Pohjolan prinsessat – Viikinkineidoista renessanssiruhtinattariin
Ulkoasu: Erika Kallasmaa
Atena 2009
223 s.

Omasta hyllystä.

_____

Muualla: Koko lailla kirjallisesti