15. lokakuuta 2015

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo



Alice Hoffman on kirjailija, joka on jäänyt mieleeni. Punaisen puutarhan lukemisesta on jo reilusti yli kaksi vuotta, mutta vieläkin muistan sen tunnelman erinomaisesti. Kirjassa oli juuri ne elementit, joita mukaansatempaavaan romaaniin kaipaan.

Hoffmanin uusin suomennos Ihmeellisten asioiden museo vaikutti äärimmäisen kiehtovalta. Sen tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkuun – yhteen suosikkiaikakausistani – ja sen pääosassa on kinkkinen viihdemaailma, jossa kutkuttavia kummallisuuksia on joka nurkan takana. Eletään New Yorkin Coney Islandilla, Euroopasta siirtolaisena saapuneen professori Sardien Ihmeellisten asioiden museossa, jonka esiintyjäkaarti palkataan joka sesongille erikseen. On Susimies, Perhostyttö, Parrakas nainen ja monia muita luonnon ihmeitä, luonnottomuuksiakin. Professorin oma tytär Coralie on yksi museon vetonauloista: merenneito tai kalanainen, sillä hänellä on ihopoimut sormiensa välissä, räpylät siis.

1910-luku on levotonta aikaa, sillä yhteiskunnallinen tilanne on epävakaa ja erilaiset ryhmittymät alkavat vaatia enemmän kuin ovat siihen saakka saaneet. Työläisten ja naisten oikeudet hakevat paikkaansa, yhteiskuntaluokkien väliset erot ovat repsahtaneet suuriksi. Professori Sardie haluaisi keskittyä lähinnä oman kuriositeettikabinettinsa vaalimiseen ja kehittelyyn, mutta hänkin joutuu väistämättä kohtaamaan muutoksen.

Samassa kaupungissa elää juutalaisyhteisöstään irrottautunut valokuvaaja Eddie Cohen, joka haluaa tavoittaa kuviinsa katoavia hetkiä – ja etsii siinä ohessa erinomaisella menestyksellä kadonneita ihmisiä. Eddien ja Coralien tiet kohtaavat, ja yksinäiset, erikoiset mielet pääsevät kiinni toisiinsa... Ja ympärillä kiehuu levoton kaupunki.

Ihmeellisten asioiden museo on runsas, mehevä ja pääosin varsin vetävä romaani. Siinä ei kuitenkaan ole läheskään samanlaista taikaa kuin jo mainitussa, erinomaisessa Punaisessa puutarhassa. Kirjan miljöö kutkuttaa mielikuvitusta, mutta tarina ei ota siitä kaikkea irti. Liiaksi liikutaan vuoroin Eddien ja Coralien minäkerronnassa, tunteiden vatvomisessa ja siirappisessa melankoliassa.

Vastapainona osa tapahtumista (joilla on vastineensa todellisuudessa) etenee hurjalla temmolla, jyskyttää kuin höyryjuna. Tarina tuntuu epätasapainoiselta, epävakaaltakin. On vaikeaa ymmärtää, mitä teemoja ja tapahtumia kirjailija on pyrkinyt painottamaan, sillä keskeisetkin käänteet saattavat olla lyhyesti kuitattuja, kun taas päähenkilöiden jorinoissa viivytään pitkiä pätkiä (minkä lisäksi ne on  painettu kursiivilla, mikä rasittaa lukijaa huomattavasti).

Kirjan ansiona pidän tarttumista yhteiskunnallisesti ikävän ajankohtaiseen teemaan: epätasa-arvoon ja oikeuksien polkemiseen. Ehkä länsimaista lukijaa havahduttaa enemmän lukea yhdysvaltalaisista työläisnaisista, jotka kuolevat tehdaspalossa työsaleihinsa lukittuna – niin sadan vuoden takaista historiaa kuin se onkin – kuin seurata uutisista samanlaisia tapahtumia tämän päivän Aasiasta. Jossain mielen perukoilla ajatukset ehkä kuitenkin kypsyvät ymmärtämään, että paljon korjattavaa vielä on ja paljon mietittävää siinä, kenelle mitkäkin oikeudet kuuluvat.

Ihmeellisten asioiden museo jätti ristiriitaisen olon. Se ei ollut niin viihdyttävä kuin odotin, muttei kuitenkaan päässyt sen syvemmälle, ennen kaikkea mainittujen päähenkilöosuuksien vuoksi. Ehkä tämän romaanin on vain annettava olla juuri sellainen ja siinä tilassa kuin se on: muodoltaan muuttuvana, hieman otteesta lipeävänä, vähän erikoisena uteliaisuuden kohteena.


Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
Suomentaja: Raimo Salminen
Ulkoasu:
Gummerus 2015
447 s. E-kirja.
The Museum of Extraordinary things (2014)

Arvostelukappale.

_____

Muualla: Lumiomena, Ei vain mustaa valkoisella, Kirjavalas, Lukuisa, Mummo matkalla

8 kommenttia:

  1. Sinäpä tuon annin selkeästi kiteytit: lukurupeamasta jäi epätietoinen olo! Ikiaikaisten päähänpinttymien sitkeys ja niiden muuttamisen oikaisemisen vaikeus jätti toki tilaa omakohtaisillekin pohdinnoille. Päällimmäisiksi nousivat New Yorkin miljöön ja yhteiskuntaolojen ansiokas kuvaus sekä Triangle Shirtwaist Factoryn tulipalo. Bangladeshin taannoiset tapahtumat osoittivat, että työmaata riittää... Ei kuin hihoja käärimään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tietäisipä vain miten sen parhaiten tekisi... Omilla kulutustottumuksilla, mekkaloinnilla... Vaikea teema, josta olisi hyvä lukea faktaakin. Mutta ainakin tämä kirja sai ajatukset hyrräämään.

      Poista
  2. Uuuh, minä tykkäsin tästä kuin hullu puurosta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sait tästä hyvän lukukokemuksen!

      Poista
  3. Minäkin pidin tästä. Ja seuraan kyllä maailmanmenoa. Romaanien lukeminenhan ei ole este olla tietoinen myös vallitsevasta todellisuudesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, toivottavasti ei, muuten tässä olisi melkoisessa sopassa itse kukakin.

      Poista
  4. Sama täällä, pidin kirjaa vetävänä, mutta jäin kaipaamaan tiettyä taikaa. Viihdyin hyvin Coralien ja Eddien tarinan parissa, tosin ärsyynnyin kursiivin käyttöön. Punainen puutarha odottaa kirjahyllyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kirjan lukemisesta alkaa olla yhä pitempi aika, tämä tarina haipuu mielestä. Punainen puutarha sen sijaan on edelleen vahva kokemus, suosittelen sitä suuresi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!