6. syyskuuta 2015

L. M. Montgomery: Anne of Green Gables



Varoituksen sana lienee paikallaan. Jos Vihervaaran Anna on sinulle pyhä, voi olla, ettet pidä tekstistäni.

"Well, I guess I'll light the lamp and get to work," said Marilla. "I see plainly that you don't want to hear what Miss Stacy had to say. You're more interested in the sound of your own tongue than in anything else."

En ollut ennen tätä koskaan tutustunut Annaan (tai tästedes Anneen, luin teoksen alkuperäiskielellä). Toki olen "aina" tiennyt, että L. M. Montgomerylla sen niminen sankaritar tuotannossaan on useamman kirjan ajan, mutta siinä kaikki.

Joskus kevään kuluessa innostuin selailemaan Project Gutenbergin sivustoa, ja törmäsin Anne of Green Gablesiin. Latasin tiedoston: olisi jo aika tietää, mistä oikein on kyse. Heinä- ja elokuun iltoina kirjaa sitten lopulta (hitaasti) lueskelin.

Nyt tiedän.

Anne Shirley on orpotyttö, jonka sisarukset Marilla ja Matthew Cuthbert adoptoivat. He olivat toivoneet riuskaa nuorukaista, joka auttaisi Matthew'ta talon töissä, mutta väärinkäsitysten vuoksi juna tuokin Annen: punapäisen, puheliaan, haaveiluun taipuvaisen tyttölapsen. Eihän häntä lopulta voi vastustaa, ja niin sisarukset saavat uuden perheenjäsenen.

Anne suhtautuu maailmaan suurella uteliaisuudella. Hän rakastuu uuteen kotiinsa perin juurin, sillä siihen saakka hänen elämänsä on ollut kovin katkonaista ja turvatontakin. Avonleasta Anne saa itselleen kodin ja Cuthberteista perheen, jota hänellä ei ole koskaan ollut. Sisarukset taas pyrkivät omalta osaltaan kasvattamaan Annesta kunnollista nuorta naista, joskin vetovastuu on Marillalla Matthew'n jättäytyessä sivustalle – josta tarpeen mukaan lyhytsanaisesti puuttuu suurimpiin ylilyönteihin tai rimanalituksiin.

Anne tekee kotitöitä, tutustuu kyläläisiin, käy koulua ja kasvaa vähitellen lapsesta nuoreksi neidoksi, jonka terävää älyä ja peräänantamattomuutta ei voi ohittaa. Niinpä Anne saa stipendin lukioon ja sen myötä myös collegeen. Vaan hempeillä nuoruusvuosilla on myös haasteensa, eikä aivan kaikki lopulta tulekaan hopeatarjottimella.

Periaatteessa pidän tyttökirjaklassikoita aivan kelvollisina romaaneina. Louisa M. Alcottin Pikku naisia jatko-osineen kolisi kovaa silloin 9-vuotiaana, eivätkä ne ole menettäneet hohdettaan myöhemminkään, vaikka aikuissilmä onkin hieman kriittisempi kuin innokas lapsenmieli. Ongelmaksi Anne of Green Gablesin kohdalla muodostuikin juuri se, että minulla oli ensikosketusta ajatellen noin 20 vuotta liikaa ikää.

Romaanina kirja on hieman tylsä, sillä varsinaista juonta siinä ei oikein ole. Annen elämä Avonleassa etenee sykäyksittäin, pääosin erilaisten sattumusten, kommellusten ja arkisten askareiden kautta. Kirjan reiluun 200 sivuun mahtuvat Annen nuoruusvuodet 11–16, ja se on aika paljon. Isoja loikkauksia tehdään aika ajoin, ja aika juoksee hurjaa vauhtia.

Montgomery on kehittely sankarittarelleen taipumuksen joutua kaikenlaisiin vaikeuksiin (toki varsin hellämielisiin ja viattomiin). Anne on utelias, toimelias ja impulsiivinen: hän ei juuri mieti, mitä sanoo, ennen kuin on sen jo sanonut. Kirjassa on sivukaupalla Annen häkellyttäviä monologeja, joissa käydään läpi luonnon ihmeellisyyksiä, universumin upeutta ja kaikenlaista mitä sen väliin voikaan mahtua.

Yksinkertaisesti tuskastuin. Anne on mielestäni kautta linjan rasittava, kälättävä kakara, joka ei osaa ollenkaan säädellä käytöstään, eikä näe siinä mitään muutoksen tarvetta. Sinänsä hän ei tietenkään ole ilkeä, vaan tarkoittaa aina hyvää ja on vain yksinkertaisesti innoissaan, mutta hän on kuin hyrräväkkärä, joka menee, vaikka joskus olisi syytä olla paikallaan. Annen romanttinen luonteenlaatu on näin kyynisen (?) aikuisen silmin lähinnä paatoksellinen, vaikka toki sille on syynsä ja onhan kyse kuitenkin ensin lapsesta ja sitten nuoresta – elämän kuuluukin olla traagista.

Annessa on toki elämäniloa ja energiaa, josta voi olla hyvä ottaa mallia. Mutta voi hyvänen aika, jos joutuisin joskus hänen kanssaan samaan huoneeseen... luultavasti poistuisin sieltä ääntä nopeammin. Ihmisen täytyy osata joskus olla myös hiljaa, eikä aina purskauttaa suustaan joka ikistä ajatustaan ja joka ikistä ajatusta seuraavaa uutta mielleyhtymäänsä. Anne puhuisi yhteen putkeen luultavasti maailmanloppuun saakka. Ja jatkaisi vielä senkin jälkeen.

Sadan vuoden takaiseksi tyttökirjaksi Anne of Green Gables on siinä mielessä raikas, ettei se ole moraaliselta painotukseltaan mitenkään ylettömän painostava. Marilla ja Matthew ovat toki konservatiivisia ja uskonnollisia ihmisiä (vaikka Matthew'sta en mene kyllä vannomaan mitään, hän on ihastuttavan tyyni ja sopivan arvoituksellinen), mutta he esimerkiksi tukevat ja kannustavat Annen opiskelua ilman vastaväitteitä.

Kun lopulta sain kirjan loppuun yli kuukauden lukemisen jälkeen, olin varma, etten enää pitkällä tikullakaan koskisi mihinkään Anneen viittaavaakaan. Mutta ehkä hajurako on auttanut, sillä enää en koe mahdottomana seuraavienkin osien lataamista Project Gutenbergista. Myönnettävä se sentään on, että hieman kiinnostaisi tietää, miten Annelle aikuisempana oikein käy...


L. M. Montgomery: Anne of Green Gables
The Project Gutenberg eBook (2008)
238 s.
Alkuperäisteoksen julkaissut L. C. Page Company 1908
Suomentanut Hilja Vesala nimellä Annan nuoruusvuodet (WSOY, 1920)

______

Anne on monelle rakas kirjasankaritar. Muissa blogeissa: Kirjaneidon tornihuone, Kirjojen kamari, Jokken kirjanurkka, Cilla In Wonderland, Lukuisa, Lukisinkohan, Kirjaurakka, Ainakin 52 kirjaa, Mustetta paperilla, Lukematon maailma, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin emäntä Anna on kirjoittanut kaimastaan lisäksi ainakin näin ja näin.

Kirjan vuoden lukuhaasteen kohta 39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi.        

28 kommenttia:

  1. Heh, olipas hauska teksti. :) Anna-kirjat luin joskus nuorempana ja taisin tätä sarjan ensimmäistä osaa nostalgisoida ihan tässä blogiaikana, mutten tainnut lukea kirjaa loppuun saati kirjoittaa blogiin mitään kun Anna vaikutti niin ärsyttävän pirtsakalta minun makuuni. Uuden Kuun Emilia eli Runotyttö on ollut (ja on!) minun ykköstyttöni näissä tyttökirjoissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Runotytönkin ensimmäisen osan lukenut näin blogiaikana, eikä sekään oikein sytyttänyt. Olisi pitänyt lukea nämä silloin lapsena ihan suosiolla. Mutta ei voi mitään, aikuisen silmin mennään. ;)

      Poista
  2. Itse luin Annan myös aikuisena. Pidin kyllä kirjasta, mutta se olisi varmasti iskenyt paremmin jos olisin lukenut sen nuorena. Pitäisi joskus tarttua jatko-osiin, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä varmaan pitäisi lapsena lukea, kun on vielä viaton ja turmeltumaton. Sopivampaa maaperää herttaisille tarinoille.

      Poista
  3. Rehellinen bloggaus.

    Luultavasti Annassa on viehättänyt juuri tämä lörpöttely. Minusta lapsella on oikeus lörpötellä. Annassa on varmasti ärsyttäviä piirteitä, kuten meissä kaikissa. Minusta Annan tulo kasvattaa Marillaa ja Matthew on Annan tuki ja turva. Olen lukenut koko sarjan blogiaikana vaimon kirjoista. Vaikka Annassa on korjattavaa on hienoa tämä kuvittelukyky. Minua sarjassa haittasi enemmän nynny Gilbert. Jatko-osista on Kotikunnan Rilla minusta hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai lapsella (ja aikuisellakin) on oikeus lörpötellä, minä en vain halua lukea siitä. :D Marilla tosiaan tuntuu kasvavan paljon, avartavan maailmankuvaansa ja ymmärrystään. Matthew on sympaattinen hahmo. Gilbert jäi minulta jotenkin ihan sivurooliin, varmaan nousee keskeisemmäksi myöhemmissä osissa?

      Poista
    2. Minusta Gilbert ei nouse keskiöön, ja se on minusta yksi ongelma. Tytöt tykkäävät koko sarjasta, minusta eräät sarjan osista on varsin heikkotasoisia, mutta suurin osa laatutavaraa.

      Poista
    3. Höh, hän vaikuttaa kiinnostavalta mieshahmolta. Harmi. Melkein alkaa kuitenkin jo kiinnostaa jatko-osienkin lukeminen...

      Poista
  4. Hih, luin rohkeasti varoituksen sanasta huolimatta ja kas, pidin tekstistäsi - oli itse asiassa aika hauskaa lukea Annasta aivan toisenlainen kokemus :) Tottahan se on, että tämä neitonen mm. lörpöttelee aivan kamalasti, mutta minulta taitaa tässä kohtaa puuttua kaikki kirkaskatseinen objektiivisuus... Jotenkin kykenen silti käsittämään ettei hän varmaan minullekaan olisi ihan sitä mitä on ilman tätä vuosikymmenten yhteistä historiaa - luultavasti pitäisin hänestä vaikka kohtaisin hänet nyt ensi kerran, mutta erilaista se tietysti olisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä yhteinen historia on tosi tärkeä. Minulla on sama Pikku naisien kanssa. Jos olisin lukenut sen tarinan vasta aikuisena, olisin varmaan inhonnut sitä konservatiivisuutta ja hyveellisyyttä. ;)

      Poista
  5. Hmm, mielenkiintoista. Luin lapsena vain Kotikunnaan Rillan (josta en kyllä muista yhtään mitään), joten Annaan en ole tutustunut tämän ensimmäisen kirjan kautta lainkaan. Jos jatkat sarjan lukemista, niin olisi mielenkiintoista tietää muuttuuko Annan luonne yhtään vähemmän villiksi. Sinänsä minulla ei ole mitään villiä luonnetta vastaan, mutta itsekään en hirveästi välitä lörpöttelijöistä. Tosin sorrun itsekin joskus siihen, jos olen hermostunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, vaivaannuttavat tilanteet kuittaantuvat turhan helposti ihmeellisellä lörpöttelyllä :D Joskus pitää ihan erikseen käskeä itseään olemaan hiljaa. Joten voi olla, että jonkinlainen samanlaisuus on ärsytykseni takana.

      Voi olla, että jossain vaiheessa luen jatko-osiakin, etenkin jos ne ovat yhtä näppärästi saatavilla e-kirjoina.

      Poista
  6. Haha, tämäpä oli hupaisaa luettavaa vannoutuneella Anna-fanille. Olen tietysti kaikesta aivan eri mieltä kuin sinä. Minusta Annan lörpöttely on aivan mahtavaa - itse tulen siitä aina hyvälle tuulelle! On ihan silmiä avartavaa huomata, miten eri mieltä joku voi olla lempikirjastani.

    Montgomery kirjoitti teoksen ensin itsenäiseksi teokseksi, mikä on varmasti syynä siihen, että teoksessa on niin pitkä aikajänne. Kustantaja painosti jatko-osiin.

    Itseäni ei ole ikinä häirinnyt laajan juonenkaaren puuttuminen teoksesta, vaan olen pitänyt sen episodimaisuudesta. Luulisin itse asiassa, että sellainen toimii hyvin juuri tällaisessa pidemmässä lastenkirjassa. Pystyy sopivasti lukemaan aina yhden "seikkailun" iltasaduksi.

    Olen kiinnittänyt itse huomiota siihen jännään kerronnalliseen ratkaisuun, että Anna on niin paljon äänessä teoksessa ja monista tärkeistä asioista ei kaikkitietävä kertoja kuvaa itsessään mitään, vaan tapaus käydään läpi niin, että jälkikäteen Anna vuolassanaisesti selostaa Marillalle tai jollekin muulle teoksen henkilölle tapahtumasta. Tällä toki tuodaan esiin Annan lörpöttelevää luonnetta, mutta ehkä kirjailija on myös halunnut nostaa päähenkilön aidommin esiin ja lukijan itsensä tulkittavaksi.

    Itse ihastuin Annaan juurikin vasta aikuisiällä lukiessani tätä ensimmäistä osaa lastenkirjallisuuden tenttiin yliopistolla. Sen jälkeen olemme olleet erottamattomat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo voi hyvinkin olla juuri noin, että episodimaisuus sopii lastenkirjaan paremmin kuin laajempikaarinen tarina. Tai ainakin on hyvää vaihtelua ja mahdollistaa rauhallisen etenemisen. Huomaa kyllä, että tämä on monin tavoin vaikkapa Pikku naisia modernimpi romaani, ja omalla tavallaan kyllä taitavammin kirjoitettu (vaikka Pikku naisia onkin minulle se tärkeä ja koskematon kirja).

      Sinun ja Annan yhteinen tie on kyllä ihanaa seurattavaa blogin välityksellä. Hienoa, että Elämänsä Kirjoja voi löytää missä vaiheessa ja iässä tahansa.

      Poista
  7. Tuo maintaisi Annasta "kälättäjänä" tuo mieleeni karjalaisen luonteenlaadun. Kun itse olen enempi hiljaisuuteen taipuvainen on seurassa mukavaa, kun on joku puheliaampi, mutta...en myöskään oikein pidä siitä, että puheessa ei ole minkäänlaisia taukoja. Puhetta tulee ja tulee ja se on kuin virta. Ei sillä, Annasta pidän, vaikka parhaimmat Anna-kirjat ovatkin mielestäni ne loppupään Anna ommassa kodissaan, Sateenkaarinotko ja Kotikunnaan Rilla. Parhaillaan luen Anna omassa kodissaan -kirjaa.
    Annan nuoruusvuodet -kirja episodimaaisuudessaan on mielestäni aika "todenmukainen" tyyli, koska lapsuushan on elämistä hetkestä toiseen, ei juonta.
    Kiitos näkemyksiä avartavasta kirjoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä saatan vaivaannuttavissa tilanteissa olla varsin lörpöttelevä, yritän pelastaa tilannetta vaikka usein se ei kyllä auta... Muuten olen kyllä aika rauhallinen ja jaksan kyllä kuunnella myös keskustelukumppania. En pidä tyylistä, jolla pusketaan päälle ollenkaan aistimatta toisen tunnetilaa ja olemusta. Minusta Annan monologit olivat paikoin juuri sellaista tajunnanvirtaa, ettei hän tuntunut välittävän yhtään, kuunteliko kukaan edes...

      Ehkä jatkan Annan tarinaa vielä jossain vaiheessa, kun olen toipunut tästä.

      Poista
  8. Itse olen lukenut Anna-kirjat ja runotytöt nuorena ja ihastuin siihen maailmaan. Annan persoona ei ollut mitenkään häiritsevän puhelias. Mutta jos lukisin ne nyt voisi mielipiteeni muuttuakkin. Mutta nämä kirjat on antunut mulle ensimmäiset potkut kirjoittamisen pariin. :) Toisaalta olisi mukava lukea nämä uudestaan ja katsoa olisinko samoilla linjoilla sinun kanssa vai pitäisikö säilyttää nostalgia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan mahtavaa, että tällaisia "potkivia" kirjoja on ja että niitä kohtaa juuri sopivassa vaiheessa. Silloin kirjat onnistuvat olevan jollain tapaa elämää suurempia.

      Poista
  9. Heh hauska arvio! Minulla on nämä lukematta, mutta pelastin muutaman kappaleen kirjaston poistokärrystä itselleni, joten aion kyllä tutustua vähintään yhden kirjan verran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustu ja kerro sitten omat fiiliksesi!

      Poista
  10. Oh-hoh, onpas mielenkiintoinen postaus. Luin tämän Anne-kirjan blogiaikana, englanniksi, ja minusta tämä oli edelleenkin sellainen hyvänmielen kirja, jonka seurassa viihdyin hyvin. Voi olla, että Annen puheenvuorot tuntuivat välillä liian pitkiltä, mutta muistan myös makustelleeni hänen kieltään ja kuvailun lahjaansa.

    Onpas hauska kuulla, että nämä ovat PG:ssa. Omassa kirjastossani on yksi kappale paperikirjoja englanniksi, mutta ne ovat usein lainassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä en ollut sopivassa mielentilassa tälle kirjalle... Toisenlaisessa olotilassa olisin saattanut nauttiakin lörpöttelijän kuvailuinnosta. ;) Oli ylipäänsä kivaa lukea englanniksi, alkuperäiskielellä. PG:n tarjoamuksia pitää itsekin tutkailla tarkemmalla silmällä, siellä on vaikka mitä!

      Poista
  11. Hahaa sinua! Minulle Anna on melkein pyhä, mutta pidin kyllä tekstistäsi. En osaa asettua nahkoihisi, koska en tiedä millaista olisi lukea Annaa ensimmäistä kertaa aikuisena. Minulle Annat ovat nostalgiaa ja lohtua ja palaan Montgomeryn kirjoihin aina ajoittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tuo sama Pikku naisien kanssa. Kyllä se vaan taitaa olla niin, että varmimmalla pääsee, kun lukee tyttökirjaklassikot "oikeaan" aikaan, niin ei jää mitään sattuman varaan. ;)

      Poista
    2. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tyttökirjan lukemista hih! Anna vakavoituu aika paljon sarjan aikana ja ehkä kypsempi Anna voisi olla sinun makuusi. Suosittelen, että tarttuisit seuraavaksi Kotikunnaan Rillaan (Rilla of Ingleside), joka sopii minusta hyvin aikuislukijoille. Olen vinkannut sitä 15-v. yläkoululaisille ja pojatkin kuuntelevat kiinnostuneina, kun heille luetaan ääneen. Sodan problematiikka ei koskaan vanhene aiheena...

      Poista
    3. Kiitos vinkistä, Sara! Laitan korvan taakse.

      Poista
  12. Jostain syystä Vihervaaran Anna on mennyt ainakin minulta kokonaan ohitse, eivätkä muutkaan tyttö- saati poikakirjat ole juuri sytyttäneet. Olen tosin lukenut kuluneen vuoden aikana uudempia nuortenromaaneita aika paljon, joten ehkä olisi hyvä kokeilla näitäkin? Haastoimme sinut muuten blogihaasteen tekoon, käypä katsomassa linkin takaa mistä on kyse: http://opuseka.blogspot.fi/2015/09/10-kysymysta-opus-ekalle.html
    -Petter

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä klassikoista saisi hyvää vertailupintaa nykynuortenromaaneihin? Minäkin kyllä pidän enemmän uusista nuortenkirjoista, mutta tietysti niillä on taustansa näissä ikivihreissä.

      Kiitos haasteesta! Olen siihen elokuussa vastannutkin jo. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!