24. marraskuuta 2014

Kirja, jonka olisin voinut jättää lukematta



William Faulkner: Rosvot
Suomentaja: Kai Kaila
Tammi 1966
295 s.
The Reivers (1962)

Kirjastosta.


Tällä kertaa ei ole luvassa minkäänlaista yritystä minkäänsorttiseen analyysinpoikaseenkaan. Tarkemmin kun asiaa pohdin, ehkei olisi edes syytä kirjoittaa Rosvoista mitään, mutta koska tapanani on kirjoittaa kaikesta lukemastani, menköön tämä siinä ohella.

Rosvot on tarina syvästä etelästä. Kuljetusliikkeen omistajan pojanpoika päätyy melkoiseen seikkailuun, kun isoisän renki ja muu epämääräinen joukko päättää varastaa yhden firman autoista, ajaa sen toiseen kaupunkiin, vaihtaa auton kilpahevoseen, osallistuu laukkakilpailuun ja siihen liittyvään vedonlyöntiin, päätyy kahnauksiin paikallisten sekä viranomaisten kanssa ja loppu on ihan onnellinen.

Noin.

Periaatteessa tarina voisi jollain tasolla kiinnostaa, mutta en missään vaiheessa vajaan kolmensadan sivun aikana päässyt oikein kärryille siitä, mitä tapahtui, kenelle ja miksi. Koko romaani on mielestäni pelkkää hölmöilyä, väärinymmärryksiä ja sekavuutta. Henkilötkin menivät minulla sekaisin ihan jatkuvasti, enkä ymmärtänyt heidän välisiään yhteyksiä tai suhteita.

Tähän on tietenkin taiteen sääntöjen mukaan kirjoitettava, ettei se ole kirjailijan vaan lukijan vika.

Vaikka onhan se nyt ainakin vähän kirjailijan vika, jos keskimääräinen lukija ei pysy hänen kirjassaan kärryillä.

Tämä on vielä Pulitzer-palkittu romaani (vuonna 1963), ja sen on kirjoittanut Nobelin arvoinen (vuonna 1949) mies. Hämmentävää. En voi uskoa, etteikö vuonna 1962 olisi ilmestynyt parempiakin kirjoja.

En ihan oikeasti osaa sanoa, mitä tässä kirjassa tapahtui tai mitä se voisi merkitä. Ilmeisesti jotain yhteiskunnallista sanomaa jossain taustalla pyörii, mutta en saanut siitä ollenkaan kiinni. Kirjan henkilöistä osa on mustia ja osa valkoisia, mikä on kirjoitusajankohtana ollut herkkä aihe, etenkin kun kuvataan etelävaltioiden aluetta 1900-luvun alkupuolella. Sinänsä siis kunnioitettavaa, että kirjassa nostetaan esiin ihmisten kyky tulla keskenään toimeen. (Ja toisaalta hankkiutua paikoin vaikeuksiin kenen tahansa kanssa.)

Kirjan henkilöt voisivat olla kiinnostavia, mutta heistä ei saa kiinni. Ovat liukkaita penteleitä, tulevat ja menevät. On muutama nainenkin, tosin maksullinen sellainen. Mitä lie silläkin ajetaan takaa, en tiedä.

Huoh. Kahlasin tätä vaikka kuinka kauan, ja teki mieli jättää kesken, mutta joku pakotti jatkamaan. Voi olla, että näiden palkittujen tahi muuten ansioituneiksi määriteltyjen kirjojen kohdalla sitä on sitkeämpi. Jotainhan näissä on oltava, kun kerran klassikoita ovat ja muutenkin tunnustettuja.

Ei ole kyllä hajuakaan, mitä se jokin tämän nimenomaisen kirjan kohdalla voisi olla.

En edes löytänyt tästä muita bloggauksia. Onko joku lukenut? Jos on, voisitko kertoa, mistä tässä kirjassa on kyse? Ja ehkä myös: kannattaako Faulknerilta lukea joskus vielä jotain muuta?

______

Haasteista Pulitzer-lista ja Jokken kirjanurkan 14 nobelistia -haaste etenevät.

18 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen arvio, vaikka kirjasta ei voine sanoa samaa. Tai mistäs minä sen tiedän, kun en ole lukenut. On kyllä sellainen olo, että en luekaan. Käväisi jopa mielessä, että perustaisin Älä vaan lue -listan Pakko lukea -listan kaveriksi :D

    Kirjan tulkinnat kyllä kiinnostavat eli jään kuulolle. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä vaan lue! -lista olisi hauska. Innoittaisikohan se sitten kuitenkin vastakohtaisiin toimiin, jos kovasti vastarannankiiskeilyttää... ;)

      Poista
  2. Yritin joskus lukea jotain Faulknerilta (olisiko ollut joku yleisen kirjallisuustieteen pakkopulla), mutta ei oikein uponnut ja kirja taisi jäädä kesken. Erittäin hatarat mielikuvat siis. Sen kuitenkin muistan, että kärryillä pysymisestä ei minullakaan tullut mitään. Mystinen mies tuo Faulkner.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa. Kyllä sitä aina tulee ajatelleeksi, että missä vika, kun ei pysy perässä. Tässäkin oltiin kuitenkin ihan reaalimaailmassa ja kaikkea... No, ei mahda mitään. Olenpahan tutustunut.

      Poista
  3. Kuulostaa kyllä Faulknerilta, lukemani As I Lay Dyingin perusteella. Joka oli hetkittäin hyväkin kirja mutta tolkuttoman hankala pysyä mukana kuka on kuka. Ovat jotkut joskus ehdottaneet että pitäisi kokeilla jotain muitakin (ja kirjailija-idolini Flannery O'Connor piti Faulknerista) mutta toistaiseksi on jäänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaargh, tavaramerkki siis! No. Ehkä joskus vielä Ääni ja vimma tai Villipalmut tai jotain... Mutta ei ainakaan hetkeen.

      Poista
  4. Minulla odottaa lukupinossa Faulknerin Kaikkein pyhin. Lainausta innoitti muisto siitä, että olen joskus lukenut jotain hyvää Faulknerilta. Tämä kirja se ei ollut :D, ei tuo lainaamanikaan (eli en muista), mutta ajattelin kokeilla miltä herran tuotanto maistuu vuosien jälkeen. Toivottavasti paremmalta kuin Rosvot sinulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, hyvääkin siis on. ;) Tai lähinnä kaiketi semmoista, missä pysyy kärryillä. Mukavia lukuhetkiä, toivottavasti maistuu!

      Poista
  5. Bloggasin kesällä Faulknerin Liekehtivästä elokuusta ja sain siihen kommentteja, joiden perusteella Faulkneria pidetään vaikeana kirjailijana. Rosvoja en ole lukenut, mutta jos haluat vielä kokeilla Faulkneria, suosittelen Villipalmuja, jonka tarina oli minusta aika selkeä, siis Faulkneriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Margit. Villipalmut on minulle nimenä tuttu, harkitsen siis sitä, kun jossain vaiheessa jaksan yrittää uudelleen.

      Poista
  6. En muista lukeneeni Faulknerilta muuta kuin kirjan, jossa mahdollisesti oli villipalmuja ja nukentekijöitä. En muista tarkemmin, koska kirjan lukemisesta on yli kymmenen vuotta. Muistaakseni pidin. Tätä kirjaa en ole lukenut.

    Olen myös miettinyt, onko kirjailijan vai lukijan vika, jos lukija ei ymmärrä kirjaa. Ehkä tässä voisi omaksua ajattelutavan "asiakas (tässä: lukija) on aina oikeassa" :D Jos kirjailija on mennyt kirjoittamaan tolkuttoman sekavan kirjan, jossa ei ole päätä eikä häntää, ei ole lukijan vika, jos ei avaudu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä mietin aika paljonkin sitä, mikä tekee kirjasta minulle vaikean ja miksi. Tämän lukemisen tiedän menneen penkin alle osin siksi, että tällä hetkellä en pysty keskittymään lukemiseen niin hyvin kuin haluaisin, eli jotain kevyempää ja helposti tartuttavaa (ja selkeän juonellista!) tässä kaipaa. Kokeilenpa siis Faulkneria joskus myöhemmin, paremmilla lähtökohdilla.

      Poista
  7. Itsekin olen huomannut lukevani mieluummin sellaista kirjallisuutta, jonka rakenteita ja juonta pystyy seuraamaan suht "normaalisti" etenevällä lukemisella. Faulknerilta olen lukenut toistaiseksi vain Äänen ja vimman, mutta hänen kaikki teoksensa taitavat olla melko samanlaisia, ts. "haastavia". Yhdysvalloissa Faulkner on kuitenkin jonkinlainen kirjoittamisen puolijumala, joten jotakin hänessä täytyy joillekuille olla. (Emme puhu kirjallisuuskriitikoista, joilla on eri kriteerit, vaan kirjojen ns. kuluttajista.) Kenties

    a) alkutekstistä katoaa jotakin suomennettaessa;

    b) on lukijoita, joille tekstissä kärryillä pysyminen ei ole niin olennaista, ja epäselvyys voi olla jopa plussaa. Tai sitten he vain ymmärtävät lukemaansa jollakin lisätasolla. Sama porukka joka fanittaa Deleuzen ja Guattarin filosofiaa?

    Itselleni vastaava lukukokemus oli Claude Simonin Flanderin tie. Ei siitä modernistisesta kokeilusta ottanut selvää pirukaan, ja 270 sivun, jota enempää en olisi jaksanutkaan, jälkeen en ymmärtänyt tai oikeastaan edes muistanut kirjasta mitään. Pitkä pitkä virke muistikuvaa 1, hyppy muistikuvaan 2, kertoja vaihtaa kulmaa ja valehtelee välillä. Tuotako mökille riippukeinuun?

    Oletko, Suketus, tutustunut Thomas Pynchoniin? Hänkin jakaa mielipiteitä kuten tiedämme, yksi tai viisi tähteä. Gravity's Rainbow, tuo postmodernismin merkkipaalu, ilmestyi nyt suomeksi. Mutta sen pituus onkin sitten 1000 sivua ja edessä on... no, uphill battle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös ymmärtänyt, että Faulknerilla on kova maine. Siksikin (+halustani lukea palkittuja kirjoja) halusin tämän lukea, mutta aika ja mielentila taisi olla väärä... Ilmeisen luettu hän tosiaan on, ja eipä siinä mitään.

      Hyviä pointteja! Lukemisen tapoja on monenlaisia, ja minulle tekisi hyvää joskus selvittää tarkemmin juuri kuvaamasi tyyppisiä lukijoita. Itsekin kaipaan juonta (tai edes jonkinlaista draaman kaarta, ihan sama vaikka mitään ei periaatteessa tapahtuisikaan), mutta toki on muitakin tapoja lukea.

      En ole lukenut Thomas Pynchonia. Kirja kyllä herätti mielenkiinnon ilmestyessään nyt juuri (Teokselta tulee paljon kiinnostavia kirjoja). Mutta tosiaan, 1000 sivua tuntuu aikamoiselta...

      Poista
  8. Muistin sinua pienellä tunnustuksella. Löytyy blogistani :)

    VastaaPoista
  9. Minullakin on sinulle blogissani jotain <3

    VastaaPoista
  10. Blogisi on todella inspiroiva! Kurkkaa myös minun blogiini :)

    VastaaPoista
  11. Päädyin tänne useamman linkin kautta, ja nyt on pakko kommentoida. :) Aloin kesällä lukea Faulknerin Villipalmuja, ja yllätyin siitä miten selkeä kirja tuntui juoneltaan ja kerronnaltaan olevan, kun olen juuri kuullut Faulkneria pidettävän vaikeana kirjailijana. Villipalmut jäi kesällä kesken pahan lukujumin vuoksi, mutta olen koko ajan ajatellut lukevani kirjan loppuun, kun jossain vaiheessa ehdin. Eli jos haluat kokeilla lisää Faulkneria, tuo Villipalmut lienee siihen tosiaankin oiva kirja. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!