4. marraskuuta 2014

Hippusia

Valoa pimeydessä.

Juu, kiirettä pukkaa.

Tekee mieli sanoa, että itsepä olen soppani keittänyt, mutta vielä enemmän huvittaa vähän avautua. Sen jälkeen voi sitten käpertyä itseensä ja ehkä jälleen yksiin kuuden tunnin yöuniin, kun on niin kiire pelastamaan maailmaa (tai itseäni).

On tässä vähän kaikenlaista tulilla. Asia numero yksi on, että vaihdan muutaman viikon päästä työpaikkaa. Hupsista! Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi viihtynyt nykyisessä – päin vastoin. Viime viikkoina on tuntunut, että homma on lähtenyt rullaamaan ja oma paikka on löytynyt. Kun nyt kuitenkin kävi niin, että kaksi vuotta sitten hoitamani homma tuli haettavaksi määräaikaisena viransijaisuutena, naputtelin puolison ja muutaman toverin painostuksesta hakemuksen kasaan.

Sitten unohdin koko asian.

Ajattelin, että löytyi joku toinen, ja jatkoin puuhiani.

Kunnes puhelin soi ja tuli kehotus kerätä kimpsut kasaan. Juuri minut halutaan hoitamaan pestiä, josta niin valtavasti kaksi vuotta sitten pidin. Vau! Sain sovittua aloitusajan sellaiseksi, että ehdin hoitaa nykyisen työn asiat jonkinmoiseen järjestykseen. Nykyinen esimies oli kovasti pahoillaan asioiden saamasta käänteestä, mutta ymmärsi ratkaisuni kyllä. Onneksi. Pääkaupunkiseudulla, sen enempää kuin muuallakaan tämän armoitetun pienten piirien maan alueella, ei kannata kovin heppoisin perustein lähteä karmit kaulassa mistään. Ei sellaiseen tässä tapauksessa mitään syytäkään olisi ollut. Koeaika, joka minulla olisi jatkunut joulukuulle, mahdollisti myös sen, että tätä saattoi periaatteessa pitää ilmoitusluontoisena asiana.

Että nyt kävi näin. Aikamoista. Vaihdoksen etuna palkka nousee ja työsuhde kestää puoliväliin kesää, kuukauden pidempään kuin tämä nykyinen olisi kestänyt. Minulle se on iso asia ja iso raha. Sillä pelkällä Kutsumuksella kun on niin pirun hankalaa voidella leipää. Ja mitä luultavimmin jatkoakin on luvassa. Mutta se on sitten sen ajan asia, ei tämän. Niin, ja tärkeintä on se, että vaihdan ohjaustehtäviin, joista ehkä loppujen lopuksi pidän kuitenkin enemmän kuin erityisopettajan työstä. Sanottakoon se ääneen.

Kollegat ovat olleet harmissaan. Kiinnostavaa huomata, millaisia tuntemuksia äkillinen muutos aiheuttaa. Olen kuitenkin talossa vielä uusi, ja varmaankin monella tapaa erilainen kuin sijaistamani viranhoitaja. Silti, vaikkemme vielä niin hyvin tunne, moni on tullut ihan vilpittömästi sanomaan, että lähtöni on ikävä juttu. Tästä opin kyllä itse sen, että ehkä sen toisen työn kunnioittamisen voisi ilmaista ihan siellä arkipäivän lomassa. Ei vasta sitten, kun tiet jo eroavat. Tästä saa ihan hyvän kehityskohteen itselle jatkoa ajatellen.

No, pari viikkoa vielä, ennen kuin työavaimet menevät vaihtoon. Sitä odotellessa pitää jättää hommat sellaiseen vaiheeseen, että seuraavan on niitä siedettävää jatkaa.

Oppilaille en ole vielä kertonut. Sinänsä tuntuu pahalta, koska etenkin osan kanssa varsin luottamukselliset välit ovat jo syntyneet, nykyinen tilanne on tasaantunut ja kouluvuotta olisi ollut hyvä jatkaa tästä eteenpäin. Vaikka kuinka paljon heistä pidänkin, on silti todettava, että teen vain työtäni. Ja uusi työmahdollisuus houkuttaa enemmän.

Samalla, kun laitoin työasiat uuteen kuosiin, olen keskellä arkea, jota rytmittävät avoimen yliopiston opinnot ja eräs viestintähanke, jossa olen mukana. Vapaata aikaa ei ihan turhan paljoa jää. Etenkin opiskelun todellisuus läsähti vasten kasvoja kunnolla vasta nyt, kun olisi pitänyt valmistautua ensimmäiseen tenttiin. Niinpä niin, hienot puheet "ajoissa valmistautumisesta" ja "vakavasti ottamisesta" katosivat mielestä saman tien. Jännää, ettei sitä opi koskaan hyväksymään itseään sellaisena kuin on (eli viime tippaan jättäjänä). No, jos ensimmäinen opintojakso menee hyväksytysti läpi, taputan itseäni tyynesti selkään. Sen enempään ei olekaan aikaa, sillä uusi puskee jo päälle...

Ja mitähän muuta vielä olisi. Kaiken maailman menoa ja meinikiä. Muuttoavuksi pitäisi ehtiä, on tapaamista ja kokoontumista, teatterireissu kuukauden päästä, jokuset juhlatkin. Ja sitten tuntuu, ettei välillä jaksa edes yhtä whatsapp- tai FB-viestiä lähettää.

Ehkä se on se pimeys. Tai siis sekin.

Mutta ei tässä hätää! Mulla on kotiasiat kunnossa ja urheilu tuntuu kiinnostavalta, vai miten se Timo Silakkakin sen joskus sanoi. Tekeminen saa nimittäin jossain määrin energiat virtaamaan. Ja minulla kun ei ole arjessa vastuuta esimerkiksi mistään pienistä ihmisistä tai noin muutenkaan muista kuin itsestäni. Joten annetaan mennä vaan.

Vaikka kyllä on sanottava, että olen vähän ihmeissäni siitä, kuinka rohkea olin uskaltaessani noin vain tehdä omalla mittapuullani ison päätöksen. Kiltin tytön viitta lie saatu pois harteilta.

Ei ole ikävä.

24 kommenttia:

  1. Hyvät työelämään liittyvät yllärit ovat mukavia ja niistä kannattaa nauttia. Onneksi olkoon! Avoimen opinnot ovat itselläkin käynnissä, ja ne tosiaan ovat heittäneet opiskeluarjen 'päin näköä' vuosien tauon jälkeen. Jännitti mennä ekaan tenttiin! Olin ihan kippurassa töissäkin koko päivän, mutta helpotti kun pääsi kirjoittamaan vastauksia. Luulen olevani coolimpi seuraavassa tentissä. :) Mutta opiskelu on toisaalta kauhean kivaa, kun aihe kiinnostaa. Antaa potkua töihin ja muihin juttuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Yritänkin pitää tämän positiivisen vireen yllä.

      Ah, sinäkin! Hassua, että on ihan itse valinnut opintoja tekevänsä ja maksanut ne, mutta silti niskasta kiinni saaminen on vaikeaa. Minulla oli ekaa kertaa kotoa tehtävä verkkotentti, se oli kätevää mutta samalla tiukka aikaraja ahdisti.

      Poista
  2. Onnittelut uudesta työstä ja hyvää myötätuulta matkallesi!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta. Jännittää ja samalla on itsevarma olo. Hassua.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi-Maaria! Syksyn pimeys sai hieman valoa tämän myötä.

      Poista
  5. Onnea ei-enää-niin-kiltille-tytölle uusvanhaan työpaikkaan. Tsemppiä myös muihin koitoksiin, kuten tuohon opiskeluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaana. Liekö kolmenkympin kriisiä vai mitä, mutta jatkossa teen juuri niin kuin itse haluan. ;)

      Poista
  6. Hyvältä kuulostaa, onnea matkaan!

    VastaaPoista
  7. Niin se elämä aina kuljettaa ja järjestää joskus mukaviakin yllätyksiä.
    Jokainen tekee omat valintansa ja aika näyttää miten ne kantaa.
    Onnea ja iloa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi iloisiakin, siitä tulee sellainen olo, että eihän tässä ikinä tiedä, mitä tapahtuu...

      Kiitos!

      Poista
  8. Olet rohkea hyppääjä! Onnea uuteen haasteeseesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa Reetta! Vähän jo jännittää, mutta erittäin hyvällä tavalla.

      Poista
  9. Huippu juttu Suketus, onnea kovasti uusista (tai tässä tapauksessa ei kai ihan uusista mutta kuitenkin ;)) työkuvioista! Itse opettelen vielä tuota rohkean viitan kanssa, mutta ensi askeleen otin, kun uskalsin kerrankin sanoa, että "ei kiitos, en ota itsenäisyysjuhlien järjestelyihin tällä kertaa osaa, koska uusissa työkuvioissa (lukiotunnit) on minulle nyt ihan tarpeeksi tekemistä". Yleensä on hankalaa sanoa, ettei halua lisää hommaa, koska esim. juhlien järjestely tavallaan "kuuluu" äikän opelle. Jospa nyt kuitenkin vielä sinne jouluun asti keskittyisin vain siihen, että saan lukiotunnit kasaan ja hyvin hoidettua, sillä mitään materiaaleja minulla ei vielä ole. Keväällä sitten voi jo miettiä muutakin kuin tunneista yms selviytymistä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa! Ja paljon tsemppiä sinne kaiken uuden äärelle. Hienoa, että uskalsit pitää pääsi ja keskittyä tällä kertaa ihan siihen ydintehtävään. Ehtiihän noita juhlia sitten järjestää. Ja varmasti voi välillä olla jonkun muunkin vuoro. Työn iloa!

      Poista
  10. Onnea! Etenkin siitä, että rohkenit tehdä tuollaisen päätöksen ja heittää kiltin tytön viitan päältäsi. Meissä opeissa on ihan liikaa kiltteyttä, mikä näkyy esim. työehdoissa (mutta ei siitä sen enempää).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pienistä puroista kasvaa jne. Ehkä muutos saadaan vielä joskus aikaan, kun tarpeeksi yritetään.

      Poista
  11. Hei onnea uudesta työpaikasta! Se on parasta, kun saa tehdä sitä, mikä tuntuu enemmän (tai eniten) omalta :)

    Ja kiire ja opiskelut... no sanon, että samat fiilikset täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katri. Ja kyllä, tuli heti sellainen olo, että just tämä on se mun juttu, kun paikka oli auki ja sitä saattoi hakea.

      Jaksamista sinnekin kiireiseen arkeen.

      Poista
  12. Kiireestä huolimatta kuulostaa oikein hyvältä. :) Onnea mieluisasta työpaikasta ja onnea myös opiskeluiden kanssa jaksamiseen! Tietty määrä kiirettä voi olla ihan hyväkin asia, jos kiirettä aiheuttavat asiat ovat kuitenkin positiivisia.Ja kunhan muistaa aina välillä varata vaikka väkisin pieniä lepohetkiä itselleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mukavaakin, kun on niin paljon menoa ja puuhaa, mutta toisaalta on aina se vaara, että kaikki tuppaantuu yhteen sumaan, ja se taas vaikeuttaa ehtimistä ja aiheuttaa stressiä... mutta ihan hyvä näin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!