11. lokakuuta 2010

Välispiikki

Viikko on sujahtanut vikkelään, tuosta viime maanantain tunnista tuntuu olevan jo iäisyys. Perjantaina pidimme vielä yhden tunnin yhdessä kollega M:n kanssa, ja sekin meni ihan ookoo. Oli hauskaa pitää toinen tunti peräkkäin samalle porukalle - saattoi leikkiä ihan oikeaa opettajaa, joka jatkaa siitä, mihin viimeksi jäi. Seuraavaksi joudun leijonille aivan yksin, parin viikon kuluttua on luvassa nationalismia, ensimmäistä sortokautta ja säätyjen elämää. Jebou.

--

Eilen tuli hieman uutta perspektiiviä elämään, kun sain tiedon, että eräs vanha partiokaverini oli kuollut viime perjantaina. Järkyttävää, epäoikeudenmukaista ja kaameaa. Ei 32-vuotiaiden miesten kuulu kuolla. En ehkä ole vieläkään täysin sisäistänyt asiaa, vaikka jo järkkäilemmekin vanhalla jengillä adressia miehen porukoille. Vavahduttaa. Eipä elämä koskaan ole valmis, mutta että kolmekymppisenä pitäisi luopua kaikesta? Ei mene jakeluun.

--

Mummin asunnosta tuli varteenotettava ostotarjous, hyväksyimme sen velipojan kanssa. Toivottavasti homma ei jälleen kerran kosahda. Yksi huolenaihe poistuisi selvittämättömien asioiden listalta.

--

Juoksin eilen kahdeksan kilsan lenkin. Olen päästänyt treenaamisen löpsähtämään, asiaan on saatava muutos. Itseäni varten minä siellä juoksen.

--

Eilen tosin taisin juosta enemmänkin karkuun. Surua.

2 kommenttia:

  1. Kiitos. Vieläkin kyllä on aika hämmentynyt olo. Nuorten ihmisten ei vaan kuulu kuolla!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!