Jopa parempi kuin ne teinikesät, jolloin sai nukkua joka päivä kahteentoista ja hillua ulkona yöt läpeensä, juoda lonkeroa aamuauringossa ja katsella usvaista Tuusulanjärveä aina kun mieli teki. Tänä kesänä olen matkustellut ja tehnyt enemmän kuin koskaan ja mikä parasta: olen oppinut arvostamaan kotimaanmatkailua aivan uudella tavalla! Tältä tuntuu varmaankin hyvä elämä, sopivan toiminnalliselta ja kuitenkin ajoittain riittävän hiljaiselta. Vaikka olen porhaltanut pitkin maita ja mantuja, tehnyt töitäkin ankaralla motivaatiolla ja ajoittain luullut olleeni laiska peruessani sähköisiä kesätenttejä toistensa perään, olen silti ehtinyt myös olla keskenäni ja nauttia omista, luonnollisesti varsin sofistikoituneista ajatuksistani. Kotihiiri sisälläni on ollut hyvin hiljaa, ja sen sijaan olen oppinut pitämään junan kolinasta ihan tosissani, vierailla lattioilla nukutuista öistä, matkakassin painaumasta olkapäässäni ja jopa Suomen epävakaasta kesästä, joka on suonut minulle ilon kokea sadetta Savonlinnassa, Turussa, pohjoisessa, Helsingissä, kotona ja töissä. Toivon tämän ilon, innon ja onnen jatkuvan myös talven ajan - tosin pelkäänpä vain, että näin hyvän kesän perästä en odota enää koskaan mitään muuta kuin tulevia kesiä, vaikka yleensä olen pitänyt (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta) myös talvesta, jolloin elämässä on tietty rytmi ja tavoitteellisuus.
Eilen olimme iltakävelyllä V:n kanssa Helsingin vanhassakaupungissa, kosken rannassa ja Arabiassa. Rapsutimme kahta kissaa, joista toinen oli aivan omani kopio (joskin hieman pulskempi), katselimme hieman heppoja (vaikka V ei voi sietää niitä), pohdimme, miksi Helsingissä ei ole linnaa (Suokkia ei lasketa) ja joimme yhdet sympaattisella pikkuterassilla. Helsinki on kaunis. Haluaisin asua siellä/täällä.
Nyt ulkona on synkkää, sade on kuitenkin tauonnut. Katselen hiljaista puistoa ja mietin tuhannetta kertaa, onko minulla nyt kaikki tarpeellinen mukanani. Olen lähdössä tänään kohti Ahvenanmaata. Puolen tunnin kuluttua lähden hakemaan ystävän pyörää lainaan, minulla on kirkuvanpunainen sadeviitta ja hienot punaiset pyörälaukut täynnä tavaraa (V sanoi, ettei lähde koskaan kanssani vaellukselle, vaikka anelisin, koska en näköjään osaa pakata vaellushenkisesti - kyllä minusta silti pitää olla puhdas t-paita joka päivälle, nih!!), vessapaperiakin ja muutama minuuttipuuro. Kameran lataus oli pakkaustoimenpiteistä tärkein, ja tajusinpa juuri, että otinhan minä juu ruokailuvälineet mukaan, mutta minkäänlaista mukia minulla ei ole. Just joo. Vanha leirinjohtaja tässä vaan hei! Tosin minulla on useampi tunti aikaa hankkiutua Hakaniemestä Katajanokalle pyöräni kanssa, mutta pysähdys johonkin kauppaan on silti arvelluttava - mitä jos joku pöllii sillä aikaa kaikki tavarani? Ei minulla ole kosteuspyyhkeitäkään, eikä kuminpaikkaussettiä.
Ehkei ole ihme, ettei kanssani haluta lähteä vaellukselle.
Ehkä kasaan nyt itseni ja tavarani ja tungen koko hoidon raitiovaunuun. Pannukakut, Kastelholma ja merimaisemat odottavat jo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!