12. elokuuta 2014
Susan Fletcher: Meriharakat
Susan Fletcher: Meriharakat
Suomentaja: Jonna Joskitt
Ulkoasu: Tommi Tukiainen
Like 2010
384 s.
Oystercatchers (2007)
Kirjakauppaostos.
Amy makaa koomassa sairaalassa, on maannut jo vuosia, siitä asti, kun putosi kiveltä, jolle yritti kiivetä. Hänen yli vuosikymmenen vanhempi sisarensa Moira istuu vuoteen vierellä usein, kenties kertoakseen Amylle menneisyydestä (ja ehkä nykyisyydestäkin), kenties saadakseen sisuskaluja kalvavan syyllisyyden edes hieman aisoihin.
Moira ja Amy ovat walesilaisperheen lapsia, meren rannalla syntyneitä ja kasvaneita. Moira oli pitkään perheensä ainokainen ja silmäterä, sillä äidin myöhemmät raskaudet menivät kaikki kesken. Kunnes lopulta tuli pippurinen Amy. Moira oli lahjakas jo pikkutyttönä, ja kun mahdollisuus tulee, hänet lähetetään lähes maan toiselle laidalle sisäoppilaitokseen stipendin turvin. Sisäänpäinkääntynyt, omissa oloissaan viihtyvä Moira saa tuta tyttökoulun kaikki varjoisatkin puolet.
Kunnes hän löytää Rayn. Taiteilijan ja maailmanmatkaajan. Miehen, joka on juuri hänelle, ja joka katsoo häntä kuin kuningatarta.
Moira kertoo siis koomassa olevalle pikkusiskolleen elämästään ja sen käänteistä, kaikista niistäkin, joista ei ole ennen puhunut kellekään. Miksi puhua sellaiselle, joka ei voi kuulla? Vai kuuleeko sittenkin? Onko sillä väliä?
Susan Fletcherin Meriharakat on nököttänyt kauan kirjahyllyssäni jonkin muinaisen kirja-alen tuliaisena ja on siksi roikkunut myös TBR-listallani, jonka 49. luettu kirja siitä tässä taannoin tuli. Lisäksi se on ensimmäinen lukemani Fletcher.
Odotin kirjalta paljon, mutta en saanut ihan sitä, mitä tilasin. Meni pitkään, ennen kuin tarina otti imuunsa ja Fletcherin persoonallinen kieli Jonna Joskittin (jonka nimi muuten puuttuu pokkaripainoksesta kokonaan!) taitavana suomennoksena alkoi maistua. Tasapainottelin koko lukemisen ajan teennäisyyden ja taituruuden välillä, ja viimeisen sivun jälkeen taivun jälkimmäisen kannalle. Mutta kyllä se aikaa vei.
Moira on sekä kiehtova että ärsyttävä hahmo. Hän on sisäänpäinkääntynyt, sosiaalisilta taidoiltaan korkeintaan heikko ja omiin ajatuksiinsa helposti uppoava ja sinne myös jäävä. Ei siis mitenkään helpoin mahdollinen henkilö tuttavapiiriin. Perheenjäsenenä hän on lähes sietämätön: välinpitämätön, kateellinen, kiintymystä kaihtava. Moira tuntuu jäävän katkeruuden valtaan muutettuaan sisäoppilaitokseen. Hän luulee sen olevan jonkinlainen rangaistus tai merkki vanhempien rakkauden puutteesta, vaikka kyse on puhtaasti siitä, että lahjakkaalle lapselle halutaan taata paras mahdollinen koulutus. Hän ei vastaa vanhempiensa kaipaaviin kirjeisiin, ei aina palaa lomilla kotiin.
Toisekseen Moira on lahjakas ja juuri siksi sain purra hampaita yhteen, kun hän Rayn tavattuaan unohtaa itsensä ja mahdollisuutensa. Hän jättää hakematta yliopistoon – Moira, priimus! – ja, niin. Menee naimisiin. Alkaa pikkurouvaksi, joka ei edes ole oikein rouva. Ehkä Moira kärsii masennuksesta? Tai jostain muusta vaikeasti määriteltävästä. Tai sitten hän vain tekee mitä tahtoo, mistään ja kenestäkään välittämättä. Vähiten itsestään, luulen.
Kirjan vahvuus on sen upea miljöö ja meri. Se meri. Fletcher saa luonnon tanssimaan, soimaan. Hän tekee siitä maalauksen ja sinfonian. Ihailen.
Ehkä juuri siksi kirja jäi kuitenkin mieleeni positiivisena kokemuksena (vaikka pitkään sitä luin, hyvänen aika). Vahva, hallittu ja taitava luontokuvaus iskee minuun, se vahvistaa kirjailijan kuvaa silmissäni ja se tekee kirjasta jotain enemmän.
Meriharakat ei ole helppo kirja. Se vaatii aikaa ja keskittymistä. Samoin lukijalla on oltava halua antautua meren käsiin ja toisaalta kykyä ymmärtää täysin pieleen meneviä perhesuhteita, joilla ei kuitenkaan mässäillä. Kiehtova kokonaisuus, joka ei lopulta paljasta itsestään kaikkea. Tämä kirja on luultavasti jokaiselle lukijalle aivan erilainen. Onneksi.
_____
Meriharakoista löytyy paljon blogitekstejä, joista tässä muutama: Luetut, lukemattomat, Opuscolo – kirjasta kirjaan, Leena Lumi, Kujerruksia, La petite lectrice, Lukuisa, Lumiomena.
Tunnisteet:
2000-luku,
Brittiläistä,
Koulumaailma,
Like,
Meri,
Nuoruus,
Omasta hyllystä,
Perhe,
Sisarukset,
Suru,
Susan Fletcher,
TBR
10. elokuuta 2014
Liane Moriarty: Hyvä aviomies
Liane Moriarty: Hyvä aviomies
Suomentaja: Helene Bützow
Ulkoasu: ?
WSOY 2014
The Husband's Secret (2013)
Ennakkokappale e-kirjana kustantajalta.
Cecilia on täydellinen perheenemäntä, kolmen tyttären äiti ja John Paulin vaimo, minkä lisäksi hän on valovoimainen Tupperware-myyjä sekä koulun vanhempainyhdistyksen primus motor. Täydellinen nainen ja täydellinen elämä? Niin voisi luulla, kunnes Cecilia löytää ullakolta miehensä kirjoittaman kirjeen, jonka päällä lukee, että sen saa avata vasta John Paulin kuoleman jälkeen. Cecilia kamppailee itsensä kanssa hetken, mutta päätyy lopulta lukemaan kirjeen. Sen sisältö on shokki.
Tess on mainosalan menestyvä ammattilainen ja pienen pojan äiti. Hän saa kauhukseen kuulla miehensä rakastuneen – Tessin serkkuun ja parhaaseen ystävään Felicityyn. Perhe-elämän kuviot menevät saman tien säpäleiksi ja Tess lähtee poikansa kanssa takaisin äitinsä luokse miettimään seuraavaa siirtoa.
Rachel on osa-aikaeläkkeellä oleva koulusihteeri, jonka elämän suuri suru on tyttären väkivaltainen kuolema vuosikausia aiemmin. Rachel on etääntynyt pojastaan, mutta rakastaa suuresti pojanpoikaansa. Niinpä pojan ja miniän ilmoitus muutosta New Yorkiin on hänelle järkytys.
Kolmen naisen elämät kohtaavat ja sivuavat toisiaan, kun kukin kamppailee omanlaisissaan elämänmuutoksissa. Arvoituksia on ratkottavaksi ja uusiakin ilmaantuu. Kukaan ei ole lopulta ennallaan, eikä kenenkään elämä.
Kirjoitin jo aiemmin vasta heränneestä ihastuksestani e-kirjoihin. Tätä Hyvää aviomiestä syytän ja kiitän innostukseni herättämisestä, sillä WSOY tarjosi siitä ennakkokappaletta luettavaksi nimenomaan e-kirjana. Päätin kokeilla, ja systeemi toimi erinomaisen hyvin. Kirja oli nopeasti luettu, enkä löytänyt Elisa Kirjan sovelluksesta mitään naputettavaa. Painetussa kirjassa on sivuja yli 400, mutta tämän e-kirjan lukeminen ei tuntunut lainkaan niin pitkältä.
Toisaalta kirja on muutenkin nopealukuinen. Kieleltään se on simppeli ja muodoltaan koukuttava. Tarina etenee vuorotellen kunkin naisen näkökulmasta ja lukija saa koko ajan uusia vihjeitä menneestä. Oikein soveliasta viihdeluettavaa painavamman sanan kyllästyttäessä.
Samalla kepeydessä on omat ongelmansa. Kirjan henkilöhahmojen ongelmat tuntuvat lopulta aika kaukaisilta. Australialaisen keskiluokan tuska ei jotenkin hetkauta suuntaan eikä toiseen. Esimerkiksi Cecilian kauhu täydellisen elämänsä murenemisesta on jotenkin kovin, no, säälittävää. Minun on vaikea käsittää kotirouvaelämän sanomattomia sääntöjä, statusmerkkejä, hierarkiaa ja toimintamalleja. Niiden säröt eivät siis tunnu missään.
Tess on Ceciliaa aidompi hahmo, ja hänen tuskansa tuntuu aidommalta. Tosin asetelma, josta se ponnistaa, on vähintäänkin erikoinen: käytännössä Tessin serkku Felicity on ollut osa parisuhdetta aiemminkin, ja niin tiivis kolmen hengen yhteiselämä vain jotenkin hieman vaivaannuttaa. Lisäksi ärsyynnyin uskomattoman paljon Felicityn aiemman ylipainoisuuden jatkuvasta korostamisesta. Hohhoi.
Rachel suree surmattua tytärtään ja tavallaan herättää lukijassa sympatiaa. Mutta toisaalta: hän ei kunnolla edes yritä löytää uutta yhteyttä poikaansa tai oppia tuntemaan miniäänsä. Rachel on ennakkoluuloinen ja jyrkkä ja tyttärensä kuoleman selvittämiseen liittyvässä pakkomielteisyydessään jopa pelottava.
Vaikka henkilöissä on omat ongelmansa, Hyvä aviomies on kuitenkin viihdyttävä kokonaisuus. Kenties sen asetelmat ovat aika kaukaisia, eivätkä herätä minussa samaistumishalua, mutta sitäkin paremmin kirja toimi aivojen nollauksena ja heinäkuun helteiden ajankuluna. Aivan en kyllä ymmärrä kirjaan kohdistuvaa pöhinää ja kohinaa ja sen saamia ylistäviä arvioita esimerkiksi Goodreadsissa, sillä siinä ei mielestäni ole mitään, mitä ei olisi jo joskus kerrottu jossain.
Mutta saahan sitä intoilla, kirjasta jos toisestakin. Kyllä kirjahihkumista maailmaan mahtuu.
_____
Hyvä aviomies on luettu myös täällä: Kirsin kirjanurkka, Nenä kirjassa, Ja kaikkea muuta, Oota, mä luen tän eka loppuun.
Tunnisteet:
2000-luku,
Arvostelukappale,
Australia,
E-kirja,
Ihmissuhteet,
Kevyttä,
Liane Moriarty,
Perhe,
Rakkaus,
Rikos,
WSOY
7. elokuuta 2014
Kesä neljätoista
No jopas. On vaihtunut elokuuksi. Illat pimenevät, helle puskee päälle edelleen ja jäätelö maistuu. Eilen kävin tutustumassa tulevaan työpaikkaani ja muutamiin uusiin kollegoihin ja ihan mukavalta vaikuttaa. Oma luokkatilani on pikkuruinen koppi, mutta se on minun (seuraavat kymmenen kuukautta). Koulu sen sijaan on suuri ja sokkeloinen, mutta eiköhän sitä taas jossain vaiheessa opi suunnistamaan. Ainakin opehuoneeseen.
Mutta mitäpä sanoisin tästä kesästä?
On ollut isoja juttuja ja pieniä juttuja. Oli Pariisin matka, hyytävä juhannus ja pohjoisen yötön yö. PuistoBlues ja PoriJazz (Patti Smith, sydänsydänsydän!). Olen syönyt kahmalokaupalla mansikoita ja litroittain jätskiä (yhtään ei ole lokit vieneet, ähäkutti!). Kesäkuussa palelsi, heinäkuussa hikosi. Juotu on, välillä jopa shampanjaa. Sisällä ja ulkona, tutuissa ja vieraissa pöydissä. Tanssitukin.
Lukenut olen, ja ollut välillä lukematta. E-kirjat tulivat ja veivät, perhana. Paluuta ei ole. Ja kesäteatteriin mentiin, Suomenlinnan Liisaa katsomaan. Laiskoteltu. Nukuttu parvekkeella, hiottu lakanoissa. Rusketuttu, vähän. Heitetty talviturkki Itämereen.
Yksi iso juttu tapahtui: ostimme ystäväpariskunnan kanssa veneen. Sitä on nyt sitten opeteltu käyttämään, tutustuttu Helsingin tienooseen ja haaveiltu telttaretkistä ja saarten valloituksista. Ensi kesänä ollaan viisaampia, jälleen.
Tämä kesä oli ihana. Harmi kun se loppuu. Mutta toisaalta on ihanaa mennä töihin. Ja elokuuta on vielä pitkä siivu jäljellä.
Elämä on hyvää ja kaunista. Siinä kaikki.
Venäjällä vankilassa
Mihail Hodorkovski: Uusia muistelmia kuolleesta talosta
Suomentaja: Jukka Mallinen
Ulkoasu: Riikka Majanen
Sammakko 2014
113 s.
Tjuremnye ljudi (2014)
Arvostelukappale.
Mihail Hodorkovski on venäjänjuutalainen liikemies, öljy-yhtiö Jukosin entinen johtaja ja pääomistaja, joka pidätettiin vuonna 2003 ja tuomittiin veronkierrosta yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen. Vuonna 2010 käytiin uusi oikeudenkäynti, jossa tuomiota jatkettiin 14 vuodella – syynä talousrikokset.
Hodorkovski suoritti tuomiotaan niin vankilassa kuin vanki- ja työleireillä Itä-Siperiassa ja Karjalan tasavallassa. Amnesty International katsoi hänet poliittiseksi vangiksi. Hodorkovskin oikeudenkäynneistä ja tuomioista valitettiin Haagiin useita kertoja. Joulukuussa 2013 presidentti Putin armahti Hodorovskin, joka siirtyi välittömästi Saksaan ja sieltä Sveitsiin, jossa oleskelee viisumin turvin.
Uusia muistelmia kuolleesta talosta on tiivis teos. Se sisältää Hodorovskin muistoja, eräänlaisia lastuja, vankila- ja työleiriajoilta. Lisäksi suomalaisessa painoksessa on mukana kaksi Hodorovskin vapauduttuaan pitämää puhetta sekä suomentaja Jukka Mallisen jälkisanat.
Kirja ei ole pitkä, mutta se on raskas. Hodorovskin tekstit ovat lyhyitä ja tiiviitä, mutta niitä lukee ahdistusta kokien. Arki venäläisessä vankilassa on selviytymiskamppailua, jossa sosiaalisilla suhteilla ja vankien välisellä hierarkialla on valtava merkitys. Yhtä tärkeää on osata tulla toimeen vartijoiden ja läpimädän byrokratian kanssa. Harva selviää kuivin jaloin ja ilman arpia.
Joidenkin arvioiden mukaan joka kymmenes venäläinen mies istuu jossain elämänsä vaiheessa vankilassa. Se on järkyttävän paljon. Tuomiot ovat osin mielivaltaisia, pienestä näpistyksestä voi saada vuosikausia linnaa ja sopivasti ohikulkenut voidaan tuomita, jos paikallisen miliisin tai tuomarin on saatava vielä puuttuva ruksi suorituksiinsa. Toisaalta on ihmisiä, joilla ei ole mitään muuta kuin vankila, ja jotka eivät kykene näkemään elämää sen ulkopuolella. On sama, istuuko kaltereiden takana vai onko katuojassa – vapautta ei kuitenkaan ole.
Hodorkovski ei ehkä kirjallisilla kyvyillään jää maailmanhistorian lehdille, mutta tässä kirjassa sisältö painaa muotoa enemmän. Katkeruus, jota Hodorkovski väistämättä tuntee, ei tihku lukijan niskaan, vaan sen sijaan tarjolla on kyynisen tarkka näkemys venäläisestä yhteiskunnasta 2010-luvulla sisältä päin kuvattuna. Hodorkovski kertoo vankilassa kohtaamistaan ihmisistä: narkkareista, varkaista, aids-potilaista, nuorista, perheensä hylkäämistä, vasikoista, rotista ja aina uuteen keikkaan valmiina olevista elämäntaparikollisista. Vankilaan on päädytty hyvästä syystä, ilman syytä, tyhmyyttään, vahingossa tai puhtaan mielivaltaisesti. Tässä järjestelmässä kukaan ei voi lopulta olla varma mistään.
Uusia muistelmia kuolleesta talosta saa miettimään, kuinka onnekas on saanut olla syntyessään himpun verran Venäjästä länteen. Myönnän olevani varsin ennakkoluuloinen itänaapuriamme kohtaan, sillä vaikka olen matkustanut Venäjällä kolmesti, en ole päässyt yhtään kärryille siitä, millainen kulttuuri rajan takana elää, oikeasti, tavallisten venäläisten arjessa. Se kuva, joka minulla on, on mediasta peräisin – eikä se ole kovin kaunis. Toimiva, oikeudenmukainen yhteiskunta, korruptoitumaton oikeusjärjestelmä, kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu ja ihmisten tasavertaisuus lain edessä ovat asioita, joita Venäjällä saadaan odottaa vielä kauan.
Mihail Hodorkovski on nyt vapaa mies, joskin pakotettu asumaan poissa kotimaastaan (jonne hän ei kenties edes haluaisi palata). Hän ei enää pyri liike-elämään eikä halua politiikkaan, mutta yhteiskunnallista vaikuttamista hän jatkaa. Etenkin kirjan viimeiset tekstit, kaksi keväällä 2014 pidettyä puhetta, kertovat omalta osaltaan valitettavan ajankohtaisista ilmiöistä ja kriiseistä, joissa maailma tällä hetkellä väistämättä on, ja joita kenenkään ei pitäisi yrittää ohittaa olankohautuksella.
Tunnisteet:
2000-luku,
Arvostelukappale,
Mihail Hodorkovski,
Muistelmat,
Politiikka,
Sammakko,
Vankeus,
Vankila,
Venäjä,
Yhteiskunta
5. elokuuta 2014
Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Ulkoasu: Miika Immonen / Hannu Mänttäri / Jenni Saari
Teos 2013
340 s.
Kirjastosta.
Eletään 2010-lukua Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa, maassa, joka on asukkailleen paras mahdollinen. Valtiollinen valvontakoneisto toimii kuin rasvattu, ja kansalaisten hyvinvointi on sen prioriteettilistan korkeimmalla kohdalla. No, ehkä toisena, heti valvonnan ja kontrolloinnin jälkeen. Kaikki huumausaineiksi luokiteltavat, mielihyvää tai riippuvuutta aiheuttavat nautintoaineet on kielletty. Lihaa ja sokeria säännöstellään. Eusistokraattisen Tasavallan asukas on terve ja hyvinvoiva!
Suomessa eletään tavalla, joka on joillekin unelmien täyttymys, toisille painajainen. Ihmiset jaetaan jo pikkulapsina sukupuolensa mukaisesti kahteen alaryhmään. Naispuoliset kansalaiset ovat joko eloisia tai morlokkeja, miehet maskoja tai miinusmiehiä. Lisääntyä saavat vain eloiset ja maskot, joiden luonteenpiirteet edustavat sukupuoltaan parhaimmillaan: eloiset ovat nöyriä, hoivaavia, alistuvia eivätkä vaivaa aivojaan turhaan, maskot hoitavat muut asiat. Balanssi on täydellinen.
Ainakin melkein.
Eräässä teiskolaisessa maatalossa asuvat sisarukset Manna ja Vanna isotätinsä Aulikin kanssa. Manna on niin eloi kuin vain olla voi. Vanna näyttää eloiselta, mutta on sisältä muuta: tiedonhaluinen, kriittinen, omatoiminen. Hän oppii piilottamaan minänsä ja esittämään muuta kuin on jo hyvin nuorena.
Lapsuus loppuu aikanaan ja eloisten on siirryttävä seuraelämään päästäkseen kohti suurinta tavoitettaan: hulppeita häitä ja avioliittoa. Manna on nuorempi mutta nopeampi – hän avioituu ensin. Onnea ei kuitenkaan kestä kauaa, sillä yhtäkkiä Manna katoaa.
Vanna ei saa rauhaa ellei tiedä, mitä siskolle on tapahtunut. Eikä hän saa rauhaa myöskään ilman säännöllistä satsia chiliä – yhteiskunnan uusinta ja vaarallisinta huumetta.
Johanna Sinisalon kirjat jaksavat yllättää, ihastuttaa ja vihastuttaa. Ne ovat myös tolkuttoman suosittuja, aina lainassa. Hyvä niin. Uusin teos Auringon ydin ilmestyi viime syksynä, ja nyt se sattui kirjastossa käteen. Oli aika aloittaa suuta poltteleva matka Suomen vaihtoehtohistoriaan.
Melkoista kyytiä sainkin. Tarinan keskushenkilö Vanna viehättää: hän on ristiriitainen, samaan aikaan kova ja herkkä, päämäärätietoinen ja hetkestä toiseen pyrähtävä addikti. Etäälle hän kuitenkin jää, sillä jossain määrin koen vaikeaksi ymmärtää vakavasti riippuvaista ihmistä, ja Vannalla on vieläpä kaksi addiktion kohdetta: chili ja siskonsa.
Arvoitus ja epäselvyydet pitävät tarinan jännitteen yllä alusta loppuun. Tapansa mukaan Sinisalo pudottelee lukijalle pieniä siemeniä vihjeiksi siitä, miksi yhteiskunta, jossa eletään, on sellainen kuin se on. Tarina kulkee eri kertojien kautta ja sitä kasvatetaan sanakirjamääritelmillä, lehtileikkeillä ja laulunsanoilla. Kokonaisuus toimii, sillä se kertoo tarpeeksi muttei liikaa. Valvontakoneisto pysyy riittävän salaperäisenä ja kasvottomana, jotta mielikuva pahaenteisyytensä hyveen viittaan pukeneesta isostaveljestä jää hyytäväksi.
Suomen Eusistokraattinen Tasavalta saattaa olla joillekin märkä uni. Eikö olisikin helppoa, jos yhteiskunta huolehtisi yhtäältä genetiikan keinoin, toisaalta vahvoin käytösnormein siitä, että määritellyt standardit täyttävä keskivertoihminen löytää helposti kumppanin ja – naissukupuolen kyseessä ollessa – myös tyytyy tämän kanssa saamaansa elämään nurisematta? Miten paljolta mielipahalta näin vältyttäisiin! Sukupuoliroolit olisivat selkeät ja yhteiskuntarauhaa tukevat! Kukaan ei kyseenalaistaisi järjestelmää: osa siksi, ettei ymmärrä sitä ja osa siksi, ettei halua sen muuttuvan!
Vai toimisikohan se sittenkään ihan niin hyvin...
Auringon ydin on ahmittavaa tavaraa. Se nipistelee kieltä ja mieltä, pohdituttaa, saa puremaan hampaita yhteen. Toisaalta ehkä olisin halunnut vielä vähän lisää: vähän enemmän kylmiä väreitä, vähän enemmän dystooppista maailmankuvaa, vähän enemmän asioita, jotka häiritsevät kuin kivi kengässä.
Lisäksi tekee koko ajan mieli chiliä. Ehkä ensi kesänä minulla on oma viljelmä parvekkeella, ja sitten...
____
Auringon ytimen ovat monet lukeneet. Muutamia linkkejä tässä: Sallan lukupäiväkirja, Kujerruksia, Villasukka kirjahyllyssä, Luetut, lukemattomat, Reader, why did I marry him?, Morren maailma, Hyllytontun höpinöitä ja Kirjasfääri.
Tunnisteet:
2000-luku,
Addiktio,
Dystopiat,
Johanna Sinisalo,
Kirjastosta,
Sisarukset,
Spefi,
Sukupuolet,
Teos,
Valta,
Yhteiskunta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












