12. maaliskuuta 2018

Elin Willows: Sisämaa



Elin Willowsin esikoisteos Sisämaa on romaani, joka alkaa elää omaa elämäänsä lukijan mielessä, kaukana painetuilta riveiltä. Pienin, herkin elein muodostuu kertomus naisesta, joka jättää kaiken entisen, lähtee kohti uutta ja joutuu huomaamaan, kuinka painavaksi uusi arki voi käydä.

Nimettömäksi jäävä minäkertoja muuttaa poikaystävänsä kanssa Ruotsin Lappiin, pikkupaikkakunnalle, josta poikaystävä on kotoisin, mutta johon kertojalla ei ole mitään siteitä. Ero tulee kuitenkin jo muuttolaatikoita kantaessa. Kertoja ei kuitenkaan kaikkien yllätykseksi peru muuttoa, vaan hankkii itselleen alivuokralaisasunnon ja menee suunnitelmansa mukaisesti töihin paikalliseen ruokakauppaan.

Sisämaa on romaani, jonka kerronta on tyyntä ja näennäisen korutonta. Willows kirjoittaa päähenkilönsä arjen ja arkiset havainnot raportoiden, suuremmitta kuohuitta. Kertoja käy töissä, ostaa kiskalta viikonloppukarkit, antaa TV:n jauhaa, tarkkailee ympäröivää luontoa ja vuodenaikoja, joiden kierto jatkuu muusta piittaamatta. Hän menee lopultakin autokouluun, uskaltautuu jäälle, lähtee työkavereiden kanssa lauantaisin paikallisen hotellin yökerhoon.

Sisämaa kertoo elämästä ja arjesta juuri niin kuin se on: tasaisesti tai ainakin siltä vaikuttaen, liikoja selittelemättä, aukkoja jättäen. Kertoja on kiehtova henkilö juuri siksi, että hän on niin tavallinen. Lukijalle ei heru tietoja hänen menneisyydestään, taustastaan, elämästään ennen muuttoauton matkan alkua.

Hitaasti aukeaa ymmärrys kertojan mielenmaisemasta. Arjella ja ajankululla saa peitettyä paljon, tarkkaavaisempikin sivustakatsoja joutuu hetken aikaa rakentelemaan käsitystään siitä, mitä on meneillään. Sisämaan tarjoama kuva muutoksesta ja sen käsittelystä, ihmismielen tutkimattomuudesta ja aina uuden päivän nousemisesta on herkkävireinen ja näennäistä arkisuuttaan syvempi.


Elin Willows: Sisämaa
Suomentaja: Raija Rintamäki
Teos 2018
191 s.

Arvostelukappale.

_________

Toisaalla: Aina joku kesken, Oksan hyllyltä, Nannan kirjakimara, Täysien sivujen nautinto, Mummo matkalla 

Haasteet: Helmet-lukuhaasteen kohta 1. Kirjassa muutetaan.

2 kommenttia:

  1. Willows kuvaa käsittämättömällä tarkkasilmäisyydellä ja hiuksenhienolla kertojanäänellä eräänlaista nollatilannetta: irrallista oloa ja vierauden tunnetta.
    Tarina itsessään oli vähäeleinen ja tapahtumaköyhä, mutta sen intensiteetti ja kiehtovuus sitä luokkaa, että luin sen kannesta kanteen yhdeltä istumalta. Esikoinen, jonka jatkolta on lupa odottaa paljon:)




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Willows kirjoittaa todella tarkasti ja vähäeleisesti ja kuitenkin niin paljon antaen, että yhdistelmä pökerryttää.

      Poista

Kiitos kommentistasi!