14. toukokuuta 2015

Asko Sahlberg: Herodes



Uskoa voi mihin hyvänsä, tietää voi vain vähän. Johonkin voi lakata uskomasta, mutta tietämystä on mahdoton kumota.


Pitäisiköhän siirtyä takaisin tiiliskivinaiseksi? Kun tarkastelen lukijuushistoriaani, huomaan, että suurimman osan siitä olen nauttinut tiiliskivistä. Teininä selätin yhden toisensa perään. Sittemmin olen tullut kärsimättömämmäksi, eikä aikaa paksuille kirjoille tunnu löytyvän niin helposti. Sehän on tietenkin ihan höpönlöpöä. Tietenkin sitä aikaa on, jos niin päättää.

Asko Sahlbergin Herodes on tiiliskivi parhaasta päästä. En tosin joutunut kasvattamaan käsivoimiani sitä lukiessani, sillä ostin teoksen armollisessa epub-muodossa. Sivumäärä on suuri, mutta tarina imee mukanaan, eikä sen mittaa tule ajatelleeksi, paitsi aivan lopussa, kun ei haluaisi vielä päästää irti.

Päähenkilö on ruhtinas Herodes Antipas, Galilean hallitsija, Herodes Suuren poika. Eletään ajanlaskun alkua Rooman valtakunnassa: ruhtinaan elämä on täynnä juonitteluja, etenkin kun joutuu tasapainottelemaan oman kansansa ja roomalaisten valloittajien välillä. Valta ja politiikka sekoittuvat uskontoihin ja jumaliin, arkinen elämä juhliin, ihmissuhteet toisiinsa.

Herodes kulkee kahdessa ajassa. Nykyhetkessä jo vanhentunut ruhtinas viettää hiljaista elämää valtakunnastaan karkotettuna, asemansa menettäneenä. Hän muistelee elämäänsä, joka on ollut pitkä ja polveileva. Menneeseen sukelletaan pitkiksi jaksoiksi. Myös Herodeksen luotettu palvelija Joosafat pääsee hetkeksi ääneen.

Herodes on kokenut paljon, rakastanut, vihannut, juonitellut ja joutunut itse petetyksi. Hän on tappanut ja melkein tapettu itsekin. Läheisiä on kuollut siinä missä vihollisiakin. Vanhuuden viisaus saa miettimään, mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja mitä jättää tekemättä. Herodeksen elämä aika on levotonta, sillä kansat kapinoivat ja uusia profeettoja nousee kyseenalaistamaan isien uskoa. Niin tekevät myös kaksi profeetaksi kutsuttua – Johannes ja Jeshua – joihin Herodes tahtomattaankin törmää ja joiden kohtaloon vaikuttaa.

Luin kirjaa ahmien. En olisi malttanut laskea sitä käsistäni, ja nukkumaanmenoaikakin venyi useana iltana, kun oli pakko lukea vielä vähän. Ihastelin Sahlbergin tyyliä. Tarinassa on Mika Waltarille kumartavia kaikuja, mutta se on vahvasti omaääninen. Se tuo 2010-luvun lukijalle näköalan kahdentuhannen vuoden taakse – fiktiivisen tietenkin, mutta näköalan yhtä kaikki.

Historiaa opiskellessani en koskaan ollut kovin kiinnostunut antiikista. Jätin aiheen opiskelut pakolliseen peruskurssiin, enkä jäänyt haikailemaan valintojeni perään. Sahlberg sai minut kiinnostumaan antiikista ainakin Herodeksen ajaksi. Kuinka hämmentävä kokonaisuus Rooman valtakunta olikaan, kuinka erikoinen ja silti ymmärrettävä sen poliittinen järjestelmä ja millainen  kansojen, uskontojen ja kulttuurien sekasotku!

Kansikuva kirjassa on hieno. Siihen kulminoituu yksi tarinan kantavista teemoista: kahleet ja vankina oleminen. Sillä eikö suurinkin hallitsija ole silti vanki: maailman, ympäristön, omien ajatustensa, äiti ajan vanki?

En ehkä osaa tehdä tälle teokselle tarpeeksi kunniaa. Riittääkö, jos totean, että se on yksiselitteisesti mahtava? Riittäköön. Sillä sitä se on.


Eläminen on helppoa. Heräät ja päivä kaatuu päällesi, ihmiskasvoja soljuu ohitse, kuulet puhetta ja huomaat miten myös oma suusi puhuu, ja samassa on ilta, tyhjennät viiniruukkusi ja yö painaa sinut uusiin uniin, jotka ovat edellisen yön unten tottelevaisia lapsia. Viikoista sikiää kuukausia ja ne kasaantuvat vuosiksi, partasi harmaantuu vaikka mielesi on valoisa, aivan vielä et aavista auringonlaskuissa lähestyvää kuolemaasi.


Asko Sahlberg: Herodes
Ulkoasu: Martti Ruokonen
WSOY 2013
680 s.
E-kirja

Oma ostos.

_____

Muiden mietteitä: Luettua elämää, Booking it some more, Kirjakaapin kummitus, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Ja kaikkea muuta, Ilselä, Hengityskeinu, Assyriologin lifestyle-blogi, Kulttuuri kukoistaa

20 kommenttia:

  1. Mahtava on erittäin hyvä määritelmä Herodekselle. Mahtava se tosiaan on. Hieno järkäle, joka on ulkoasultaankin niin hieno, että kirjan soisi rantautuvan omaan kirjahyllyyn. Ehkä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähkökirjoissa on se huono puoli, että niistä ei ole visuaalista iloa omassa kirjahyllyssä.

      Hieno kirja, todella.

      Poista
  2. Suketus, tavallaan minäkin olen tiiliskivilukija, mutta kaiken ajan virta, sen hektisyys, etäännyttäö tiiliskivestä. Lukiessa olen häiriöaltis, siksi luen vain öisin, joten tiilisikivet vaikka tällaisena kiireisenä puutarha-aikana eivät käy. Luin Sinuhen kolmannen kerran muutama vuosi sitten suvella, kun R. oli viikon työmatkalla Kiinassa. Luin vuorokauden tunneista riippumatta ja tietenkin noutajani sopeutui rytmiini. Miehet eivät ole noutajia, vaikka joskus soisi heidän olevan;)

    Mulla on nyt ihan tunne, tämä teos on jossain vaiheessa must. Samoin kuin pari muutakin tiiliskiveä, joiden lukemista olen odotellut.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin kesällä nauttia tiiliskivistä, kun aikaa on. Meidän puutarhamme kun rajoittuu parvekkeelle ja ikkunalaudalle, joten ne eivät ihan niin paljon vie aikaa.

      Haluaisin lukea Sinuhen uudelleen, mutta ehken vielä tänä kesänä. Kenties seuraavana. Ja minun "noutajanihan" on kesän loppuun ulkomaankomennuksella, joten itse saan aikatauluni määritellä onneksi... ;)

      Kyllä saattaisit pitää tästä kirjasta, Leena. Siinä on paljon viisautta, mutta myös viihdykettä ja vetävyyttä.

      Poista
  3. Kirjoititpa tästä houkuttelevasti! Pitää sittenkin lukea tämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile! Tämä on mitastaan huolimatta vetävä kirja, juoni etenee haipakkaan.

      Poista
  4. Leenan pitäisi lukea tämä ilman muuta! Olen suuri Salhberg-fani, ja Pimeys-sarja myös on nerokas, vaikka aivan toisenlainen kuin tämä. Nautinnollista luettavaa, kiva kun kolahti sinuunkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aion ehdottomasti lukea lisää Sahlbergiä, ja muutama kirja onkin divarista jo kotiin kannettu. Katsotaan, mitä mieltä niiden jälkeen olen – nyt ainakin vaikuttaa erinomaiselta.

      Poista
  5. Huhhei! Tykkäisinkö?

    Mietin itsekin just tänään aamulla (eiku hups, eilen näköjään) että lukisiko sitä kesällä pari tiiliskiveä, nitä kun odottelisi omassa hyllyssä useampi ja olen aika varma että niistä kaikista tykkäisin melko paljon. Tiiliskiveä on vaan niin hankala kantaa laukussa, mutta se nyt vaan on tekosyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä! Kokeile. Sitä ei ehkä muuten saa selville. ;)

      Minä aloitin jo seuraavaa tiiliskiveä, mutta otin ohuemman rinnalle. Ja sähkökirjahan on selvä vastaus tiiliskivi+laukku-ongelmaan!

      Poista
    2. Pitääpä tsekata sähkismahdollisuus siis! :)

      Poista
  6. Laitoin Sahlbergin jäähylle, kun Pimeän äänen (jatko-osineen) jälkeen luin pari heikompaa romaania. Nyt täytyy harkita uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ainakin mainio lukukokemus. Minä jatkan Sahlbergin tuotannon parissa eteenpäin heti kun vain ehdin. Mielenkiinnolla odotan.

      Poista
  7. Pikakomenttina: mahtavaa! Kommentti sopii sekä kirjan kokoon että ennen kaikkea sinun tekstiisi. Sain tämän itselleni pari viikkoa sitten ystävältä ja odotan jo rauhaisaa aikaan, että voin alkaa tätä lukea. On nimittäin turhan isokokoinen bussikirjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotan nautinnollisia lukuhetkiä, Katja. Tämä on hieno kirja!

      Poista
  8. Vitsi, olen jo mennyt tämän kirjan vuoksi kirjakauppaan, koska se odotti minua. Ja sitten luin ensimmäistä sivua ja jotenkin se tuntui... Väärältä! Pitääkö se silti hakea! Onko kieli lukemisen arvoista vai tarina.. Vai kumpikin?! Aiheenahan tämä on herkullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta molemmat ovat. Kielessä on Waltarin kaikuja, mutta se on silti modernia ja omaäänistä. Kertojaäänet ovat sopivan piikikkäitä. Ja tarina on kiehtova. Anna mahdollisuus.

      Poista
    2. Ooh...
      Ja taas hiplasin kirjaa tänään ja kauppaan jäi. Grr.

      Poista
  9. Vieläkin saan tämän kirjan tunteen selkäytimeeni. Yksinäisyys, valta, historian vääjäämätön kulku, ihmisten ahneus... Hieno kirja! Kiitos kun palautit sen elävästi mieleen.

    Kirja on ollut liian vähän esillä sen monenmoiseen suuruuteen verrattuna. Hyvä, jos se kerää vähitellen lisää lukijoita, sillä niitä se ansaitsee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, ihan mahtava kirja! Huh. Jättää vahvan jäljen, ehdottomasti.

      Poista

Kiitos kommentistasi!