3. huhtikuuta 2013

Minä olen monta



John Irving: Minä olen monta
Suomentaja: Kristiina Rikman
Kansi: Timo Mänttäri
Tammi 2013
604 s.
In One Person (2012)

Oma ostos.


Billy Abbott ei ole varma, kuka hän on. Tai ehkä hän sittenkin tietää liiankin hyvin, kuka on. Mikä on. Millainen on.

Sitä hän ei tiedä, miksi on sellainen kuin on. Eikä välttämättä haluakaan tietää.

Billyn tarina kaartuu hänen epätyypillisten vanhempiensa tarinan kautta teini-ikään 1950-luvun Uudessa-Englannissa. Billyn isä, nuori sotilas, tuli ja meni, äiti toimii pikkukaupungin harrastajateatterin kuiskaajana, isoisä menestyy erinomaisesti näytelmien naisrooleissa, täti ja isoäiti paheksuvat muuta perhettä kilpaa. Billy saa isäpuolekseen nuoren Richardin, innostavan draamaopettajan ja ohjaajan, johon hän huomaa varhaisteininä ihastuneensa itsekin.

Eikä vääriin ihmisiin ihastuminen lopu siihen.

On leveäharteinen ja suurikäteinen kirjastonhoitaja neiti Frost, joka tuntuu aina osaavan suositella Billylle sopivaa luettavaa, sisäoppilaitoksen painijoukkueen komea kapteeni ja sydäntensärkijä Jacques Kittredge, puhevikainen ystävä Atkins, tulinen mutta tavallaan estoinen Wienin kaupunginoopperan kakkossopraano Esmeralda, runoilija-mentori Larry ja kymmenet pantavat homobaarien ja puistojen miehet – ja naiset. Parhaaseen ystäväänsä Elaineen Billy ei kuitenkaan osaa eikä tahdo ihastua.

Mutta mitä on olla biseksuaali, ensin nuorena poikana, sitten varttuneena miehenä? Mitä on kokea AIDS:in niittävän läheisiä kuin viljaa? Miltä tuntuu kaivata isää, karannutta ja vaiettua, hiljaa paheksuttua? Miten olla sinut itsensä kanssa, kun muutkaan eivät ole?

Odotin John Irvingin uutuutta kuin kuuta nousevaa. Hankin englanninkielisen kappaleen kirjasta jo viime keväänä kun se ilmestyi, mutta niin vain se jäi lukematta. En ole vielä koskaan lukenut Irvingiä alkukielellä, enkä uskaltanut nytkään sitä tapaa aloittaa. Kristiina Rikmanin Irving-suomennokset hyväilevät sielua, eikä niissä ole moitteen sijaa. Päätin jatkaa tutuksi ja hyväksi havaittua tapaa.

Niinpä siis odotin.

Minä olen monta on ensinnäkin uskomattoman herkullisen näköinen kirja. Kannen monistuvat henkilöhahmot ja niiden humoristinen mutta terävä kuvaus aukeavat, mitä pidemmälle kirjaa lukee.

Toisekseen Minä olen monta on erittäin hyvä kirja. Erittäin, erittäin hyvä.

Billyn hahmo on kompleksinen muttei hysteerinen. Hukassa olevan isän teema ei pääse valtaamaan koko tarinaa, vaikka keskeinen onkin. Billyn perhe on raivostuttava ja siksi niin aito: perhesuhteiden kiemurat, paheksunta ja perimmäiset erimielisyydet rakentavat kuvan kokonaiseksi. Billy kasvaa tarinan kuluessa, vaikka sitä seitsemänkymppisenä alusta alkaen kertoo – toisaalta iän tuomaa viisautta ei pyritä häivyttämään tai peittelemään. Billy on saanut peittelemisestä tarpeekseen.

Seksuaalinen identiteetti ja seksuaalisuus – oikeastaan seksuaalisuudet – korostuvat kirjassa voimakkaasti. Itse asiassa jopa yllätyin siitä, kuinka paljon teemaa painotetaan ja jopa riepotellaan. Billyn varsinainen seksuaalinen herääminen tapahtuu hitaasti kypsyen, mutta ensimmäiset ronskit homobaari- ja seksikohtaukset tulevat silti – tai siksi – hyvin yllättäen. Ja suoraan.

Irving on tässä kirjassa vakava. Mustaa huumoria ja tragikoomisia käänteitä tietenkin on, mutta pohjavire koko tarinan ajan on hyvin synkkä. Se luo vahvan ristiriidan suhteessa ikihauskoihin teemoihin (Mikä voisi olla hauskempaa kuin mies pukeutumassa naiseksi? Tuo ikuinen klassikko!), jotka nekin muuttuvat paikoin varoittamatta ahdistaviksi ja surumielisiksi.

Minä olen monta kertoo sekä yksilöistä että yhteisöistä. Homoseksuaalisuuden vähittäinen vapautuminen on se aika ja ilmiö, jota Billy nuorena aikuisena elää. Hieman vanhempana hän joutuu keskelle HIV:n räjähdysmäistä leviämistä ja nopeita AIDS-kuolemia. Se, minkä piti olla vapautta, uhkaakin kuolemalla. Se saa hiljaiseksi.

Kirjan tarina on vaikuttava ja täyteläinen, siinä on teräviä kulmia ja ikäviä pistoksia. Täysien pisteiden Irving se ei kuitenkaan ole, sillä tällä kertaa en pitänyt yleensä hiotusta ja taitavasta toistosta, vaan pikemminkin ärsyynnyin siitä – paikoin tuntui, ettei lukijaan ja lukijan muistiin luotettu, ja paikoin toistoeleet olivat suorastaan tympeitä. Huonoja. (Sanonko näin John Irvingin kirjasta? Apua!) Lisäksi jäin kaipaamaan tarinan loppuun kunnollista ympyrän sulkeutumista, joihin olen antanut itseni tottua. Nyt minua ei viety eikä aivan vakuutettu. Viimeinen silaus jäi uupumaan. Samoin viimeinen tunnekuohu.

Minä olen monta on surumielinen kirja. Se on hieman vihainenkin, se haluaakin kolhia. Se on kantaaottava – jopa yllättävän suoraan. Mutta aina se silti palaa siihen, mikä tekee John Irvingistä kirjailijoiden kuninkaan: tarinaan. Tarinan kertomiseen, tarinan luomiseen, tarinan voimaan.

___

Kirjan on lukenut myös Maija.

20 kommenttia:

  1. Luin tekstisi varovaisesti (vaikka tiedän, ettet paljastele juonesta liikoja, mutta you know:), koska olen lukemassa tätä kirjaa juuri nyt. Alku on ainakin vakuuttanut! En odota tämän olevan minulle yhtä hyvä kuin Garpin maailma (voiko sitä enää mikään ylittää?), mutta toivottavasti kirja on silti hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän oikein hyvin, se on tietyssä lukuvaiheessa tärkeää, ettei pilaa omia fiiliksiään lukemalla liikaa muiden vastaavia. ;)

      Kiva kuulla, että olet tykännyt kirjasta. Ei tämä tosiaan ihan mikään Garpin maailma ole, mutta hieno kokonaisuus yhtä kaikki. Odottelen aatoksiasi!

      Poista
  2. Suketus, luin kevyesti, sillä luen tätä parhaillaan. Palataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, odotan, mitä sinä tuumaat! (Tässähän ei tosiaan ole karhuja ihan siinä mielessä, johon olen ymmärtänyt sinun jo kyllästyneet. Eikä moottoripyöriäkään oikein!)

      Poista
    2. Suuri, suuri tarina, joka olisi kaivannut tiivistämistä, sen turhan toiston ja jaarittelun poisjättämistä.

      Poista
  3. Luin Irvingin kirjan pääsiäisenä (koetan blogata viimeistään viikonloppuna) ja olen kanssasi niin samaa mieltä, että pelottaa. :) Kirja on hyvä, hurjan hyvä, muttei kuitenkaan lähelläkään parasta Irvingiä. Minäkin väsyin hieman toistoon, tuntui kuin olisin lukenut samaa uudestaan ja uudestaan. Mutta silti tarina veti ja Irving osasi taas tehdä jonkinlaisen sopen sydämeeni. Odotin kuitenkin ehkä liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, jännittävää, mitä kaikkea aiot sanoa! Minua vähän pelotti tämän lukeminen, koska odotukset olivat korkealla. Onneksi ei tarvinnut romahtaa alas, mutta ihan sitä terävintä tämä ei tosiaan ole. Vaikka hieno onkin.

      Poista
  4. Voi kun minä odotan ehtiväni lukemaan tämän(kin). Hienon arvion olet tästä kirjoittanut -ja kiinnostavan! Tämän kirjan aiheet on jotenkin niin kiinnostavia, että kirjan on pakko olla hyvä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinä ehdit! Ja sinulla onnekkaalla on vielä niin monta Irvingiä lukemattakin, että kateeksi käy! ;)

      Aiheiltaan tämä on rohkea ja kantaaottava, vaikka sitähän Irving on aina harrastanut. Tämä on ehkä vielä astetta yhteiskunnallisempi.

      Poista
  5. Mie haluaisin vielä joku päivä Irvingin teoksia lukea. Kirjoitit hyvän arvion ja minua välillä hymyilytti tosissaan, kuinka tekstissäsi prosessoit myös Irving-huumaasi. Voi, kuinka paljon hyviä kirjoja minulla on lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kyllä todellakin pitäisi! Mutta mistä se kaikki aika... siinäpä arvoitus.

      Pitää aina muistutella itselleen, että osin olen ehkä jäävi Irvingiä arvioimaan ;) Tai siis eihän lukeminen saa niin vakavaa olla, mutta muille saatan olla armottomampi kuin Johnille.

      Poista
  6. Tänä vuonna minäkin aion lukea John Irvingiä! Liian monta vuotta jo välissä...

    VastaaPoista
  7. Ihanaa että et kuitenkaan pettynyt tähän! :)
    Minä en huomannut kuin muutaman toistokohdan, mutta mulla taitaakin olla harvinaisen lyhyt muisti... Moottoripyöriä yritin oikein etsimällä etsiä jossain vaiheessa, mutta jos niitä oli niin todella hyvin piilotettuina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En!

      Ei niitä toistokohtia ihan hirveästi ollut, mutta ne muutamatkin jäivät häiritsemään. Ja taisi muuten ollakin niin, että tässä ei ollut ollenkaan moottoripyöriä! ;)

      Poista
  8. Vau, arviosi sai ainakin minut kärsimättömäksi - pakko päästä lukemaan tätä pian!!! Alkukielellä en uskalla yrittää, enkä raaski ostaa omaksi, joten joudun kiltisti odottelemaan kirjaston kappaletta... Mutta kuulostaa odottamisen arvoiselle kirjalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset! Tämä on hieno kirja ja vaikuttava lukukokemus. Jono on varmaan aika pitkä, mutta kyllä se sieltä vielä sinullekin saadaan. Ja usein odottaminen on osa lukukokemuksen jännitystä, ainakin minulla. ;)

      Poista
  9. Kiva bloggaus! Luin kirjan juuri englanniksi jo toiseen kertaan, teki nyt (vielä) paremman vaikutuksen kuin viime vuonna. Kahden viikon päästä olisi tarkoitus mennä ihmettelemään Irvingiä livenä, iik!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olet ehtinyt jo kahdesti! Mulla olisi kova into lukea koko tuotanto uudelleen, mutta missähän välissä sen tekisi... Irvingeille kun haluaa sitten myös tosissaan antaa aikansa.

      Minä en vielä tiedä, uskallanko. Viimeksi kun Irving oli Suomessa, näin hänet ja sain nimmarin yms., mutta sekin oli jo melkein liian jännää. Katsotaan... Ja "iik" pitäisi varmaan lisätä jatkossa tagiksi kaikkeen Irvingiin liittyvään, todellakin! ;)

      Poista
    2. Joo, kirja piti toki lukea heti tuoreeltaan, ja nyt kertaus oli paikallaan ennen livekokemusta. :) Minä kun olen onnistunut missaamaan Irvingin kaikki tähänastiset Suomen-vierailut, niin eihän tätä voi jättää väliin, pyysin jo töistäkin vapaapäivän sitä varten! Eilen tosin selvisi, että Irving on ollut käsileikkauksessa eikä nimmareita ole tällä kertaa luvassa, mutta parituntinen tilaisuus yliopistolla kuulostaa joka tapauksessa paremmalta kuin olisi uskaltanut toivoakaan.

      Itsellänikin on aikomus lukea kaikki kirjat uudestaan kunhan ehdin, varhaisimmista kokemuksista alkaa pian olla parikymmentä vuotta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!