7. tammikuuta 2008

Polttaa

Voisin kuvitella, että viimeisillään tai yliajalla raskaana oleminen vastaa jollakin tasolla tätä olotilaa, jossa olen nyt. Tosin minulla ei ole synnytettävänä uutta ihmistä, vaan proseminaariesitelmä. Kaikki osaset olisivat tavallaan jo paikoillaan, tietoa ja lähteitä on kerätty, ja takaraivossa jyskyttää erinäisiä ajatuksenpoikasia, joista saattaisi saada kokonaisia argumentteja aikaiseksi. Mutta mitään ei tule ulos. Istun koneella ja tuijotan pikselitaivasta, mutta mitään ei tapahdu. Ei ainuttakaan supistusta. Vaikka uskon olevani valmis. Homma ei lähde käyntiin. Turhauttaa, henkeä ahdistaa ja on välillä ihan fyysisesti todella tukala olo. Tuntuu kuin pakahtuisin, hajoaisin ja valuisin nesteenä viemäriin. Välillä tekee mieli hakata tietokonetta (ja omaa päätä) asetuskokoelmilla, joista on tullut pahimmat viholliseni. Se ei tule ulos, vaikka kaikki on valmiina (ennen kaikkea deadline). Jumissa.

Uusi vuosi vierähti käyntiin varsin vauhdikkaasti S:n ja K:n parvekkeella Maamme-laulua hoilaten ja kuoharipulloa tuhoten. Kaupungin ilotulitteet näkyivät Loutinmäelle erinomaisesti. Onneksi sumu oli hälvennyt. Loppuilta meni kyllä toisenlaisessa sumussa, ja baariin lähtöä voisi jälleen pitää erheenä (vaikka seura olikin hyvää). Miksi sinne pitää aina mennä? Pilkun jälkeen narikkajonossa haastettiin avoimesti riitaa olemattomista asioista, itse tyydyin puikkelehtimaan sopivista väleistä hieman eteenpäin kohti takkia ja kotiavaimia. En saanut turpaani.

Olen ollut Tampereen ja Järvenpään välisellä matkalla enemmän kuin laki sallii, ja nyt onkin sopiva hetki pitää siitä hieman taukoa. Jospa koettaisin jälleen muistaa, että asun kuitenkin Tampereella. Ainakin vielä pari vuotta. Tänään alkoi yliopiston lukukausi, ja muistin taas, miksi haluan täällä olla. Kielikurssit eivät tosin ehkä räjäytä mieltä, mutta onneksi pääsin kaikille haluamilleni. Antropologian kurssin ilmoittautuminen on vielä kesken, samoin yhden historian verkkokurssin (ha, sellaisia en olekaan vielä kokeillut!), olisi kyllä hauskaa päästä molemmille. Ajattelin myös mennä yhdelle filosofian luentosarjalle, ja huomenna alkaa nationalismikurssi, joka on ensimmäinen historian teemakurssini tänä lukuvuonna! Niitä ei vain ole järjestetty. Laimeaa. Opiskeluintoni on joka tapauksessa kohdillaan (poislukien proseminaari). Kesätyön haku sen sijaan ei.

Ja jos tämän "synnytyksen" saisi käynnistettyä, olo helpottuisi 210%.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!