29. lokakuuta 2007

Kloriitti puhdistaa!

Aamu voi alkaa kahdella tavalla: normaalisti tai päin helvettiä. Tänä aamuna kaikki meni ihan hyvin, mitä nyt heräsin ihan liian aikaisin, luin koomassa Spiegelmanin Mausin loppuun, keitin kahvin, soitin vahingossa V:lle (anteeksi!), nukahdin uudestaan ja heräsin, kun sairaalasta soitettiin töihin. Suostuin, puuhastelin aamutoimet loppuun, astahdin ulos kirpeään syysaamuun ja... astuin suoraan kuolleen hiiren päälle! Voi perkele.

Kissa yritti eilen illalla sisään kuollut hiiri hampaissaan, en päästänyt sitä sisään ennen kuin myöhemmin näin suun olevan tyhjä. Fiksu kissa kiistämättä, toi saaliinsa oven taakse kun ei sisään asti päässyt. Tällä kertaa kyseessä oli oikeasti hiiri (se, joka kävi asunnossani sisällä, oli kyllä päästäinen), ja se oli aika irvokas kaikki raajat jäykistyneenä ja suu auki. Nappasin sitä hännästä ja viskasin roskikseen. No, ainakin naapurit ovat saaneet hupia, jos lähtivät ennen mua töihin ja huomasivat ikioman ruumishuoneeni.

Sairaalassa oli jälleen hieman haparoivaa, mutta siitä se sitten taas lähti. Olin jälleen uudella osastolla, menen sinne huomennakin aamuvuoroon. Loppuviikosta kieltäydyin, täytyy joskus opiskellakin. Ja tutkimussuunnitelma on vieläkin vähän vaiheessa, huomenna on pakko fiksata se kuntoon. Töitä on kuitenkin ihan kiva tehdä, vaikka laitoshuoltajan työ onkin raskasta. Pysyy kuitenkin jokin tuntuma työelämään. Ja potilaat olivat jälleen mukavia, vaikka ovatkin sairaita. (no shit)

Viikonloppu oli kiireinen ja hauska. Olin yhden yön partioretkelläkin (ja äsken maksoin sittenkin jäsenmaksun ensi vuodelle, vaikka kaikkea muuta oli aiemmin suunniteltuna). Kirjamessuilta tuli osteltua kaikenlaista, ja siellä oli muutenkin hauska käydä (kiitos Jenni seurasta!). Lauantaina oli myös kivat tuparit, joissa join vahvaa boolia ja avauduin. Menimme Helsingin keskustaan baariin, jossa oli skottibändin coverkeikka, näin myös yhdet skottilaiset miehen genitaalit (olimme ihan edessä, ja bändi halusi jonkun naisen tarkistavan, onko kiltin alla mitään, ja eihän siellä ollut - siis se tarkistaja EN ollut minä vaan joku hieman kypsempi naishenkilö, mutta lava oli pieni ja näkyvyys hyvä) enkä juonut baarissa mitään, ja silti nukahdin bussiin. Niin, siellä baarissa oli myös hyvännäköisiä brittipoikia, ja melkein teki mieli alkaa flirttailemaan. Melkein.

En ole siivonnut aikoihin. On ollut muutakin tekemistä. Kohta on jo marraskuu, enkä minä ole tehnyt mitään järkevää tänä syksynä, paitsi aloittanut proseminaarin. Syksy on mennyt nopeasti. Tällä viikolla alkavat uudet kurssit, kivaa. Vaikka ei niitä montaa ole. Tänään missasin työvuoron takia espanjantunnin (taas... ihme, jos en kohta lennä sieltä pihalle) ja huomenna jää väliin sosiaaliantropologian ensimmäinen luento. Ensi lauantaina on ehkä halloween-bileet, jonne täytyy varmaankin mennä.

Tekemistä riittää. Toivon, että ruumiit jäävät kuitenkin jatkossa vähemmälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!