Helmet-haaste 2017 purkitettu

Helmet-lukuhaaste vuodelta 2017 vetelee viimeisiään, ja perjantaina julkistetaan ensi vuoden haaste. Kahden vuoden haastekokemuksella totean, että tämä on oivallisen laaja, monitulkintainen ja matalan kynnyksen haaste, jonka lisäilona on aktiivinen Facebook-ryhmä. Joten mukana ollaan ensi vuonnakin, ehdottomasti!

Tämänvuotisen haasteen aloitin heti tammikuun alussa Asko Sahlbergin huikealla Pilatuksella, jolla kuittasin kohdan 35. Kirjan nimessä on erisnimi. Viimeisenä täyttyi nyt joulukuun puolivälissä kohta 46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja, johon luin Eleanor Cattonin hienon Harjoitukset. Strategiani haasteelle oli selkeä: ruksin kohtia matalalla kynnyksellä aina, kun luin jotakin johonkin sopivaa. Hyvin se toimikin, eikä mikään haastekohdista muodostunut ylettömän hankalaksi, joskin loppupuolella piti jo hieman etukäteissuunnitella.

Suosikkikohtiani tämän vuoden haasteesta olivat 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis, 4. Kirja lisää hyvinvointiasi, 8. Suomen historiasta kertova kirja, 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis, 26. Sukutarina, 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia, 40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä, 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään ja 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän. Näissä oli sopivasti haastetta, ja samalla ne lisäsivät kirjojen ja lukemisen mieltä ja sielua laajentavaa merkitystä.

Mitä sitten luin?

• Kirjaston kirjoja 28, oman hyllyn kirjoja 20, joista osa arvostelukappaleita, kavereilta lainattuja 2.
• Runokokoelmia luin 5, novellikokoelmia 4, romaaneja 33, joista nuorten ja nuorten aikuisten kirjoja 5, tietokirjoja 5, lastenkirjoja 1, jotain muuta (esseitä, pakinoita) 2.
• Tekijöinä naisia oli lukemissani kirjoissa 31, miehiä 21.
• Alkukieli oli muu kuin suomi, ruotsi tai englanti viidessä kirjassa.
• Kotimaisia kirjoista oli 34, ulkomaisia 16 – ulkomailla vierailin ainakin Yhdysvalloissa, brittiläisellä lammastilalla, Uudessa-Seelanissa, Etelä-Koreassa, Haitilla, Venäjällä, Albaniassa, Japanissa, Intiassa ja Bulgariassa.

Parhaita lukuelämyksiä olivat jo mainittujen Pilatuksen ja Harjoitusten lisäksi Kirsi Kunnaksen Uivat saaret, Magdalena Hain Gigi ja Henry -trilogia, Venla Hiidensalon Sinun tähtesi, Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta, Anilda Ibrahimin Punainen morsian, Jani Saxellin Huomispäivän vartijat,  Margaret Mitchellin Tuulen viemää ja Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia. 

Mieleenpainuvia tietokirjoja olivat Ville Kivimäen ja Anssi Männistön Sodan särkemä arki ja Maija Salmen ja Meeri Koutaniemen Ilopangon vankilan naiset. 

Kiitos haasteen järjestämisestä Helmet-kirjastoille! Kohta jatketaan!

Tässä vielä lista haasteeseen lukemistani kirjoista:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis

   Riikka Palander: Maa muistaa matkustajan (20.3.2017)
2. Kirjablogissa kehuttu kirja

   Kate Atkinson: Elämä elämältä (27.2.2017)
3. Suomalainen klassikkokirja

   Minna Canth: Köyhää kansaa (27.9.2017)
4. Kirja lisää hyvinvointiasi

   Kirsi Kunnas: Uivat saaret (3.7.2017)
5. Kirjassa liikutaan luonnossa

   Jarkko Volanen: Hiekankantajat (24.3.2017)
6. Kirjassa on monta kertojaa

   J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt (27.1.2017)
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja

   Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa (10.11.2017)
8. Suomen historiasta kertova kirja

   Ville Kivimäki & Anssi Männistö: Sodan särkemä arki (6.1.2017)
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja

   Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi (Albert Edelfeltin useat teokset) (25.6.2017)
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis

    Helmi Kekkonen: Vieraat (18.3.2017)
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja

    Pekka Sauri: Ratkaisemattomien kysymysten kirja (9.7.2017)
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

    Maija Salmi & Meeri Koutaniemi: Ilopangon vankilan naiset (5.11.2017)
13. Kirja "kertoo sinusta"

    Leena Paasio: Menetetty tyttö (22.8.2017)
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella

    Richard Mason: Meren huoneissa (20.1.2017)
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen

    Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (purjelento) (9.7.2017)
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja

    Han Kang: Vegetaristi (23.4.2017)
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

    Tomi Kontio: Vaaksan päässä taivaasta (19.6.2017)
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

    Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu (17.4.2017)
19. Yhdenpäivänromaani

    Jari Tervo: Suomemme heimo (3.2.2017)
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

    Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (8.2.2017)
21. Sankaritarina

    Kate Atkinson: Hävityksen jumala (14.5.2017)
22. Kuvitettu kirja

    Aulikki Oksanen: Kolmas sisar (4.6.2017)
23. Käännöskirja

    Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia (1.5.2017)
24. Kirjassa selvitetään rikos

    Mikko Porvali: Veri ei vaikene (9.6.2017)
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole

    Juuli Niemi: Et kävele yksin (8.3.2017)
26. Sukutarina

    Anilda Ibrahimi: Punainen morsian (22.1.2017)
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja

    Jani Saxell: Huomispäivän vartijat (7.1.2017)
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan

    Riitta Jalonen: Kuka sinut omistaa (5.1.2017)
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia

    Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja (matematiikka) (15.1.2017)
30. Kirjan nimessä on tunne

    Joyce Carol Oates: Tavallinen rakkaus (3.1.2017)
31. Fantasiakirja

    Maria Turtschaninoff: Naondel (31.3.2017)
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta

    Richard Bach: Lokki Joonatan (30.10.2017)
33. Kirja kertoo Intiasta

    Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala (31.10.2017)
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt

    Jenni Linturi: Jälleenrakennus (4.7.2017)
35. Kirjan nimessä on erisnimi
    Asko Sahlberg: Pilatus (2.1.2017)
36. Elämäkerta tai muistelmateos

    Timo Kalevi Forss: Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo (29.8.2017)
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta

    Antti Tuuri: Ameriikan raitilla (2.1.2017)
38. Kirjassa mennään naimisiin
    Margaret Mitchell: Tuulen viemää (15.6.2017)
39. Ikääntymisestä kertova kirja

    Pertti Lassila: Armain aika (14.1.2017)
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä

    Alejo Carpentier: Valtakunta tästä maailmasta (5.11.2017)
41. Kirjan kannessa on eläin

    Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (3.7.2017)
42. Esikoisteos

    Katja Kettu: Surujenkerääjä (3.1.2017)
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

    Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatun ja Patun Suomi (5.12.2017)
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

    Samuel Davidkin: Sodomasta pohjoiseen (16.7.2017)
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja

    Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöistä? (22.5.2017)
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

    Eleanor Catton: Harjoitukset (13.12.2017)
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

    Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu (26.5.2017) (esikoisteos, käännöskirja, ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja, nimessä vähintään neljä sanaa)
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän

    James Rebanks: Elämäni paimenena. Kertomus erilaisesta elämäntavasta (lammaspaimenen elämä ja työ) (10.5.2017)
49. Vuoden 2017 uutuuskirja

    Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (3.2.2017)
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

    Helena Sinervo: Tilikirja (31.7.2017)

Joulutoivotus

Joulu koittaa.

Huolimatta siitä, etten ole erityisesti jouluihminen, haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille tunnelmallista ja rauhallista, juuri omannäköistänne joulua. Tuokoon se niin psyykkisiä kuin fyysisiä herkkuja, lepoa ja hyvää mieltä.

Täällä puuhastellaan vielä jotakin pientä, vietetään toivottavasti sopivassa suhteessa sekä sukulais- että omaa aikaa, herkutellaan ja oleskellaan.

Ja tietysti luetaan.


Hyvää joulua kaikille!

Dubravka Ugrešić: Kiputilahallitus

Dubravka Ugrešićin Kiputilahallitus kertoo maanpakolaisuuden, sodan ja kansallisen identiteetin murtumisen aiheuttamasta surusta ja kauhusta, sen voimasta murskata ihminen alleen. Romaani sijoittuu pitkälti Amsterdamiin, jonne joukko Jugoslavian hajoamissotia paenneita nuorehkoja ihmisiä on asettunut etsimään uutta ja parempaa elämää.

Tanja Lucić on kroatialainen kirjallisuudenopettaja, joka on kotoisin Zagrebista, mutta joutunut muuttamaan sieltä pois, ensin Saksaan ja sitten Hollantiin. Mies lähti Saksasta kohti itää, Tanjan suunta oli tasainen ja harmaa maa, jossa on silti pirullisen turvallista olla, vaikka ihmiset ovatkin sulkeutuneita ja hitaastilämpeäviä. Tanja saa sijaisuuden yliopistolta, hän opettaa joukolle sotapakolaisia serbokroaatin kieltä ja kirjallisuutta.

Kieli ja sen vaikutus identiteettiin on romaanissa valtavan olennaisessa roolissa. Tanja pohtii opettamansa kielen ilmenemistä ja käyttöä paljon. Kieli jakautuu serbian, kroatian, bosnian ja montenegron kieliin – kuka puhuu ja ymmärtää mitäkin, se on toinen tarina.

Kieli- ja kulttuuriopintojen sijaan Tanjan vetämästä kurssista muodostuu balkanilaisnuorille jonkinlainen terapiaistuntoryhmä. Kotimaiden kaaos, sodan uhka, oma status pakolaisena ja maahanmuuttajana, vieraalla maalla asuminen, erilaiseen kulttuuriin sopeutuminen, kaikki vie aikansa ja vaatii veronsa. Toisilta ne kerätään suurempina kuin toisilta, minkä ryhmä joutuu raadollisesti lukuvuoden aikana huomaamaan.

Kun Tanja vierailee äitinsä luona Zagrebissa pitkän ajan jälkeen, hän saa huomata, ettei ole kotonaan enää sielläkään. Mitä maanpakolaisuus ihmiselle tekee? Antaako se yhtään rauhaa?

Kiputilahallitus on haastava ja raastava kirja. Se saa uppoamaan sijattomuuden ja vierauden tuntemuksiin, herättää levottomuutta, tuntuu oudoltakin. Ymmärrys maansa menettäneitä kohtaan kasvaa vähitellen, vaikkei siihen täysin voi samastua turvallisissa oloissa ja vakaassa maassa asuvana. Päällimmäiseksi tunteeksi kirjan kansien sulkeuduttua jää kuitenkin usko sinnikkyyteen. Ihminen pärjää, muiden kanssa tai tarvittaessa yksin, selviytyy ja jatkaa matkaansa, vaikka huonolta näyttäisi.

Balkanin kriisin vaikutukset näkyvät edelleen Euroopassa ihmisten mielissä ja politiikassa, vaikka sodasta on jo parikymmentä vuotta. Niinkin raastava ja monitahoinen konflikti kuin Jugoslavian hajoamissodat olivat, on ihme, että rauhan tilaan on ylipäätään koskaan päästy. Ihmisten mieliin sota on tietenkin jättänyt lähtemättömän jäljen, jonka korjaamiseen on varattava edelleen aikaa ja vaivaa.

Dubravka Ugrešić: Kiputilahallitus

Suomentaja: Kari Klemelä

Like 2007

328 s. 

Ministarstvo boli (2004)

Kirjastosta.

_________

Toisaalla: Katja Matikainen / Kiiltomato, Mari A:n kirjablogi, Jäljen ääni  

Haasteet: Frau, Signora & Bibi (kirjan alkukieli on kroatia), Muuttoliikkeessä (pakolaisuus)

Eleanor Catton: Harjoitukset

Uusiseelantilainen Eleanor Catton jyräsi sydämeni muutama vuosi sitten mestarillisella Valontuojat-romaanillaan (suom. Tero Valkonen, Siltala 2014). Pelastin sen jälkeen hänen esikoisteoksensa Harjoitukset (suom. Tero Valkonen, Siltala 2010) jostain kirjakaupan alelaarista. Lukemistaan se kyllä jäi pitkäksi aikaa odottamaan, mutta nyt tämä hämmentävä, monipuolinen romaani on luettu.

Harjoitukset on mosaiikki, verkosto, tarinan aihioiden kooste. Se haastaa kronologian ja tarinankerronnan itsessään: samalla se on itsetietoinen, omasta kerronnastaan ammentava pitkä roolileikki.

Tarinan keskiössä – jos niin voi ajatella – on lukio, jossa on paljastunut seksiskandaali. Kolmekymppisellä miesopettajalla on ollut suhde niukasti alaikäisen tyttöoppilaan kanssa. Suhteen paljastuttua opettaja on erotettu, tyttö, Victoria, ohjattu kriisihoidon piiriin ja koulun oppilaille tarjottu laaja-alaista tukea ja keskusteluapua. Tarinassa kyseenalaistetaan voimakkaasti tapa, jolla paljastuneeseen skandaaliin suhtaudutaan, sen moralismi ja pakotetut tunnerekisterit nousevat selkeinä esiin. Aikuiset kertovat ja osoittavat nuorille, kuinka näiden kuuluu tuntea – näkeehän sellaisen läpi vähemmälläkin.

Victorian sisko Isolde kuten moni muukin Abbey Crangen high schoolin oppilaista käy soittotunneilla. Moni soittaa saksofonia, jonka voisi ajatella olevan vaarallisen sensuelli ja voimakas soitin viattoman tai "viattoman" tytön käsiin. Koulun lähellä studiossaan tunteja antaa saksofoninopettaja, jolle moni oppilaista avautuu – ja joka joutuu monesti olemaan totuuden torvi niin oppilailleen kuin näiden äideille.

Abbey Crangen lähellä sijaitsee myös kaupungin teatterikoulu, jossa seurataan pääsykokeissa hikoilevaa ja sittemmin ensimmäistä, rankkaa opiskeluvuottaan elävää Stanleyta. Ensimmäisen vuosikurssin on perinteiden mukaisesti tuotettava opiskelijavoimin oma näytelmä lukuvuoden päätteeksi. Stanleyn vuosikurssi päättää ottaa teemakseen naapurikoulun seksiskandaalin.

Harjoitukset etenee sirpaleisena, poukkoilevana, kiusoittelevana. Se herättää kiinnostuksen ja koukuttaa, mutta samalla hermostuttaa ja ärsyttää, sillä vie aikansa, ennen kuin Cattonin kerronnan rytmiin ja tyyliin pääsee sisään. Henkilöhahmot ovat kuin roolejaan harjoittelevia ja läpikäyviä näyttelijöitä, puhe ja kommunikointi on vuorosanamaista, paikoin ylen dramaattistakin. Ihmisiin ei kiinny, vaikka he kiinnostavat kyllä: koko ajan tiedostaa, että jotain muuta on taustalla, eikä kukaan ole tarinassa vilpittömin mielin.

Romaani kuvaa kiehtovasti juoruilun ja huhupuheiden aiheuttamaa pyörrettä. Skandaalin keskiössä olevia ihmisiä ei tarinassa kuulla, ainoastaan heidän herättämiään ajatuksia, tunteita ja seurauksia. Harjoitukset tasapainottelee kuvitelmien, oletusten ja toiveiden rajamaastossa. Se on kunnianhimoista proosaa, hyvin suomennettua ja lukijan haastavaa. Tämän romaanin seurassa kelpaa kamppailla, sillä se saa näkemään, kuinka huolellakin työstetty pinta pettää aina.


Eleanor Catton: Harjoitukset
Suomentaja: Tero Valkonen
Ulkoasu: Jussi Jääskeläinen
Siltala 2010
332 s.
The Rehearsal (2008)

Omasta hyllystä

________

Toisaalla: Reader, why did I marry him?, Luetut, lukemattomat, Oksan hyllyltä, Kirjainten virrassa, Kirjasfääri, Kirjamuistikirja, Sinikka Vuola / Kiiltomato

Haasteet: Helmet-haasteen viimeinen (!) jäljellä ollut kohta 46. Oseanialaisen kirjalijan kirjoittama kirja (jee!). Taiteilijaromaani-haaste (näyttelijät).

Miikka Voutilainen: Nälän vuodet – nälänhätien historia

Nälänhädät eri puolilla kolmannen maailman maita nousevat aika ajoin näkyville mediaan. Suurin "hype" koettiin kuitenkin 1980-luvulla, jolloin esimerkiksi Live Aid -hyväntekeväisyystapahtuma keräsi 70 miljoonaa dollaria Etiopiaan, jossa kärsittiin pahasta nälänhädästä. Nälänhätä oli teema, joka herätti tunteita ja halun auttaa. Se oli kouriintuntuva ilmiö, joka osui suoraan hyvinvoivan länsimaalaisen omatuntoon.

Miikka Voutilaisen Nälän vuodet – nälänhätien historia sinkauttaa lukijan keskelle nälkää, sen aiheuttajia ja seurauksia. Nälänhädän määritelmä on vaikea, eikä yksiselitteistä käsitettä ole olemassa: nälänhädät eivät ole keskenään identtisiä, vaan aina yksittäisiä, omien lainalaisuuksiensa alaisia tapahtumasarjoja. YK määrittelee nälänhädän tilanteeksi, jossa

koko väestö tai jokin väestöryhmä ei pääse käsiksi ruokaan, mikä mahdollisesti johtaa kuolleisuuden nousuun lyhyellä aikavälillä.

Nälänhädän julistaminen tietylle alueelle edellyttää, että akuutista ruokapulasta kärsii vähintään viidennes kotitalouksista, puutetta ei ole mahdollista täydentää omilla hankinnoilla tai ruoankulutusta sopeuttamalla, akuutista aliravitsemuksesta kärsii vähintään 30 prosenttia väestöstä ja kuolleisuus ylittää päivätasolla kaksi henkilöä 10 000 asukasta kohden tai alle 5-vuotiaiden kuolleisuus ylittää neljä henkilöä 10 000 lasta kohden.

Miikka Voutilainen kirjoittaa kirjassaan napakasti ja tiiviisti nälänhätien synnystä ja näkyvyydestä, historiasta sekä niihin liittyvästä pääosin taloustieteellisistä teorioista. Kirja on yleistajuinen mutta selkeästi viitoitettu (alaviitteitä on yli 600), joten se toimii monenlaisille lukijoille. Voutilaisen kirjoitus on selkeää ja huolellista, mutta paikoin tekstissä on sangen ihastuttavia, jopa kaunokirjallisia ilmaisuja, jotka sopivat muuten tymäkkään tekstiin oivallisesti. Vai miltä kuulostaa:

Mutta elikö suuri enemmistö menneisyyden ihmisiä todella niin nenät veden pinnassa, että kun kesän vienot tuulahdukset muuttuivat syksyn viimaksi, niiden nostattamat aallot väistämättä tarkoittivat hukkumista? (s. 122)

Voutilainen kyseenalaistaa ja kritisoi mediassa ja arkipuheessa näkyvää käsitystä nälänhädistä katovuosien, köyhyyden, väestönkasvun ja ilmasto-olosuhteiden hallitsemattomasti aiheuttamina katastrofeina. Vaikka niillä toki on oma vaikutuksensa nälänhädän syntyyn, on syytä jo lopullisesti unohtaa Thomas Malthusin 1800-luvun alkupuolella lanseeraama ajatus siitä, että pelkästään väestönkasvun moraalisella suitsimisella voisi estää köyhyyden lisääntymistä ja siten nälänhätiä. Tutkimusten mukaan taloudellisesti vaikeat tilanteet eivät yksioikoisesti saa ihmisiä lisääntymään holtittomasti, kuten Malthus ajatteli, pikemminkin päinvastoin. Voutilainen osoittaa, että nälänhädät ovat huomattavasti monimutkaisempia tapahtumasarjoja ja useiden tekijöiden summia. Kyse on yleensä valinnoista, politiikasta.

Nälän vuodet nostaa esiin taloustieteen nobelistin Amartya Senin, jolla on ollut suuri vaikutus 1900-luvun lopun kehitystaloustieteeseen ja nälänhätien tutkimukseen. Vaikka Senin hypoteeseja on kyseenalaistettu, hänen teoriansa siitä, etteivät nälänhädät johdu ruoan pulasta vaan sen oikeudenmukaisen jakamisen haasteista, on muokannut tieteellistä näkemystä nälänhätien muodostumisesta olennaisesti. Senin mukaan nälänhädät eivät vain tapahdu, vaan niiden nimenomaan annetaan tapahtua.

Nälänhätään toki liittyy useimmiten sotaa, luonnon poikkeusoloja, kulkutauteja, köyhyyttä ja väestönkasvua. Mutta yhtä lailla olennaisia tekijöitä ovat huono talouspolitiikka, epäoikeudenmukaisesti jaetut resurssit, diktatorinen hallinto ja rikollisuus. Nälänhädän uhka on Voutilaisen mukaan ilmeisin

siellä, missä valtiot ovat heikkoja ja niitä repivät sisäiset konfliktit, köyhyys ja eriarvoisuus. Riski on sitä suurempi, mitä alttiimpi valtio on maailmankaupan heilahteluille ja mitä riippuvaisempi se on kansainvälisistä avustusjärjestöistä ja kehitysavusta. (s. 213)

Tällaisten valtioiden määrä on kuitenkin jatkuvasti vähentynyt ja lähes puolet maailman maista on demokraattisia yhteiskuntia. Myös absoluuttisen köyhyysrajan alapuolella elävien ihmisten määrä on vähentynyt – nykyisin se on noin 10 prosenttia maailman väestöstä. Turvassa ei kuitenkaan olla, vaan tulevaisuuden olennaisimmiksi ruokaturvan uhkiksi Voutilainen nostaa ilmastonmuutoksen, makean veden ja lannoitteiden saatavuusongelmat sekä viljelymaiden vähentymisen.

Nälän vuodet – nälänhätien historia on yleissivistävää luettavaa, joka saa suhtautumaan kriittisesti yksioikoisiin esityksiin ihmisen kärsimästä nälästä. Historiasta nostetaan esiin esimerkiksi Suomen suuret nälkävuodet 1860-luvulta ja 1900-luvun valtaviin inhimillisiin kärsimyksiin johtanut totalitaaristen yhteiskuntien maatalous- ja ravintopolitiikka Neuvostoliiton hallitsemasta Ukrainasta ja Maon Kiinasta. Lisäksi käsitellään nälkään liittyviä liitännäisilmiöitä kuten kulkutauteja, vankileirejä, piirityksiä ja jopa kannibalismiin liittyvää perintötietoa.

Nälän vuodet herättää miettimään omia käsityksiään nälän syistä ja seurauksista. Se on lukijaystävällinen tietokirja laskematta kuitenkaan sisällöllistä ja tiedollista rimaansa. Kirja on napakka, huolellisesti rajattu ja jaarittelematon esitys aiheesta, josta tiedostavan ihmisen on mitä suurimmissa määrin syytä olla kärryillä.


Miikka Voutilainen: Nälän vuodet – nälänhätien historia
Atena 2017
261 s.

Arvostelukappale.