Kas perhana, tämä päivä taisi alkaa kivasti aamun kajossa kello neljän pintaan. Kenties toissaöinen rymyäminen ja eilinen dagen efter ovat jollain tasolla tekemisissä tämän kanssa. Eihän tässä kummempaa, päivän aikana ehtii varmasti tehdä kaikenlaista kivaa, kun sen aloittaa näillä main. Tai sitten nukahdan minuuttia ennen sitä hetkeä, kun pitäisi ilmoittaa jossain Jamaikan vuorella kipuava parempi puolisko johonkin seminaariin.
On ollut kiirettä ja kaikenlaista. Seminaarin palautin ajallaan, joskin keskeneräiseksi se vielä jäi. Ensi viikolla otan opponoinnin tyynesti vastaan ja korjaan sitten sen, mitä korjattavissa on. Luojan kiitos olen ylittänyt sen pisteen, jossa vaadin itseltäni asioita, joita en kykene toteuttamaan. Tässä vaiheessa opintoja (ja elämää?) se tarkoittaa sitä, että "näillä mennään", eikä tyhmyys/älykkyys ole kiinni siitä, mitä pystyy tuottamaan tekstinkäsittelyohjelmaan rivivälillä 1,5 ja fonttikoolla 12. Uskallan väittää jollakin muullakin olevan merkitystä.
Tenttiä pukkaa vielä pariin otteeseen, pedagogisten hakuaikaa on jäljellä vielä viikko (eikä sen viimeisen kurssin suoritus ole vieläkään näkyvillä NettiOpsussa, pirulainen!), ja kaipa tässä pitäisi vähän miettiä jotain motivaatiota vai mitä näitä nyt on. Opettajaksi päätyminen ei tunnu ikävältä tai huonolta vaihtoehdolta, vaan oikeastaan aika kivalta. Vaikka pitäydyn toki realismissa: tällainen pätkätöiden ja epävarmuuden sukupolven edustaja ei näe itseään yläkoulun hormonihirviöiden sylkykuppina ainakaan loppuikäänsä. Saas kattoo kuin eukon käy, kun joutuu haastatteluun tentattavaksi. Saatan puhua ohi suuni tai sitten en.
Niin, se auto. Se ansaitsisi ihan oman merkintänsä, sen verran erikoisesta menopelistä ja tunneskaalasta on kyse. Vakuutus maksoi enemmän kuin auto, parkkipaikkaa on niin hankala löytää, etten ole uskaltanut liikuttaa autoa sen jälkeen, kun ajoin sen tämänhetkiselle paikalleen viime sunnuntaina ja bensaa kuluu näemmä niin että suhisee. Mutta siellä se kuitenkin kököttää, mielikuvituksekkaasti Hexaksi nimeämäni rautahepo. Valmis kuljettamaan V:n sanoja mukaillen lastin hippejä pitkin motaria. Kyllä. Näin se tekee. Veljeltäni vääntyy niskat nurin, jos Hexa leviää motarille. Onneksi ottamani osakasko korvaa hinauksen ilman omavastuuta.
23. huhtikuuta 2010
16. huhtikuuta 2010
Push
Olen koko viikon ollut aivan horroksessa seminaariesitelmäni kanssa. Tänään kirjoitin sitä 7 tuntia putkeen, jonka jälkeen pääni meinasi räjähtää. Lenkki auttoi, ja mansikanmakuinen vissy. Vieläkään ei ole valmista, mutta en enää tälle päivälle avaa tiedostoa. Luen printatut matskut läpi punakynän kanssa ja yritän nähdä tekstini opponentin silmin. Tuossa on aukkokohta, tätä ei ole perusteltu, tässä toistat itseäsi, tuo on paskaa.
Pari päivää aikaa vielä ennen palautusta, mutta huomenna siirryn hetkeksi ulos tästä rinnakkaistodellisuudesta matkustamalla Järvenpäähän ja tapaamalla ystäviä. Samalla reissulla haen sen auton. Hui.
Pari päivää aikaa vielä ennen palautusta, mutta huomenna siirryn hetkeksi ulos tästä rinnakkaistodellisuudesta matkustamalla Järvenpäähän ja tapaamalla ystäviä. Samalla reissulla haen sen auton. Hui.
13. huhtikuuta 2010
En ole matkalla
Istun tässä tietokoneen ääressä hiukset kosteina ja mietin, mitä elämältäni haluaisin. Peruskauraa tiistaiaamupäiväksi, varsinkin kun pitäisi parhaillaan lukea kunnallisoikeuden luentokuulusteluun, joka on tänään kello 16. Finlex on auki tuolla toisella välilehdellä, mutta nyt kirjoitan tänne.
Olen ollut aika levoton siitä saakka, kun etäisesti parannuin tiukasta flunssastani. Pidin viimeviikkoista olotilaani jotenkin erityisen dramaattisena, koska en Pispalan homeläävästä muutettuani ja urheilun aloitettuani ole sairastanut juuri lainkaan. Minä en sairasta. Minä olen terve. No, tämä tuli kumottua, mikä on ihan hyvä asia todellisuudessa pysymisen kannalta. Flunssa on ehkä ihan ok juttu toisinaan, jos se on tullakseen. Migreeni sen sijaan ei ole, mutta se nyt ei kuulu tähän.
Koska minulla oli monta päivää aikaa maata sängyssä ja sääliä itseäni, levottomuus sisälläni ehti kasautua suureksi möykyksi. Raivostuttaa se, etten saa itseäni repäistyä kohti Tavoitteita, vaikka kuinka siitä inisen. En minä halua elää tällaista elämää, mököttää yksiössä kissan kanssa ja kirjoitella jotain urpoa seminaariesitelmää ja stressata typeristä ja turhanpäiväisistä pakkokursseista, joilla ei ole mitään substanssia. No, tiedän kyllä, ettei tämä ole pysyvää. Pari vuotta enää, sitten se on siinä. Jotenkin vain koen identiteettikriisiä sen suhteen, etten enää viihdy opiskelijan roolissa. Haluan tehdä jotain muuta. Tämä vaihe on jo nähty.
Tein kolme päivää aika runsaasti töitä ja kirjoitin myös paljon. Vajaan viikon ajan yritän vielä puristaa itsestäni ulos tiukan tieteellistä ajattelua ja argumentaatiota, sen jälkeen voin keskittyä kasaamaan parit irtotentit ja tämä kevät olisi sitten siinä opiskelujen osalta. Hurraa. Työt jatkuvat tietenkin samaan malliin kuin ovat jatkuneet koko kuluneen vuoden, joskin työmäärä toki hivenen kasvaa, kun työsopimus vaihtuu kesäksi "kokoaikaiseksi". Odotan kyllä kesää, siitä tulee varmasti hyvä. Pidän työnteosta.
Yksi nahkea juttu tapahtuu ensi lauantaina: minusta tulee autonomistaja ensimmäistä kertaa elämässäni. Tätä asiaa on nyt viikkotolkulla pohdittu ja mietitty ja surtu ja puitu, joten ehkäpä se on vain tyynesti hyväksyttävä. Ostan auton veljeltäni kesän ajaksi työmatkoja varten. Porvari.
Matkakuume vipattaa sisälläni, mutta sitä täytyy hieman toppuutella. Kesällä on luvassa pieniä reissuja sinne ja tänne, ne saavat riittää toistaiseksi. Se yksi maailmanmatkaaja saisi kyllä tulla jo kotiin. Tai no, ei sentään, reissussa on varmaan niin hauskaa, ettei sieltä ehdi paljon kolkkoon Suomeen kaipailla (en minä ainakaan kaipaisi). Aika monta viikkoa vielä...
Hupaisa ajatus tuli mieleeni: ne molemmat miehet, joitten kanssa olen koskaan seurustellut, sijaitsevat molemmat reppumatkalla Yhdysvalloissa tällä hetkellä. Jännää. Tosin he eivät ole reissussa yhdessä. (Sehän siitä vielä puuttuisikin.)
Olen ollut aika levoton siitä saakka, kun etäisesti parannuin tiukasta flunssastani. Pidin viimeviikkoista olotilaani jotenkin erityisen dramaattisena, koska en Pispalan homeläävästä muutettuani ja urheilun aloitettuani ole sairastanut juuri lainkaan. Minä en sairasta. Minä olen terve. No, tämä tuli kumottua, mikä on ihan hyvä asia todellisuudessa pysymisen kannalta. Flunssa on ehkä ihan ok juttu toisinaan, jos se on tullakseen. Migreeni sen sijaan ei ole, mutta se nyt ei kuulu tähän.
Koska minulla oli monta päivää aikaa maata sängyssä ja sääliä itseäni, levottomuus sisälläni ehti kasautua suureksi möykyksi. Raivostuttaa se, etten saa itseäni repäistyä kohti Tavoitteita, vaikka kuinka siitä inisen. En minä halua elää tällaista elämää, mököttää yksiössä kissan kanssa ja kirjoitella jotain urpoa seminaariesitelmää ja stressata typeristä ja turhanpäiväisistä pakkokursseista, joilla ei ole mitään substanssia. No, tiedän kyllä, ettei tämä ole pysyvää. Pari vuotta enää, sitten se on siinä. Jotenkin vain koen identiteettikriisiä sen suhteen, etten enää viihdy opiskelijan roolissa. Haluan tehdä jotain muuta. Tämä vaihe on jo nähty.
Tein kolme päivää aika runsaasti töitä ja kirjoitin myös paljon. Vajaan viikon ajan yritän vielä puristaa itsestäni ulos tiukan tieteellistä ajattelua ja argumentaatiota, sen jälkeen voin keskittyä kasaamaan parit irtotentit ja tämä kevät olisi sitten siinä opiskelujen osalta. Hurraa. Työt jatkuvat tietenkin samaan malliin kuin ovat jatkuneet koko kuluneen vuoden, joskin työmäärä toki hivenen kasvaa, kun työsopimus vaihtuu kesäksi "kokoaikaiseksi". Odotan kyllä kesää, siitä tulee varmasti hyvä. Pidän työnteosta.
Yksi nahkea juttu tapahtuu ensi lauantaina: minusta tulee autonomistaja ensimmäistä kertaa elämässäni. Tätä asiaa on nyt viikkotolkulla pohdittu ja mietitty ja surtu ja puitu, joten ehkäpä se on vain tyynesti hyväksyttävä. Ostan auton veljeltäni kesän ajaksi työmatkoja varten. Porvari.
Matkakuume vipattaa sisälläni, mutta sitä täytyy hieman toppuutella. Kesällä on luvassa pieniä reissuja sinne ja tänne, ne saavat riittää toistaiseksi. Se yksi maailmanmatkaaja saisi kyllä tulla jo kotiin. Tai no, ei sentään, reissussa on varmaan niin hauskaa, ettei sieltä ehdi paljon kolkkoon Suomeen kaipailla (en minä ainakaan kaipaisi). Aika monta viikkoa vielä...
Hupaisa ajatus tuli mieleeni: ne molemmat miehet, joitten kanssa olen koskaan seurustellut, sijaitsevat molemmat reppumatkalla Yhdysvalloissa tällä hetkellä. Jännää. Tosin he eivät ole reissussa yhdessä. (Sehän siitä vielä puuttuisikin.)
7. huhtikuuta 2010
Mummoissa on tulevaisuus!
Kevätflunssa tuli ja iski, mutta jouduin tänään siitä huolimatta lähtemään bussilla isännöitsijän pakeille panemaan nimeä paperiin. Vaativan toimenpiteen jälkeen odottelin rauhassa bussia pysäkillä, samoin teki muutama muukin henkilö, joista kaksi edusti nuorisoa ja yksi mummoja. Bussi saapui, ovi aukesi, olin astumassa siitä sisään, kun yhtäkkiä kuulin mummon avaavan suunsa ja aloittavan jumalattoman mäkätyksen toiselle nuorison edustajista (joka, sanottakoon, oli selvästi täysi-ikäinen, joskin itseäni nuorempi naishenkilö).
"Miten sinä kehtaat polttaa tupakkaa tässä bussipysäkillä, ihmisten ilmoilla? Heitit sen tumpinkin maahan? Ällöttävää! Ja pahaltakin haiset! Hyi!"
Nainen tuijotti mummoa sanomatta sanaakaan, nousi bussiin ja jatkoi kesken ollutta puheluaan. Mummo jäi etupenkkiin jatkamaan mutinaansa.
Onhan se mielipiteen ilmaisu tietenkin jännä juttu ja noin. Onneksi toiset tietävät elämästä aina enemmän ja paremmin!
Kuvaavaa oli, että kun kävin bussimatkan jälkeen S-marketissa ja pyysin hyvin ystävällisesti tieni täysin blokannutta (eri) mummoa siirtymään sanoilla "Anteeksi, rouva, pääsisikö tästä ohi?" sain perääni pilkallisen "No, kyllä pääsee, olkaapa neiti hyvä vain".
Että tee tässä nyt sitten asiat jollakin tapaa oikein. Kertokaa vaan, hyvät rouvat, että miten helvetissä se onnistuu?
"Miten sinä kehtaat polttaa tupakkaa tässä bussipysäkillä, ihmisten ilmoilla? Heitit sen tumpinkin maahan? Ällöttävää! Ja pahaltakin haiset! Hyi!"
Nainen tuijotti mummoa sanomatta sanaakaan, nousi bussiin ja jatkoi kesken ollutta puheluaan. Mummo jäi etupenkkiin jatkamaan mutinaansa.
Onhan se mielipiteen ilmaisu tietenkin jännä juttu ja noin. Onneksi toiset tietävät elämästä aina enemmän ja paremmin!
Kuvaavaa oli, että kun kävin bussimatkan jälkeen S-marketissa ja pyysin hyvin ystävällisesti tieni täysin blokannutta (eri) mummoa siirtymään sanoilla "Anteeksi, rouva, pääsisikö tästä ohi?" sain perääni pilkallisen "No, kyllä pääsee, olkaapa neiti hyvä vain".
Että tee tässä nyt sitten asiat jollakin tapaa oikein. Kertokaa vaan, hyvät rouvat, että miten helvetissä se onnistuu?
2. huhtikuuta 2010
Ein schön Tag
Lueskelin eilen illalla opiskelutavoitteiden kannalta epäonnistuneen päivän päätteeksi uutta Mondoa, joka tällä viikolla oli ilmestynyt postiluukkuuni. Vilkuillen olin ohittamaisillani alkupuolen pikku-uutisosaston, mutta sitten silmät eksyivät tutunnäköisen taulun kuvaan. Kuvan alapuolella ilmoitettiin, että Berliinissä on ensi kesänä, 30.4.-9.8., esillä tähän mennessä kattavin retrospektiivi Frida Kahlon töistä ja lisäksi valokuvanäyttely hänen elämästään. Hupsis. Muutama tekstiviesti läntiselle naapurimantereelle ja lopputuloksena klikkailin tänään omistukseeni kaksi kappaletta lentolippuja Berliiniin heinäkuun loppupuolelle. Ohopsista.
Hei kaverit, minä lähden heinäkuussa Berliiniin neljäksi päiväksi! Maailman parhaaseen kaupunkiin, katsomaan kenties maailman parhaimman taiteilijan töitä, seuranani (nyt menee söpöilyosastoon) maailman paras mies. Oi beibe. Loma. Matka. Lomamatka. Berliini! Oh boy.
Hold my horses, haluaisin sinne heti.
--
Kaunis päivä muutenkin: kirjoitin nelisen liuskaa asiaa seminaariesitelmääni ja jäsentelin kokonaisuutta muutenkin, kävin powerissa ihailemassa habaani ja kirppispöydästä oli jo mennyt tavaraa (sitä en tiedä, ovatko ne kulkeneet kassan kautta, mutta samapa tuolle). Ja nyt marinoin itseäni punaviinillä varmana siitä, että näitä päiviä tulee uusia.
Kevät on!
Hei kaverit, minä lähden heinäkuussa Berliiniin neljäksi päiväksi! Maailman parhaaseen kaupunkiin, katsomaan kenties maailman parhaimman taiteilijan töitä, seuranani (nyt menee söpöilyosastoon) maailman paras mies. Oi beibe. Loma. Matka. Lomamatka. Berliini! Oh boy.
Hold my horses, haluaisin sinne heti.
--
Kaunis päivä muutenkin: kirjoitin nelisen liuskaa asiaa seminaariesitelmääni ja jäsentelin kokonaisuutta muutenkin, kävin powerissa ihailemassa habaani ja kirppispöydästä oli jo mennyt tavaraa (sitä en tiedä, ovatko ne kulkeneet kassan kautta, mutta samapa tuolle). Ja nyt marinoin itseäni punaviinillä varmana siitä, että näitä päiviä tulee uusia.
Kevät on!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)