In the year 2000...

Sannan innoittamana muistelenpa minäkin mennyttä vuosikymmentä. Sivuhuomautuksena todettakoon, että vituttaa aivan kympillä se nillitys siitä, ettei vuosikymmen oikeestaan matemaattisesti pääty tähän vaan vasta ensi vuodenvaihteeseen. EIPÄ. Onko vuonna 1970 eletty muka vielä 1960-lukua? Niinpä, sitähän minäkin.

--

2000

Vuodenvaihteessa palloilimme muistaakseni pitkin Järvenpään katuja. Olin tuolloin kiltti tyttö, ekat kännitkin join vasta vappuna 2000, siis 15-vuotiaana. Olin ihastunut yhteen ihan superujoon poikaan, jonka kanssa tekstailtiin aika paljon. Juttu ei koskaan edennyt mihinkään. Kesällä 2000 kävin päivärippikoulun, joka oli täynnä outoja friikkejä ja nysväkkeitä. Tutustuin siellä yhteen kivaan tyttöön, jonka kanssa taisimme aiheuttaa hieman pahennusta niitten nysväkkeitten keskuudessa. Yhteydenpito jäi sitten myöhemmin. Loppukesästä oli legendaarinen partioleiri Norjassa, ja aloin seurustella ensimmäistä kertaa elämässäni fiksun, eikä yhtään niin ujon pojan kanssa. Syksyllä menin yhdeksännelle luokalle. Hengailin aika paljon kotikaupunkini maailmankauppayhdistyksen toiminnassa ja kokeilin tulitaiteiluakin, se oli siistiä, mutta olin siinä kovin huono. Yhdistystoiminnassa sitäkin parempi.

2001

Erosin poikaystävästäni keväällä, ihan sulassa sovussa kylläkin ja olemme edelleen kavereita (terveisiä vaan, jos luet tätä). Kesällä olin kielikurssilla Brightonissa kolme viikkoa, matkalla sinne kävimme myös Pariisissa. Ihan hauska reissu, joskin vähän huonosti järjestetty kyseiseltä firmalta. Mutta tulipahan käytyä. Syksyn tullen aloitin lukio-opinnot Kallion lukiossa Helsingissä. Minulla oli rastat ja kova maailmantuska, kirjoitin aika paljon ja kuuluin yhteen kirjoittajaryhmäänkin, jossa oli todella siistiä. Juotiin myös aika paljon viinaa. Sain Kallion lukiosta kaksi uutta ystävää.

2002

Vaihdoin lukiota takaisin kotikaupunkiin, sillä en kestänyt Kallion sisäänpäin kääntynyttä kilpailumentaliteettia ja urpoja opiskelijoita. Koskaan ei ole kaduttanut, että tein niin. Jatkoin edelleen kirjoittamista. Aloitin tupakoinnin (hyi!) ja leikkasin rastat pois (ne oli kyllä siistit). Harrastukset jatkuivat innokkaina ja aktiivisina, partiossa tein paljon vastuullisia hommia ja pidin paljon ohjastamistani muksuista. Lisäksi tein kolmea eri lehteä. Bileitä oli paljon, niissä oli yleensä kivaa. Jotain ihastuksiakin varmaan oli, mutta en enää muista niitä. Pitäisi joskus lukea vanhoja päiväkirjoja, jos uskaltaisin. Olin muuten vuoden 2002 kesällä ekaa kertaa kesätöissä, Espoon kaupungilla. Näin jälkikäteen ajatellen olen aloittanut työnteon todella myöhään ja hitaasti, koska tästä seuraava työpaikka oli vasta vuonna 2004. Nykyajan nuoriso on niin ahkeaa ja reipasta, nehän tekevät enemmän töitä kuin käyvät koulussa. Voi voi...

2003

Täytin 18 vuotta ja muutin omilleni ystäväni Lauran kanssa. Mielessä varmaan ehti pyöriä jotain tulevaisuudensuunnitelmia, mutta keskityin pärjäämään lukiossa ja juhlimaan. Kesällä en tehnyt töitä, mutta olin kahdella eri partioleirillä vapaaehtoishommissa ja Provinssirockissa ja PoriJazzeilla. Minulla oli auto, mummin Nissan Micra. Oiva menopeli, se on myönnettävä (varsinkin kun asuimme siellä helvetin lähiössä kaukana kaikesta). Syksyllä alkoi abivuosi, enkä minä tiennyt yhtään, mikä minusta tulee isona. Jossakin välissä tätä vuotta huomasin ihastuneeni vähäsen erääseen söpöön hongankolistajaan.

2004

Kirjoitin ylioppilaaksi erittäin keskinkertaisin arvosanoin (paitsi äidinkieli ja reaali menivät kyllä erinomaisesti) ja käväisin Helsingin yliopiston historiatieteen pääsykokeissa, joihin en ollut lukenut yhtään. Kesällä vaan sluibailin ja nautin elämästä, vaikken edelleenkään tiennyt, mitä tekisin. Ilmoittauduin seurakuntaopiston viestintälinjalle, mutta loppukesästä sainkin sitten ihan yllättävän työtarjouksen: minua pyydettiin au pairiksi suomalais-amerikkalaiseen perheeseen Kaliforniaan. Lähdin syksyllä iloisin mielin kohti seikkailuja, ja niitä kyllä ehdin saadakin. Aivan mahtava kokemus! Toisen suomalaisen au pair -tytön kanssa reissailimme vapaapäivinä työsuhde-etuautollani pitkin eteläistä Kaliforniaa, joka on jäänyt pysyvästi mieleeni. Jouluksi palasin kuitenkin Suomeen, sillä isäntäperheeni vanhemmat päättivät erota, eikä minun ollut järkevää jäädä enää.

2005

Uutena vuotena kävi sitten niin, että päädyimme pitkällisen soutamisen ja huopaamisen jälkeen yhteen sen söpön hongankolistajan kanssa. Seurustelu tuntui mahtavalta ja sujui aika kivasti, vaikka olinkin saanut töitä sairaalasta Helsingistä, jossa tein raskasta kolmivuorotyötä laitoshuoltajana. Yhdistystoiminta vei edelleen mukanaan ja minusta tulikin isohkon yhdistyksen puheenjohtaja. Halusin kuitenkin jo saada vähän suuntaa elämälleni ja suunnittelin hakevani Tampereen yliopistoon lukemaan tiedotusoppia, mistä ajatuksesta sittemmin luovuin. Päädyin hakemaan ammattikorkeakouluun opiskelemaan graafista suunnittelua, ammattikouluun kuvataidetta ja painotuotantoa sekä yliopistoon historiaa. Haut menivät miten menivät, hissan pääsykokeissa jätin tyhjän paperin eikä harmittanut yhtään. En ollut jaksanut tai ehtinyt lukea pääsykoekirjan kuin kerran, sillä kevät oli töissä oikeasti todella rankka ja sain tapella pomoni kanssa, että sain pääsykoepäivät vapaaksi. Sain opiskelupaikan sekä kuvataiteiden että painotuotannon puolelta, joista valitsin jälkimmäisen. Lopetin työt juhannuksen jälkeen ja lähdin reilaamaan pitkin Eurooppaa pariksi viikoksi - pääasiassa yksin. Mahtava reissu, pitäisi mennä uudestaankin! Palattuani maailmalta V oli lähtenyt inttiin ja minä muutin Porvooseen. Alkusyksystä luokseni muutti ihana karvainen kissakaveri nimeltään Riesa. Uudesta koulusta sain kavereita, mutta en oikein viihtynyt uudessa kaupungissa. Ammattikoulussa opiskeleminen oli.. no, mitä nyt olikaan. En viihtynyt kovin hyvin. Mutta lokakuussa olimme kuitenkin kahden viikon opintomatkalla Venäjällä, ja siellä oli aivan mahtavaa!

2006

Tammikuussa aloitin tiukan lukemisen Tampereen yliopiston historiatieteen pääsykokeisiin ja luin ahkerasti koko kevään. En juuri näyttänyt naamaani koululla, mutta nostin kuitenkin opintotukea. Välillä vissiin kaipailivat siellä vähän enemmänkin, mutta minä olin jo suunnitelmani tehnyt: halusin yliopistoon. V oli edelleen armeijassa, ja kaukosuhde oli raskas (voi kuinka vähän silloin tiesin... kaukosuhteenahan tämä on jatkunut tähän päivään saakka ja sellaisena pysyykin), mutta meillä oli kivaa yhdessä. Kesän olin töissä Porvoon sairaalan psykiatrisella osastolla, se oli aika rankka paikka. Serkkuni meni naimisiin ja häät olivat oikein ihanat. Heinäkuussa sain paksun kirjeen yliopistolta, ja se tuntui upeimmalta saavutukseltani koskaan! Elokuussa sitten muutin Tampereelle, ihanaan yksiöön pispalalaiseen puutaloon. Asuntokauppa tuntui isolta askeleelta, mutta aivan realistiselta, sillä sain neuvoteltua hyvät ehdot ja minulla oli säästöjä. Tykkäsin uudesta kodistani. Opiskelu alkoi ja minä viihdyin heti, sain ihania uusia ystäviä ja innostuin historiasta todella. Tampere oli paljon parempi kuin Porvoo. Aloitin tämän blogin.

2007

Vuodenvaihteen olimme V:n kanssa sumuisessa Pietarissa. Kevät kului opiskellen ja kaukosuhdetta hoitaen. Hankkiuduin vähitellen eroon yhdistystoiminnan vastuutehtävistä ja yritin opetella elämään aikuisen elämää Tampereella. Kesän olin töissä lihatehtaassa, siitä löytyy autenttisia muistoja tästäkin blogista. Syksyllä menin proseminaariin, josta tuli paljon stressiä, mutta joka oli erittäin opettavainen kokemus. Serkkuni sai ihanan tyttövauvan lokakuussa.

2008

Opiskelu jatkui, tahkosin pisteitä ihan hulluna. Keväällä liityin kuntosalin jäseneksi ja aloin urheilla. Ei ole kaduttanut. Kesän olin töissä sairaalassa, jälleen, mutta viihdyin kuitenkin ihan hyvin. Kaukosuhde jatkui. Kesällä kävin myös Provinssirockissa ja mökkeilemässä, mutta aika pitkälti tein vaan töitä. Talomme vakavat kosteusvauriot paljastuivat ja pakottivat minut muuttamaan pois ja aloittamaan helvetillisen paskarumban, joka pyörii siis edelleen. Alkusyksyn asuin M:n solussa, lokakuussa muutimme keskustaan loistavaan residenssiin. Ikävöin V:tä ja tunsin itseni välillä todella yksinäiseksi. Syksyllä kävimme V:n kanssa Roomassa.

2009

Minulla diagnosoitiin migreeni, johon sain vahvat lääkkeet. Sain kirjoitettua kandidaatintutkielmani ja tehtyä kaikki tarvittavat opinnot HuK-tutkintoa varten, jonka suunnittelin saavani keväällä. No, en sitten vielä saanutkaan, mutta ei se haitannut, sillä ilman sitäkin sain mahtavan oman alan kesätyöpaikan, jonne jäin hauskan kesän jälkeen roikkumaan ja siellä pyörin edelleen. Kesä oli kiva, matkustelin paljon kotimaassa ja sain uusia kavereita. Pääsiäisenä kävin Bremenissä. Syksy oli raskas, tein liikaa töitä ja mummi kuoli. Toisaalta serkkuni sai toisen lapsensa, ja minä olen kasvanut ihmisenä, siis henkisesti niinku. Matkakuume kasvaa, mutta asuntosotkujen takia täytyy malttaa. Kohta lähden kauppaan ostamaan töissö olevalle miehelleni kaljaa, illalla juomme kuoharia ja juhlistamme viittä yhdessä tallattua vuotta. Ei paha.

--

Riemukasta uutta vuotta, toverit!

Olen omena

Lihoin oikeasti joulun aikana pari kiloa. En ymmärrä. Parinsadan gramman pudotukseen menee viikko poikineen, mutta lisäkiloja kertyy neljässä päivässä. Ei ole reilua tämä, ei todellakaan. Antakaa minulle uusi aineenvaihdunta, kiitos. Tai kyky pärjätä jollain 1400 kalorilla päivässä. Perkele. (Karkkilakko alkaa muuten uudelleen, ja siihen voisi lisätä päälle kaiken muunkin hyvältä maistuvan. Ni.)

Menen ensi maanantaina Turkuun tutkimaan, huisaa! Jännittää, oikeasti nimittäin. Soitin äsken arkistoon ja kyselin hieman, mutta kuulemma ei tarvitse varata mitään etukäteen. Noutavat sitten paikan päällä tilatessa. Edellisiin arkistotutkimuskokemuksiini kuuluu järkyttävä paniikki, jonka vallitessa kahmaloin tietoa käsiini ja kopiokone huusi punaisena - sanomattakin selvää, etteivät muistot ole kovin rohkaisevia. Nyt aion ottaa lunkimmin, koska aikaa on, ja tiedän jo nyt joutuvani tekemään uudenkin reissun joskus myöhemmin. Tästä on kuitenkin hyvä aloittaa, ja tavoitteena on saada kahlattua maanantaina läpi kahdeksan kokouksen pöytäkirjat liitteineen. Katsotaan, katsotaan... Mutta parasta on aito innostus. Minä haluan tutkia tätä aihetta, haluan löytää siitä tiedonmurusia, kahlata tekstejä ja toivoa kykyä ajatella aihetta kypsästi ja kenties, kenties, tuottaa relevanttia uutta tietoa.

Ja tietenkin kirjoittaa tästä vielä se gradu.

Talvinen Helsinki on kaunis. V lähti töihin, minä roikun Vallilassa ja harkitsen matkantekoa lähimpään Alkoon ja ruokakauppaan. Voisin myös käydä ehkä uimassa, hyvin ne läskit siellä altaassa löllyy. Enää pitäisi saada vaatteet päälle ja hampaat pestyä. Illalla on bileet.

Vuosi lähenee kiivaasti loppuaan. Helvetin raskasta tämä on ollutkin, mutta ehkä myös opettavaista, tavallaan. Ylös olen kuitenkin aina noussut, vaikka paino harteillani on ajoittain ylittänyt kantokykyni. Elämässäni kun on ihmisiä, jotka ottavat osan kantamuksistani, ja sitä minä arvostan. Terveisiä vaan niille heistä, jotka tätä lukevat. Ette ole mitään turhia tyyppejä hei.

Synnin palkka?

Olen luultavasti lihonut viimeisten kolmen päivän aikana ne pudotetut 11 kiloa. Olin äidin hellässä huomassa ja jääkaapin antimien äärellä näemmä aivan liian monta päivää. Ja pahalta tuntui, kun en pystynyt mahduttamaan laukkuihini mitään ruokatuomisia tänään kotiin palatessani. Huh. Tuntuu kuin vyöryisin.

Pukki oli antelias, tuli Fingerporia ja Westöä, sauvasekoitin ja muutamia muita kauniita ja käytännöllisiä keittiövermeitä sekä muuta pehmeää ja suloista ja ajatuksella hankittua. Rakkaimpana kaikista sain uuden lenkkeilytoverin (Special Triathlon Edition, kelatkaas sitä!), jota ehdin jo eilen käyttää ensimmäistä kertaa ulkona. Minusta tulee vielä Juoksija, sanokaa mun sanoneen. Kunhan ensin opettelen painelemaan oikeita nappuloita oikeassa järjestyksessä. Ja juoksemaan.

Äidin luona oli mukavaa, mutta kyllä oma koti on naiselle paras paikka. Saa levittää tavaransa just niin kuin haluaa, kaivautua peiton alle jo kuudelta illalla, jos siltä tuntuu, ahmia joululahjakirjaa silmät sirrillään, vetää puoli pakettia FazerMintejä putkeen, jos maha vetää. Huomenna on onneksi jo melkein normaali päivä. Minä menen ainakin ulos, kokeilemaan uuden toverini kanssa yhteiseloa myös Tampereen tuiskuissa.

Tuntuu siltä, kuin akut olisivat sittenkin latautuneet. Riittävä määrä sienisalaattia, pastasalaattia, juustoja, punaviiniä, rommirusinarahkaa, graavilohta ja suklaata näemmä auttavat asiaa.

Olo on hyvä, joskin turpea. Ehkä se siitä sulaa, maanantainahan voi sitten ostaa jo ensimmäiset laihdutusvinkkilehdet.

Ajan lapsi

Milloinkohan ihminen on tarpeeksi aikuinen saadakseen itselleen osoitettuja joulukortteja sukulaistädeiltä ja -sediltä, joille on tullut lähetettyä omin kätösin kirjoitettuja kortteja viimeiset kuusi vuotta? Kävi mielessä ohimennen, kun kuskasin viime viikolla postiin kasan pahvia. Onko se hetki silloin, kun asuu Miehen kanssa? Naimisiin mentyään? Lapsen saatuaan? Onko yksin asuva aikuinen nainen jotenkin korttien vastaanottajaksi kelpaamaton - siis ennen sitä, kun on "virallisesti" julistettu vanhaksipiiaksi? Milloin se on edessä? Kolmikymppisenä? No, sitä odotellessa tyydyn olemaan puolet nimikkeestä "+lapset" niissä äidille osoitetuissa korteissa. Söpöähän sekin tavallaan on, vaikka minusta noin yleensä on himppasen kammottavaa, että ihminen jotenkin määriteltäisiin aina muiden osana. Että ikäänkuin on "+lapset" niin kauan, kunnes on joku muu kuin se omakin nimi liitettävänä osoitekenttään.

Ehken ensi vuonna enää askartele niitä kortteja, sillähän siitä päästään.

Viime viikko oli tosiaan tavallaan lomaa. Kiva viikko se olikin, olin Helsingissä kahteen eri otteeseen ja ehdin nähdä serkun mukuloita myös. Lauantaina olin sitten taas töissä, ja hektinen päivä se olikin. Ensi viikolla sitten taas. Ja paskat minä mitään vapaata pidän tammikuussa sen enempää kuin ennenkään. Kai sitä sitten luetaan jotain kunnallisoikeutta öisin. Minkä ei oikeastaan pitäisi näillä näkymin olla edes ongelma, sillä olen nukkunut aivan levottoman huonosti viime aikoina. Esimerkiksi viime yönä sain kunnolla unta vasta aamukuudelta nappaistuani kolmiolääkettä koko yön jatkuneeseen migreeniin. Muutenkin nukun täällä kotona hyvin huonosti, V:n luona ei sen sijaan ole koskaan vaikeaa. En tiedä miksi näin on. Nukumme kuitenkin yhdessäkin ihan kuin normaalit ihmiset, eli kummallakin on ihan oma elintilansa ja yleensä jopa oma peitto. Ehkä V:n sänky on parempi. Tai sitten kyse on jostain vallan mystisestä henkimaailman asiasta...........jää selvitettäväksi. Yleisö vaatii empiirisiä kokeita!

Tänään oli yhtiökokous, mutta eipä siitä sen enempää, vituttaa jo muutenkin.

Joulusiivosin! Kyse on epäilemättä joulun ihmeestä tai jostain paimenten näystä. Hämmästelin itsekin saavutustani. Lähden äidin luo keskiviikkona, joten minähän ehdin nauttia tästä kokonaisen päivän. Siinä ajassa ehdinkin jo sotkea tilanteen ennalleen.

Ulkona on melkein kuin myräkkä.
Pidän lumesta.

Rakastan kirppareita. Oikeasti. Miten voi olla näin hyvä tuuri, että aina löydän jotakin kivaa, kun menen kirpparoimaan? Hyvä mieli. Jee! (Tämä on taas tietenkin jotain korkeamman henkimaailman asioita, eli kun puhun asiasta ääneen, onni kääntyy. Ha.)



Hauska lötkö ja pitkä t-paita herkkuvärisenä 3,5 euroa.

Hieman lyhyempi malli, yhtä kiva kuitenkin. 3 euroa.


Taas kerran sorruin ostamaan uuden olkalaukun. Oppisinkohan joskus säännöstelemään? Sitäpaitsi en edes tarvitse tällaisia pieniä laukkuja, mielummin sellaisen suuren, johon mahtuvat luentotarpeet ja pari kirjaa. 3 euroa maksoi joka tapauksessa, ja V:lle tiedoksi, että aion käyttää tätä(kin)!


Suloinen hiussolki lettiäni kontrolloimaan, 2 euroa.


Kunnolla roikkuvat korvikset, 2,5 euroa.


Tämä menee nyt osastolle todellista krääsää, mutta tulipahan nappaistua mukaan. Kynttilänjalka siis, 2 euroa.

Näitten lisäksi löytyi kolme uusinta Fit-lehteä 4,5 eurolla. Siirrynkin nyt lueskelemaan niitä ja hankkimaan lisää inspiraatiota liikkumiseen.

Kirpparit rulettaa!