Onpa sattunut niin, että olen elämässäni päätynyt useasti kaikenlaisen naisiin, naiseuteen ja naisen elämään liittyvän kansanperinteen ja kulttuurihistorian äärelle. Gradunikin olen tehnyt aiheesta, ja silloin vasta olinkin syvällä suomalaisessa synnytyskulttuurissa ja sen käsittelyssä. Eipä ole ihme, että palaan asiaan aina vain uudelleen. Nyt tein niin kahden samantyyppistä tematiikkaa käsittelevän, uuden kotimaisen tietokirjan kautta.
Kaisa Pulakan Kurittomat – Jumalattaria, nykynaisia ja muita kauheita akkoja (Atena 2021) pohjautuu Yle Radio 1:ssä julkaistuun Kauhee akka -radiosarjaan (joka on edelleen kuunneltavissa Yle Areenassa). Se nostaa esiin myyttisiä naishahmoja, jotka ovat tavalla tai toisella olleet ajalleen epätyypillisiä ja rikkoneet rajoja, ravistelleet käsityksiä ja määritelmiä, olleet antautumatta omaan asemaansa ja panneet vastaan vaikka väkivalloin. Yksiselitteisen hyvistä hahmoista ei ole kyse, vaan kompleksisista ja äkkivääristä, hankalista ja, no, ylipäänsä tavalla tai toisella kauheista.
Kirjan luvut käsittelevät vuorotellen elämälle ja kuolemalle keskeisiä teemoja, jotka ovat luonnollisesti kuuluneet jo vuosituhansia ihmislajin kertomusperinteeseen ja sitä kautta vetäneet rajoja oikeanlaiselle ja hyväksytylle käytökselle ja olemisen tavoille. Kaikki lähtee liikkeelle Lilithistä, Aatamin ensimmäisestä vaimosta, jolla oli mahdollisuus olla maailman ensimmäinen nainen, muttei halunnutkaan alistua miehelleen, vaan otti hatkat. Kohtaamme myös maailmoja luovia naisia kuten Ilmattaren (joka muuten ei pohjaudu suomalaiseen kansanrunouteen, vaan on Elias Lönnrotin omaa tuotantoa), kiinalaisen Nüwan, meksikolaisen Coatlicuen ja toki myös Äiti Maa Gaian.
Pandora päästi pahuuden maailmaan avaamalla rasian, jota ei pitänyt avata ja Pohjolan emäntä Louhi asetti anoppina vävykokelailleen melkoiset koitokset. Tuonelaa, Helvettiä, Helheimiä – sitä kuolemanjälkeistä tekojen punninnan paikkaa – vartioi usein naishahmo, skandinaavisessa mytologiassa Hel, hindulaisuudessa Kali, kalevalaisittain Tuonen Tytti. Äitiyteen liittyy niin paljon mytologiaa ja merkityksiä, ettei perässä voi edes pysyä, ja kuuluisista äideistä käsitellään Lemminkäisen äiti, Neitsyt Maria ja kreikkalainen Medeia, jonka äitiys ei mennyt oikein millään tavalla putkeen. Eikä sovi unohtaa naisen väkeä, vitun vihoja ja vulvan voimaa, mitä historia ilman sitä olisi edes.
Viimeisessä Muodonmuutoksia-otsikkoisessa luvussa keskiössä on sukupuolen moninaisuus, binäärisyydestä irti tempoilevat tavat olla ihminen, jumala(tar) tai mytologian hahmo.
Kurittomat on lukemisena sangen hulvaton teos. Se on kärkäs, jutusteleva, kantaaottava ja salavihkaisesti tietoa kasvattava kirja. Kirjan tiiviinä punaisena lankana on naisiin ja naiseuteen, ylipäänsä kaikkeen miehuudesta poikkeavaan, liittyvä kulttuuriperinne ja uskomusrakennelmat, joita toisinnetaan yhä. Pulakan käsittelyssä myytit ja perinteet saavat tiivistetyn muodon ja niiden yhteys nykypäivän (länsimaisen naisen) elämään käy selkeäksi. Mitä on olla nainen maailmassa, jossa yhä näkyvät tuhatvuotiset perinteet ajattelusta, jossa nainen on yksiselitteisesti jotain virheellistä, vajavaista ja epäilyttävää? Aika raskasta ja hanuristahan se on.
Pulakan kirja ei kuitenkaan lannista tai latista. Pikemminkin se saa ilkikurisella otteellaan näkemään hieman tarkemmin, kuinka monessa asiassa voisi olla syytä muuttaa asenteita, ennakko-oletuksia ja toimintamalleja. Puolisona, äitinä tai anoppina oleminen, ystävyys ja toveruus, oikeus koskemattomuuteen ja kehorauhaan – tietyllä tapaa itsestäänselvää, että tapoja elää on lukemattomia ja oikeus olla oma itsensä on selviö, mutta ehkei aiheesta edelleenkään silti liikaa jauheta. En uskalla väittää Pulakan tuovan keskusteluun sinänsä mitään vallankumouksellisia uusia näkökulmia, mutta esitystapa Kurittomissa on napakka ja selkeä.
Kaikin puolin yleistajuinen, helposti lähestyttävä ja ymmärrettävä, epäilemättä mielipiteitä herättelevä kokonaisuus, josta saa mahdollisesti myös pontta tutustua esiteltyihin teemoihin lisää syvemmin. Lähdekirjallisuus on asiaankuuluvasti mainittuna ja siten kirjan lukijoiden tavoitettavissa.
Niin ikään myyttisten naishahmojen matkassa kulkee Karolina Kouvola lähes taskukokoisessa teoksessaan Pohjolan jumalattaret (SKS 2021), jonka on veikeästi kuvittanut Apila Pepita. Kirja tuo lukijan saataville kepeän ja matalalla kynnyksellä luettavissa olevan katsauksen pohjoiseen kulttuuriperinteeseen.
Mukana on 30 tuttua ja tuntemattomampaa jumalatarta, haltijaa ja muuta myyttistä olentoa. Siinä mielessä kirjan nimi johtaa hieman harhaan, sillä kaikki sen hahmot eivät ole varsinaisesti jumaluuksia. Samoja hahmoja kohdataan kuin Kurittomissakin, esimerkiksi Louhi ja Ilmatar sekä pohjoinen versio Neitsyt Mariasta, Marjatta.
Entuudestaan tuttuja olivat ainakin itsepäinen (ja -tuhoinen) Aino, veden emonen, ilkikurinen ja nopealiikkeinen Vellamo, eläimiä johdatteleva ja puiden kasvua auttava metsän emäntä Mielikki ja metsästäjiä viettelevä kaarnaselkäinen Metsänneito, jolle on tarjoiltu osa metsästyssaaliista.
Uusia tuttavuuksia oli lopulta yllättävän paljon. Esimerkiksi saunan piika Sanervatar, jolta pyydetään lämmin löyly ja parannus saunassa hoidettaville sairauksille. Kosmoksen keskustassa asuvat Luonnottaret puolestaan kehräävät elämän kudosta kultaisesta langasta ja tuntevat ihmisten kohtalot ennalta. Bytisbåne on pelottava mutta surumielinen hahmo, joka saattaa vaihtaa vastasyntyneen, vielä kastamattoman lapsen tilalle vaihdokkaan. Eri villieläimillä on myös omat haltijansa tai jumalattarensa, kuten karhulla Hongotar, peuralla Juonitar, saukoilla Hillervo, vesikoilla ja ahmoilla Tuheroinen, riistalinnuilla Holohonka, ketuilla Käreitär ja Lukutar ja susilla Marjatera ja Loveatar.
Kouvola on etsinyt kirjan hahmoista kansanperinnettä ja tutkinut heihin liittyvää kansanrunoutta. Kirjan lopussa on pidempi yleisteksti (naisen) elämästä "runolaulujen maassa", jossa kootaan esimerkiksi synnytykseen, loitsuihin ja tauteihin liittyvää tietoa. Luvut ovat lyhyitä, sillä osasta hahmoista ei ole tietoa kuin muutamien satunneisten runojen, loitsujen tai muiden kansanperinnefragmenttien verran. Mielellään heihin olisi syvemminkin tutustunut, ehkä mukana olisi voinut olla selkeämmin tietoa siitä, miltä alueilta mistäkin hahmosta on tietoa löydetty ja onko hahmoilla jotakin yhteyttä nykyaikaan. Toisaalta valittu esitysmuoto on hyvin tiivis ja selkeä ja tavoittanee siten helpommin laajempaa yleisöä. Itse voisin hyvin kuvitella pitäväni kirjaa töissä ja hyödyntäväni sitä historian, uskonno ja elämänkatsomustiedon opetuksessa. Koulukirjastoonkin sen voisi hyvin lisätä, vaikka (vaiko koska?) muutama villimpi naisen genitaaleihin liittyvä osuus kirjassa onkin.
Pirteää luettavaa, saa (jälleen) ihastelemaan monipuolista ja kattavaa kansanrunouden ja -perinteen kulttuuriamme täällä pohjoisessa.
Kaisa Pulakka: Kurittomat – Jumalattaria, nykynaisia ja muita kauheita akkojaKansi ja kuvitus: Pauliina Mäkelä
Atena 2021
199 s.
Arvostelukappale.
Karolina Kouvola: Pohjolan jumalattaret
Kansi ja kuvitus: Apila Pepita
SKS 2021
119 s.
Arvostelukappale.
