Seuraavien kuuden herran päivän aikana aion muun muassa:
- ruskettua
- juoda kylmiä alkoholijuomia ulkotiloissa
- tavata poikkista
- istua junassa
- leikkiä 1,5-vuotiaan serkuntyttöni kanssa
- olla maksamatta yhtään laskua (sillä tilini huutaa tyhjyyttään)
- käydä mummin luona Lahdessa
- lukea kv-politiikan tenttikirjaa (ja dekkareita)
- jotain muuta, mitä
Siinä mielessä huonopalkkainen, osa-aikaiseksi määriteltävä kesätyö on oikeastaan ihan jees, että ihmiselle saattaa tulla pikkuyllärinä kuuden päivän vapaaputkia. Ei minulla tällaisia ole muina vuodenaikoina. Kiitos, valtion laitos, tästä vähästä. Nyt suljen tietokoneen, luen hieman kirjaa, painun pehkuihin ja huomenna kohti kotikaupunkia ja blu-blu-blu-Bluuuuusseja!
26. kesäkuuta 2009
23. kesäkuuta 2009
Virta ole halki edessä airon
Olen palannut sivistyksen pariin.
Juhannus oli kiva. Panimme mökin kuntoon hyvällä porukalla hyvässä hengessä. Kyllä kelpaa mennä uudestaankin. Sää oli epävakainen ja outo, järvivesi kylmää, saari täynnä lintuja ja eläimiä. Olutta oli, liikaakin. Kokkokin poltettiin, hienosti syttyi ja paloi (naiset hoitivat asian!), järvi oli kaunis. En olisi halunnut lähteä pois. Sukulaismieheni antoi kotimatkalle valokuvan vuodelta -62, jossa portailla istuu mummini, 3-vuotias isäni ja kyseinen isän serkku. En muutenkaan ollut jo tarpeeksi herkistyneessä mielentilassa. Päätin mennä mökille uudelleen tämän kesän aikana, vaikka mikä tulisi. Alkaa vituttaa, kun niin hieno paikka on ilman käyttöä. Sitäpaitsi minä viihdyn mökillä todella hyvin, siellä ihmislapsen mieli lepää jäkäläisten kallioiden, sekametsän ja mustikanvarpujen seassa.
Lämpöaalto hyökkäsi tietenkin heti juhannuksen jälkeen. Olen päättänyt olla kesän aikana ahkera ja tehdä kaiken mahdollisen pohjustaakseni syksyn opintoja. Hajottaa tosin saada hyvin ristiriitaista tietoa sivuaineitteni sopivuudesta yhteiskuntaopin opetettavan aineen vaatimuksiin. Olen päättänyt luottaa yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan antamiin ohjeisiin, vaikka niiden mukaan joudunkin tekemään huomattavasti ylimääräisiä opintoja saavuttaakseni riittävän määrän pätevyyttä potkiakseni Suomen nuorisoa yhteiskunnallisesti valveutuneeseen elämään. Tähän suuntaan puhuminen alkaa pelottaa entisestään - onko todella niin, että mieleni on muuttunut? Kaiketi se sitten on niin. Uhma on vaihtunut haluun saada vakituinen työpaikka ja "elää todeksi yhteiskuntasuhdettaan". (Tiedoksenne, että pedagogisten soveltuvuushaastattelussa saatetaan kysyä mm. sitä, kuinka haastateltava elää todeksi yhteiskuntasuhdettaan. Näillä vastauksilla valitaan tulevat kansankynttilät. Onnea vaan.) Olen hieman ylivireässä tilassa, mutta ehkä sorvin ääreen palaaminen saa minut taas ruotuun. Viiden päivän vapaa tuntuu jo melkein kesälomalta, onneksi minulla on samanmoinen melkein heti perään, kunhan käyn huomisen ja torstain töissä.
Olen suunnitellut syksyn opintoja. Olen ällöttävän ahkera(n kuuloinen).
Eläisit hetkessä, urpo.
Juhannus oli kiva. Panimme mökin kuntoon hyvällä porukalla hyvässä hengessä. Kyllä kelpaa mennä uudestaankin. Sää oli epävakainen ja outo, järvivesi kylmää, saari täynnä lintuja ja eläimiä. Olutta oli, liikaakin. Kokkokin poltettiin, hienosti syttyi ja paloi (naiset hoitivat asian!), järvi oli kaunis. En olisi halunnut lähteä pois. Sukulaismieheni antoi kotimatkalle valokuvan vuodelta -62, jossa portailla istuu mummini, 3-vuotias isäni ja kyseinen isän serkku. En muutenkaan ollut jo tarpeeksi herkistyneessä mielentilassa. Päätin mennä mökille uudelleen tämän kesän aikana, vaikka mikä tulisi. Alkaa vituttaa, kun niin hieno paikka on ilman käyttöä. Sitäpaitsi minä viihdyn mökillä todella hyvin, siellä ihmislapsen mieli lepää jäkäläisten kallioiden, sekametsän ja mustikanvarpujen seassa.
Lämpöaalto hyökkäsi tietenkin heti juhannuksen jälkeen. Olen päättänyt olla kesän aikana ahkera ja tehdä kaiken mahdollisen pohjustaakseni syksyn opintoja. Hajottaa tosin saada hyvin ristiriitaista tietoa sivuaineitteni sopivuudesta yhteiskuntaopin opetettavan aineen vaatimuksiin. Olen päättänyt luottaa yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan antamiin ohjeisiin, vaikka niiden mukaan joudunkin tekemään huomattavasti ylimääräisiä opintoja saavuttaakseni riittävän määrän pätevyyttä potkiakseni Suomen nuorisoa yhteiskunnallisesti valveutuneeseen elämään. Tähän suuntaan puhuminen alkaa pelottaa entisestään - onko todella niin, että mieleni on muuttunut? Kaiketi se sitten on niin. Uhma on vaihtunut haluun saada vakituinen työpaikka ja "elää todeksi yhteiskuntasuhdettaan". (Tiedoksenne, että pedagogisten soveltuvuushaastattelussa saatetaan kysyä mm. sitä, kuinka haastateltava elää todeksi yhteiskuntasuhdettaan. Näillä vastauksilla valitaan tulevat kansankynttilät. Onnea vaan.) Olen hieman ylivireässä tilassa, mutta ehkä sorvin ääreen palaaminen saa minut taas ruotuun. Viiden päivän vapaa tuntuu jo melkein kesälomalta, onneksi minulla on samanmoinen melkein heti perään, kunhan käyn huomisen ja torstain töissä.
Olen suunnitellut syksyn opintoja. Olen ällöttävän ahkera(n kuuloinen).
Eläisit hetkessä, urpo.
16. kesäkuuta 2009
Kuin retkelle pakkaisi
Ulkona sataa. Taas. Siellä on harmaata. Taas. Mjääh.
Olen alkanut pakkaamaan juhannusta varten. Otan ainakin ensiapulaukun, sadetakin, taskulampun, kosteuspyyhkeitä, sytkäreitä, hippihuivin ja villasukat. Olenhan vanha partiolainen, kyllä minä yhdestä juhannuksesta selviän saaressa kuin saaressa, tutussa sellaisessa vielä paremmin. Näin on. Joko siitä on oikeasti kaksi vuotta, kun siellä viimeksi kävin? Kyllä siitä on. Aika rientää ja Pohjois-Karjala on kauempana kuin Leevi and the Leavings väittää. Varsinkin autottomalle kaupunkilaispennulle. Nytkin menen muitten kyydissä.
Sain eilen taas hieman uudenlaisen tukan. Tykkään. Olen antanut itselleni luvan käydä ihanalla virolaisella kampaajalla, vaikka kampaajalla käyminen on kallista ja minä vähävarainen ihminen. Joistain asioista ei vaan neuvotella.
Tekisi mieleni olla neuvottelematta myös muutamista juhannukseen liittyvistä yksityiskohdista, mutta kun en millään jaksaisi tiuskia. En tiedä, onkohan tässä haukattu taas liian iso siivu kutsumalla saareen lähemmäs 20 ihmistä. Sotkuhan siitä tulee, ei siitä mihinkään pääse. Ja minähän tunnetusti olen kaikkein rennonkivoin emäntä...
Olen alkanut pakkaamaan juhannusta varten. Otan ainakin ensiapulaukun, sadetakin, taskulampun, kosteuspyyhkeitä, sytkäreitä, hippihuivin ja villasukat. Olenhan vanha partiolainen, kyllä minä yhdestä juhannuksesta selviän saaressa kuin saaressa, tutussa sellaisessa vielä paremmin. Näin on. Joko siitä on oikeasti kaksi vuotta, kun siellä viimeksi kävin? Kyllä siitä on. Aika rientää ja Pohjois-Karjala on kauempana kuin Leevi and the Leavings väittää. Varsinkin autottomalle kaupunkilaispennulle. Nytkin menen muitten kyydissä.
Sain eilen taas hieman uudenlaisen tukan. Tykkään. Olen antanut itselleni luvan käydä ihanalla virolaisella kampaajalla, vaikka kampaajalla käyminen on kallista ja minä vähävarainen ihminen. Joistain asioista ei vaan neuvotella.
Tekisi mieleni olla neuvottelematta myös muutamista juhannukseen liittyvistä yksityiskohdista, mutta kun en millään jaksaisi tiuskia. En tiedä, onkohan tässä haukattu taas liian iso siivu kutsumalla saareen lähemmäs 20 ihmistä. Sotkuhan siitä tulee, ei siitä mihinkään pääse. Ja minähän tunnetusti olen kaikkein rennonkivoin emäntä...
15. kesäkuuta 2009
Harmaa taivas
En ole laisinkaan tyytyväinen vallitsevaan ilmanalaan. Oli tarkoitus viettää hauska kesä kauniissa säässä, purkaa vähäisten työvuorojen aiheuttama harmitus lukemalla sen sijaan romaaneja puistossa ja matkustella sinne tänne (lähinnä Helsinkiin) ajan sallimissa puitteissa. Mistä tämä typerä, harmaa ja sateinen sää on peräisin? Kuka sen tänne tilasi? Kantakaa vastuunne, urpot. Suomen suvi on niin kaunis... Lauantaina Helsingissä todistin taivaan repeytymistä ja ratikkakiskoja pitkin valunutta tulvaa. Ukkosmyrsky oli kaunis, vaikka se kastelikin minut ja V:n läpimäriksi seikkaillessamme Kalliossa pidetyistä tupajuhlista Vallilaan.
Olen ollut harvinaisen hyvä ja aktiivinen ihminen viimeaikoina. Sain haettua kesäopintotukea (käsittelyaika neljä viikkoa), lainattua kaikki mahdolliset ja mahdottomat tenttikirjat kesätenttejä varten (olen myös lukenut niitä, herra paratkoon!) ja löysin jonkinasteisen henkisen tasapainon epämääräisyyksieni kanssa. Minä olen ihan oikeasti nyt miettinyt jopa kasvatustieteen opintoja. Näemmä mikään ei ole niin epävarmaa kuin varma: olenhan uskotellut itselleni ja muille syksystä 2006 saakka, ettei minusta tule kansankynttilää. Nyt se on kuitenkin kummasti alkanut kiinnostaa, tiedä häntä, mistä syystä. Hyvänen aika, mihin tässä vielä päädytään! Rivitaloon koiran ja 1,2 lapsen kanssa? (Tähän liittyen luin liikuttuneena sunnuntain Hesarin perheilmoituspalstalta, kuinka eräskin nainen oli allekirjoittanut lapsensa kasteilmoituksen sanoin "Nyt minulla on perhe".) Ajattelin kuitenkin odotella elokuuta ja silloin toivottavasti massiivisemmin heräävää opiskeluintoa. Ehkä ehdin kesän ajan miettiä vaihtoehtojani. Filosofian, sosiologian ja kandidaatintutkinnon suremisen olen päättänyt jättää sivuun kokonaan: minulla on aikaa. Olisi se hitto vieköön jo uskottava.
Olen tehnyt ahkerasti töitä annettujen työvuorojen mukaisesti, pitänyt jopa hyviksi luokiteltavia opaskierroksia, suunnitellut saksankielistä kierrosta, tutustunut työkavereihin ja ollut jopa kaupantätinä museokaupassa. Huisaa. Kolme työpäivää edessä, sen jälkeen juhannus ja viiden päivän vapaa. Odotan sitä. Olen melko varma, että olen jälleen oppinut rentoutumaan. Se on taidoista parhaimpia, se on myönnettävä.
Kämppis lupasi viedä minut tänään oluelle onnistuneen uusintatenttinsä kunniaksi. Hihii.
Olen ollut harvinaisen hyvä ja aktiivinen ihminen viimeaikoina. Sain haettua kesäopintotukea (käsittelyaika neljä viikkoa), lainattua kaikki mahdolliset ja mahdottomat tenttikirjat kesätenttejä varten (olen myös lukenut niitä, herra paratkoon!) ja löysin jonkinasteisen henkisen tasapainon epämääräisyyksieni kanssa. Minä olen ihan oikeasti nyt miettinyt jopa kasvatustieteen opintoja. Näemmä mikään ei ole niin epävarmaa kuin varma: olenhan uskotellut itselleni ja muille syksystä 2006 saakka, ettei minusta tule kansankynttilää. Nyt se on kuitenkin kummasti alkanut kiinnostaa, tiedä häntä, mistä syystä. Hyvänen aika, mihin tässä vielä päädytään! Rivitaloon koiran ja 1,2 lapsen kanssa? (Tähän liittyen luin liikuttuneena sunnuntain Hesarin perheilmoituspalstalta, kuinka eräskin nainen oli allekirjoittanut lapsensa kasteilmoituksen sanoin "Nyt minulla on perhe".) Ajattelin kuitenkin odotella elokuuta ja silloin toivottavasti massiivisemmin heräävää opiskeluintoa. Ehkä ehdin kesän ajan miettiä vaihtoehtojani. Filosofian, sosiologian ja kandidaatintutkinnon suremisen olen päättänyt jättää sivuun kokonaan: minulla on aikaa. Olisi se hitto vieköön jo uskottava.
Olen tehnyt ahkerasti töitä annettujen työvuorojen mukaisesti, pitänyt jopa hyviksi luokiteltavia opaskierroksia, suunnitellut saksankielistä kierrosta, tutustunut työkavereihin ja ollut jopa kaupantätinä museokaupassa. Huisaa. Kolme työpäivää edessä, sen jälkeen juhannus ja viiden päivän vapaa. Odotan sitä. Olen melko varma, että olen jälleen oppinut rentoutumaan. Se on taidoista parhaimpia, se on myönnettävä.
Kämppis lupasi viedä minut tänään oluelle onnistuneen uusintatenttinsä kunniaksi. Hihii.
9. kesäkuuta 2009
Kadonneet pisteet ja dilemma
Minähän olen nyt opiskellut päätoimisesti kolme vuotta, ja tästä tuloksena opintorekisterissäni on opintopisteitä ("noppia", tai mitä lienevätkään) reilusti yli 200. Silti näyttää nyt vahvasti, etten saa sitä saakelin kandidaatintodistusta ennen ensi syksyä. Sivuaineopinnot ovat aivan levällään, eikä niistä saa raavittua kasaan riittävää 85 pistettä siten, että ne muodostaisivat jonkinmoisen järkevän kokonaisuuden. Ilmoittauduin äsken sähköiseen kesätenttiin, sosiologiaa ajattelin koettaa ponkaista kesän aikana sen verran, että 60 pistettä täyttyy. Kuulemma sen verran on hyvä olla "pitkää sivuainetta", antaa muka ammatillista pätevyyttä (tenttikirjoistahan se löytyy, varsinkin niitä lukematta). Ja kandidaatintutkintoon kannattaa sisällyttää ne sivuaineet, joita ei aio jatkaa enää maisterivaiheessa.
Nyt tarvitsisinkin ulkopuolista mielipidettä seuraavaan dilemmaan. Olen suorittanut 11 opintopistettä filosofiaa. Odotanko syksyyn ja tentin pari höpökirjaa saadakseni kasaan 15 op (joka on vähimmäismäärä sille, että opiskeltu aine mainitaan todistuksessa omana kohtanaan) vai annanko olla ja unohdan koko filosofian? Jälkimmäinen vaihtoehto tarkoittaa sitä, että kandidaatintutkintoni roikkuu ainoastaan muutamasta sosiologian kirjatentistä. Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa, että tutkinto valmistuu vasta joskus loppusyksystä.
Hankalaa. Kuulen mieluusti mielipiteitä täysin vierailta ihmisiltä (miksei tosin tutuiltakin). En osaa päättää! Haluaisin joka tapauksessa saada sen tutkinnon kasaan mahdollisimman pian, jotta pääsen loogisesti etenemään maisteriopintoihin. Tykkään periodeista ja elän välietappeja saavuttaen. Muutenhan tuolla kandilla ei tee juurikaan mitään, mutta onhan se kiva hoitaa alta pois, ettei ainakaan jää roikkumaan. Pakollinenhan se nykyisin on, toisin kuin ennen.
Ajatella, sitten olisin jo HuK, en enää fil. yo. Jännää.
Mitä tarkemmin asiaa itse pohdin, sitä fiksummalta tuntuisi antaa sen filosofian olla ja unohtua. Minulla on sivuaineita muutenkin ihan riittämiin, ei kai sillä väliä ole, jos ne muutamat filosofian pisteet hautautuvat "muut opinnot" -kohtaan. Ei minusta kuitenkaan tule filosofia. Eikä filosofian opettajaa. Tai muutakaan opettajaa. Prööööööööööööööööööööt.
Kesäopintoja ylipäänsä tulin ajatelleeksi tajuttuani, etten tienaa kesällä riittävästi, jotta saisin maksettua asunto-ongelmani ja vielä ostettua jotain levitettä leivälle. Huomenna marssinkin yliopiston opintotukitoimistoon vikisemään kesäopintotukea. Mahtavaa. On se kiva, kun saa tehdä oman alan töitä, joista maksetaan niin vähän, ettei sillä tule toimeen.
Mutta sulla sentään edes on töitä...
Nyt tarvitsisinkin ulkopuolista mielipidettä seuraavaan dilemmaan. Olen suorittanut 11 opintopistettä filosofiaa. Odotanko syksyyn ja tentin pari höpökirjaa saadakseni kasaan 15 op (joka on vähimmäismäärä sille, että opiskeltu aine mainitaan todistuksessa omana kohtanaan) vai annanko olla ja unohdan koko filosofian? Jälkimmäinen vaihtoehto tarkoittaa sitä, että kandidaatintutkintoni roikkuu ainoastaan muutamasta sosiologian kirjatentistä. Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa, että tutkinto valmistuu vasta joskus loppusyksystä.
Hankalaa. Kuulen mieluusti mielipiteitä täysin vierailta ihmisiltä (miksei tosin tutuiltakin). En osaa päättää! Haluaisin joka tapauksessa saada sen tutkinnon kasaan mahdollisimman pian, jotta pääsen loogisesti etenemään maisteriopintoihin. Tykkään periodeista ja elän välietappeja saavuttaen. Muutenhan tuolla kandilla ei tee juurikaan mitään, mutta onhan se kiva hoitaa alta pois, ettei ainakaan jää roikkumaan. Pakollinenhan se nykyisin on, toisin kuin ennen.
Ajatella, sitten olisin jo HuK, en enää fil. yo. Jännää.
Mitä tarkemmin asiaa itse pohdin, sitä fiksummalta tuntuisi antaa sen filosofian olla ja unohtua. Minulla on sivuaineita muutenkin ihan riittämiin, ei kai sillä väliä ole, jos ne muutamat filosofian pisteet hautautuvat "muut opinnot" -kohtaan. Ei minusta kuitenkaan tule filosofia. Eikä filosofian opettajaa. Tai muutakaan opettajaa. Prööööööööööööööööööööt.
Kesäopintoja ylipäänsä tulin ajatelleeksi tajuttuani, etten tienaa kesällä riittävästi, jotta saisin maksettua asunto-ongelmani ja vielä ostettua jotain levitettä leivälle. Huomenna marssinkin yliopiston opintotukitoimistoon vikisemään kesäopintotukea. Mahtavaa. On se kiva, kun saa tehdä oman alan töitä, joista maksetaan niin vähän, ettei sillä tule toimeen.
Mutta sulla sentään edes on töitä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)