Ne lukijoistani, jotka harjoittavat junamatkailua pääkaupunkiseudulla, lienevät joskus kiinnittäneet huomiota ns. uusissa paikallisjunissa pyöriviin infoteksteihin. No, niin teen minäkin, ja eilen koin syviä epätoivon hetkiä niitä jälleen seuratessani. Kuinka voi olla mahdollista, ettei Valtion Rautateillä ole kykyä a) oikeinkirjoitukseen ja b) tavuttamiseen ja palstojen tasaamiseen? Kyse on kuitenkin vain muutamasta hassusta lauseesta, jotka pitäisi saada kulkemaan ruudulla ymmärrettävästi.
Saavumme Riihimäell
e joka on tämän junan
p ä ä t e a s e m a
InterCity2 juna Tampe
reelle l ä h t e e rait
eelta 4.
Juuri näin.
Megalomaaninen Rooma-postaus on vasta hautumassa mielessäni, mutta tiedoksi, että huisaa oli, lämpöä reilusti päälle luvatun, Converseilla oli hyvä kävellä, mutta hieman hiostivat, valokuvaaminen oli mukavaa, mutta siinä pahuksen kaupungissa on ihan liikaa linssin kohdistamisen arvoisia kivikasoja ja muuta sellaista. Ja minä aloin nyt sitten juoda valkoviiniä, kyllä vain.
Eilen olin katsomassa Värttinää Tavastialla ja se oli ihana. Minäkin haluan olla rokkaava kansanmuusikko ja pukeutua huovutettuihin esiintymisasuihin. Sitä odotellessa keskityn folkloristiikan ja kansatieteen ainoisiin alma materissani tarjolla oleviin luentokursseihin. Kuulemma ei ole soveliasta ajatellakaan etnologian lisäopintoja muissa yliopistoissa, "sä haluut kuitenkin rahaa sun työstä, eikä se nälkä pitemmän päälle oo kovin kivaa". Sí, senor, mutta kun mutta kun...
En saanut apurahaa ja aamulla liukastuin suojatiellä peilijäällä suoraan perseelleni. Onneksi se on pehmoinen, luut ei ainakaan kolise. Illalla revin tapetteja ja viikonloppuna muutan. Toimeliaisuus olkoon hyveemme!
29. lokakuuta 2008
20. lokakuuta 2008
So long, farewell!
Nyt alkoi sitten soida Sound of Music päässä.
Jonotin tänään melkein kaksi tuntia lippuja Metallican keikalle järvenpääläisen askartelukaupan edessä, enkä edes saanut niitä. Lohdutuksen sananen itselleni on se, etteivät liput olisi minulle itselleni edes tulleet. Eipä pääse poikkis kavereineenkaan tukkaansa heiluttamaan, ainakaan minun ostamillani lipuilla. Voisin tosin itsekin joskus mennä jotakin stadiontason bändiä katsomaan (rouheena esimerkkinä vaikka Spice Girlsin comeback, hehhe), mutta jonotus ei kyllä ollut yhtään niin coolia, kuin yötä myöten paikalla olleet nappulat antoivat olettaa. Hyvänen aika, en minä ainakaan olisi saanut 14-vuotiaana istua mitään lippuja jonottamassa! Ehkä nykynuoret eivät kysele lupia, tai sitten ne jonottavat lippuja samalla vanhemmilleen. Mene ja tiedä. Teki kyllä melkein mieli potkaista strategisesti polvitaipeisiin muutamaa hobitin kokoista (ja näköistä) riemuidioottia, jotka huutelivat viimeisistä lunastetuista kenttälipuista lipunmyynnin kestettyä huimat 13 minuuttia. Joka tapauksessa omat suosikkini ovat helpompia käsiteltäviä: kuolleita, keikkailun lopettaneita tai tyytyvät jopa klubikeikkoihin.
Blogger sekoilee fonttien kanssa, en pidä siitä. Perehdyn asiaan tarkemmin palattuani Roomasta. Siihen saakka:
Arrivederci amici!
Jonotin tänään melkein kaksi tuntia lippuja Metallican keikalle järvenpääläisen askartelukaupan edessä, enkä edes saanut niitä. Lohdutuksen sananen itselleni on se, etteivät liput olisi minulle itselleni edes tulleet. Eipä pääse poikkis kavereineenkaan tukkaansa heiluttamaan, ainakaan minun ostamillani lipuilla. Voisin tosin itsekin joskus mennä jotakin stadiontason bändiä katsomaan (rouheena esimerkkinä vaikka Spice Girlsin comeback, hehhe), mutta jonotus ei kyllä ollut yhtään niin coolia, kuin yötä myöten paikalla olleet nappulat antoivat olettaa. Hyvänen aika, en minä ainakaan olisi saanut 14-vuotiaana istua mitään lippuja jonottamassa! Ehkä nykynuoret eivät kysele lupia, tai sitten ne jonottavat lippuja samalla vanhemmilleen. Mene ja tiedä. Teki kyllä melkein mieli potkaista strategisesti polvitaipeisiin muutamaa hobitin kokoista (ja näköistä) riemuidioottia, jotka huutelivat viimeisistä lunastetuista kenttälipuista lipunmyynnin kestettyä huimat 13 minuuttia. Joka tapauksessa omat suosikkini ovat helpompia käsiteltäviä: kuolleita, keikkailun lopettaneita tai tyytyvät jopa klubikeikkoihin.
Blogger sekoilee fonttien kanssa, en pidä siitä. Perehdyn asiaan tarkemmin palattuani Roomasta. Siihen saakka:
Arrivederci amici!
19. lokakuuta 2008
On jälleen krapula...ton sunnuntai
Minun piti mennä tänään pelaamaan sählyä, mutten mennytkään. En jaksa. Olen viime viikkoina urheillut hävettävän huonosti, mutta ehkä tilanne korjaantuu, kunhan tässä on ensin matkusteltu ja muutettu. Urheilu ei ole asia, joka vain tapahtuu, sen eteen on aina nähtävä vaivaa. Minä kun en tosiaan ole mikään Lenkkeilijä, vaan haluan toteuttaa lihasten rääkkäämistä valvotuissa sisätiloissa loisteputkivalaisimien lämmössä. Sitä varten pitää aina siirtyä paikkaan E, mikä taas vaatii aikatauluja (ach, wie schön), aikaa ja bussikortin (joo, tiedetään, pyöräily on kivaa jne.). Parannan tapani marraskuussa, lupaan sen! M saa sitten luvan kanssa lukita minut rappukäytävään ja olla päästämättä sisään, ennen kuin olen käynyt salilla.
Huomenna nousen lentokoneessa korkealle ilmaan ja matkustan Roomaan. Ihanaa! L-O-M-A! Aion tukehduttaa itseni pitsaan, pastaan, viiniin ja mahdollisesti olueen, jäätelöön, raunioihin, syysaurinkoon (siellä EI sada!), metroon, Vatikaaniin ynnä muuhun. Tähän liittyen olisi ehkä syytä pukea alusvaatteet päälle ja mennä käymään äidin luona hakemassa vähän vaatteita ja ehkä jokin kassikin. Minulla on vain reppu, jolla olin aikonut selvitä. Kävi kuitenkin ilmi, että matkaseurani, jolla on y-kromosomi, aikoo ottaa isomman laukun. Mit vit?? En kai voi jäädä kakkoseksi tässä asiassa! Ja toisaalta, pitäähän sitä olla tilaa tuliaisillekin (paavin kuva ja rukoushelmet). Joten yritän ryhdistäytyä ja raahata ahterini toiselle puolen tätä Keski-Uudenmaan megapolin keskustaa. Samalla reissulla voisi tarkistaa mamman jääkaapin sisällön.
Tili tyhjeni huomaamatta, kun maksoin tulevan asunnon takuuvuokran. Hoaaargh. Olen täytellyt työhakemuksia ja soitellutkin vähän tiedusteluja joulunajan töistä. Kun nyt jotain saisi. Voisin mennä ihan hyvin tekemään jotain aivokuollutta siivoushommaakin, mutta ainakin mol.fi:n avoimet siivouspaikat ovat pääsääntöisesti kestoltaan yli 12 kk. Minä haluan töitä vain joulukuuksi tai niille main. Tässäkin asiassa voisi tietenkin lähestyä siivousfirmoja suoraan, mutta odottelen nyt ensin, josko pääsisin näyttämään taitoni vaihteeksi jossain muussa pikkukivassa näpertelyssä. Olen motivoitunut, kyllä olen!
Olin perjantaina Lahdessa humalassa. Puhuin kieliäkin (en norjaa, vaan ihan lontoota) ja hauskaa oli. Kumman hyvin se tarjouskalja uppoaa napaan oli baari mikä hyvänsä. Pyysin pokelta luvan näyttää papereita: ”Et en mä siish niinku niin vanha oo!”. Pokea ei kiinnostanut.
Seuraavana päivänä oli tietenkin sukujuhlat, joissa olin jälleen kerran ainoa krapulainen. Onneksi koko serkussarjamme (4 henkilöä) on kuitenkin vuorollaan ollut ”vähän huonovointinen”, mutta viime aikoina se olen kumma kyllä ollut aina minä. Se oli vahinko! Onneksi serkuntyttöni, jonka 1-vuotissynttäreitä siis juhlimme, ei ollut moksiskaan, vaan leikki kanssani ihan mielellään. Jo puhekykyiset osanottajat sen sijaan huomauttelivat sameista silmistäni ja ruokahalun puutteesta. Useasti.
16. lokakuuta 2008
Baaritason keittiö
Ilouutisia!
Kävimme katsomassa tänään asuntoa, 3h+k, ihan keskustassa, näkymä suoraan Hotelli Ilvekseen. Luultavasti viimeinen piirre sai meidät listaamaan paperille enemmän plussia kuin miinuksia, ja näin ollen olemme huomenna menossa allekirjoittamaan vuokrasopimusta. Marraskuussa alamme ehkä pitää videoblogia Ilveksen rivouksista.
Asunto oli huonohkossa kunnossa, mutta tilava ja asuttava. Edellinen asukas oli tosin jättänyt jännäylläriksi kasan irtoroinaa, tyhjiä viinapulloja ja huonekasveja. Kiva. Niin minäkin toimisin, jos ei itse jaksaa kantaa roskiaan pois. Kyllähän ne joku muu sitten korjaa! Jep. Vuokraemäntä hoitanee roinan pois, itse en ala ainakaan kantaa mitään sohvanraatoa kaatopaikalle, kun se ei omani ole. Tuskin heittäisin sitä tuuletusparvekkeeltakaan.
Mutta: olotila on parantunut 100%. Se on paljon, ottaen huomioon, mikä olotilani oli esimerkiksi eilen (hengenahdistusta, vitutusta, vihaa). Saamme vielä aikaan varsinaisen neitokammion! Ja minäkin saan kokeilla asumista Tampereen keskustassa. Vain kävelymatka yliopistolle! Mahtavaa. Hyvästi, TKL! (No, salille pitää edelleen kulkea Kalevaan, ehken kokonaan hylkää armasta bussikorttiani).
Taloudellinen jamani ei tule olemaan mikään erityisen kehuttava, mutta kyllä siitä selvitään. Mistä tahansa selviää, jos ihmisellä on koti, missä selvitä. Minusta tulisi ehkä hyvä asunnottomien tukihenkilö. Tai sitten ei... Joka tapauksessa toimin nyt niin, että muutan/mme marraskuussa, remontti alkaa marraskuussa ja kestää ensi vuoteen, kun se on valmis, alan myydä Pispalan helmeä. Toivottavasti asuntomarkkinat ovat hieman rauhoittuneet siihen mennessä (tai elpyneet, rauhoittuminen tähän tilanteeseen verrattuna olisi ehkä kooma), etten ihan loukkoon jää. Mutta sanottakoon nyt kaikelle kansalle, että minä olen onnellinen! Minulla on nyt kiintopiste, suunnitelma ja helpotus!
Palautin maailman noloimman saksankielisen stipendihakemuksen liitteineen tänään. Toivottavasti en kohtaa valintalautakunnan jäseniä todellisessa elämässä. En todellakaan osaa sitä saakelin kieltä! Miksi uskottelen itselleni muuta? Pullistaakseni hauiksiani ja jalkoväliä? Päteäkseni? Luullakseni voivani joskus lukea saksankielisiä kirjoja/lehtiä/lähteitä?
Ja voll.
Nicht.
Kävimme katsomassa tänään asuntoa, 3h+k, ihan keskustassa, näkymä suoraan Hotelli Ilvekseen. Luultavasti viimeinen piirre sai meidät listaamaan paperille enemmän plussia kuin miinuksia, ja näin ollen olemme huomenna menossa allekirjoittamaan vuokrasopimusta. Marraskuussa alamme ehkä pitää videoblogia Ilveksen rivouksista.
Asunto oli huonohkossa kunnossa, mutta tilava ja asuttava. Edellinen asukas oli tosin jättänyt jännäylläriksi kasan irtoroinaa, tyhjiä viinapulloja ja huonekasveja. Kiva. Niin minäkin toimisin, jos ei itse jaksaa kantaa roskiaan pois. Kyllähän ne joku muu sitten korjaa! Jep. Vuokraemäntä hoitanee roinan pois, itse en ala ainakaan kantaa mitään sohvanraatoa kaatopaikalle, kun se ei omani ole. Tuskin heittäisin sitä tuuletusparvekkeeltakaan.
Mutta: olotila on parantunut 100%. Se on paljon, ottaen huomioon, mikä olotilani oli esimerkiksi eilen (hengenahdistusta, vitutusta, vihaa). Saamme vielä aikaan varsinaisen neitokammion! Ja minäkin saan kokeilla asumista Tampereen keskustassa. Vain kävelymatka yliopistolle! Mahtavaa. Hyvästi, TKL! (No, salille pitää edelleen kulkea Kalevaan, ehken kokonaan hylkää armasta bussikorttiani).
Taloudellinen jamani ei tule olemaan mikään erityisen kehuttava, mutta kyllä siitä selvitään. Mistä tahansa selviää, jos ihmisellä on koti, missä selvitä. Minusta tulisi ehkä hyvä asunnottomien tukihenkilö. Tai sitten ei... Joka tapauksessa toimin nyt niin, että muutan/mme marraskuussa, remontti alkaa marraskuussa ja kestää ensi vuoteen, kun se on valmis, alan myydä Pispalan helmeä. Toivottavasti asuntomarkkinat ovat hieman rauhoittuneet siihen mennessä (tai elpyneet, rauhoittuminen tähän tilanteeseen verrattuna olisi ehkä kooma), etten ihan loukkoon jää. Mutta sanottakoon nyt kaikelle kansalle, että minä olen onnellinen! Minulla on nyt kiintopiste, suunnitelma ja helpotus!
Palautin maailman noloimman saksankielisen stipendihakemuksen liitteineen tänään. Toivottavasti en kohtaa valintalautakunnan jäseniä todellisessa elämässä. En todellakaan osaa sitä saakelin kieltä! Miksi uskottelen itselleni muuta? Pullistaakseni hauiksiani ja jalkoväliä? Päteäkseni? Luullakseni voivani joskus lukea saksankielisiä kirjoja/lehtiä/lähteitä?
Ja voll.
Nicht.
14. lokakuuta 2008
Uusi teksti ja vaikea Motivationsschreiben
Koska minun pitäisi nytkin kirjoittaa saksankurssin kirjoitustehtävää, apurahahakemukseen liitettävää Motivationsschreibenia, blogin päivitys on erinomainen, kenties suositeltava, iltapuhde.
Tarvitsen todennäköisesti lisätunteja vuorokauteen. Lisäksi haluaisin oman kodin, minne saisin ottaa kissani. Se on alkanut temppuilla veljelleni, enkä halua veljeni suivaantuvan täysin. Kissa kaivaa omaa hautaansa tietämättään. Tosin minusta ei koskaan olisi viemään sitä piikille, sen saisi tehdä joku muu. Sydänkohtaus siinä tulisi minullekin. Miten voi olla niin kiintynyt sellaiseen pikkunisäkkääseen, joka ei edes ole mikään kovin sosiaalinen? Kertokaa se minulle! Miksei kukaan varoittanut, että lemmikistä tulee rakkaampi kuin poikaystävästä?? Miksei???!!
Insinööri oli mukava, ja suunnitelma valmistunee marraskuun alkupuolella. Sen valmistumisen ja remontin aloittamisen välissä on vielä pidettävä yhtiökokous (johon tulee paikalle luultavasti seinänaapurini ja minä, mutta otetaan nyt siten ne lait tosissaan, kun on tälle tielle lähdetty), joten kyllä tämä nyt vaan venyy niin perkeleesti. Eikä mitään voi tehdä. Odotella vain. Torstaina tosin käymme M:n kanssa varmaankin kyselemässä asuntoa, ja olisikin varsinainen onni, jos sellaisen saisimme pian! Olisi jokin paikka, minne paeta. Kissan kanssa.
Viikon päästä olemme Roomassa. Mahtavaa! Frutti di Mare! Ciao Bella! Kameran akkukin pitäisi ladata.
Huomenna käyn äänestämässä ennakkoon sopivaksi katsomaani kuntavaaliehdokasta. Oli vaikeaa löytää sopiva. En ole tästäkään aivan varma, mutta parempi sekin kuin suuren luokan epävarmuus (tai, herra paratkoon, kristillisdemokraatti). Olisi tietenkin kivaa, jos itse äänestetty ehdokas pääsisi läpikin. Toivoa sopii. Äänestysprosentti ihmisen arkielämään eniten vaikuttavissa vaaleissa on aivan järkyttävän huono. Itsekään en ole ennen kuntavaaleissa äänestänyt, sillä edellisellä kerralla luuhasin kodinhengettärenä Kalifornian kedoilla. Nyt otan senkin edestä takaisin. Tehkää samoin. Uurnille sieltä, laiskat lampaat! Vaikka toki edustuksellinen demokratia on hidas ja jäykkä järjestelmä, on se silti parempi kuin muutama muu vaihtoehto. Ja etenkin kuntatasolla päätökset ihan todella vaikuttavat elämään. Ja niihin voi vaikuttaa, ainakin haluan uskoa niin. Tosin lienen itse varsinainen fariseus (vaimikäsenytoli), sillä en edes seuraa Tampereen paikallisuutisia, so. maamme ainoaa kulttuurilehteä, Aamulehteä*, vaan sen sijaan luen feministien ja muiden heittiöiden kansoittamaa Hesaria. Kerettiläinen.
Minua huolestuttaa se kissa. Ja velipoika. On aina vaikeaa olla muille vaivaksi. Inhoan sitä. Voisiko joku auttaa?
* määritelmä ei ole omani
Edit. Blogiani saa kommentoida. Pahoittelen, jos en joskus ole vastannut satunnaisiin kommentteihin. Nykyisin päivitän ahkerammin ja lupaan ottaa silmän käteen ja tarkkailla mahdollisia huomioita. Kiitos ja hyvää yötä!
Tarvitsen todennäköisesti lisätunteja vuorokauteen. Lisäksi haluaisin oman kodin, minne saisin ottaa kissani. Se on alkanut temppuilla veljelleni, enkä halua veljeni suivaantuvan täysin. Kissa kaivaa omaa hautaansa tietämättään. Tosin minusta ei koskaan olisi viemään sitä piikille, sen saisi tehdä joku muu. Sydänkohtaus siinä tulisi minullekin. Miten voi olla niin kiintynyt sellaiseen pikkunisäkkääseen, joka ei edes ole mikään kovin sosiaalinen? Kertokaa se minulle! Miksei kukaan varoittanut, että lemmikistä tulee rakkaampi kuin poikaystävästä?? Miksei???!!
Insinööri oli mukava, ja suunnitelma valmistunee marraskuun alkupuolella. Sen valmistumisen ja remontin aloittamisen välissä on vielä pidettävä yhtiökokous (johon tulee paikalle luultavasti seinänaapurini ja minä, mutta otetaan nyt siten ne lait tosissaan, kun on tälle tielle lähdetty), joten kyllä tämä nyt vaan venyy niin perkeleesti. Eikä mitään voi tehdä. Odotella vain. Torstaina tosin käymme M:n kanssa varmaankin kyselemässä asuntoa, ja olisikin varsinainen onni, jos sellaisen saisimme pian! Olisi jokin paikka, minne paeta. Kissan kanssa.
Viikon päästä olemme Roomassa. Mahtavaa! Frutti di Mare! Ciao Bella! Kameran akkukin pitäisi ladata.
Huomenna käyn äänestämässä ennakkoon sopivaksi katsomaani kuntavaaliehdokasta. Oli vaikeaa löytää sopiva. En ole tästäkään aivan varma, mutta parempi sekin kuin suuren luokan epävarmuus (tai, herra paratkoon, kristillisdemokraatti). Olisi tietenkin kivaa, jos itse äänestetty ehdokas pääsisi läpikin. Toivoa sopii. Äänestysprosentti ihmisen arkielämään eniten vaikuttavissa vaaleissa on aivan järkyttävän huono. Itsekään en ole ennen kuntavaaleissa äänestänyt, sillä edellisellä kerralla luuhasin kodinhengettärenä Kalifornian kedoilla. Nyt otan senkin edestä takaisin. Tehkää samoin. Uurnille sieltä, laiskat lampaat! Vaikka toki edustuksellinen demokratia on hidas ja jäykkä järjestelmä, on se silti parempi kuin muutama muu vaihtoehto. Ja etenkin kuntatasolla päätökset ihan todella vaikuttavat elämään. Ja niihin voi vaikuttaa, ainakin haluan uskoa niin. Tosin lienen itse varsinainen fariseus (vaimikäsenytoli), sillä en edes seuraa Tampereen paikallisuutisia, so. maamme ainoaa kulttuurilehteä, Aamulehteä*, vaan sen sijaan luen feministien ja muiden heittiöiden kansoittamaa Hesaria. Kerettiläinen.
Minua huolestuttaa se kissa. Ja velipoika. On aina vaikeaa olla muille vaivaksi. Inhoan sitä. Voisiko joku auttaa?
* määritelmä ei ole omani
Edit. Blogiani saa kommentoida. Pahoittelen, jos en joskus ole vastannut satunnaisiin kommentteihin. Nykyisin päivitän ahkerammin ja lupaan ottaa silmän käteen ja tarkkailla mahdollisia huomioita. Kiitos ja hyvää yötä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)