Pariisi sisälläni

Tänään on hyvä päivä.

Löysin tästä kaupungista aivan uskomattoman ihanan kahvilan, jossa nautiskelin ison ja kermaisen kaakaon. Paikka vei sydämeni heti. Sinne sitten seuraavallakin kerralla. Lisäksi kävelin pitkän lenkin Finlaysonin, Tampellan, Armonkallion ja Juhannuskylän alueilla. Kuljeskelin pikkuisia umpikujia ja kortteleita kiertäviä katuja, enkä voinut uskoa silmiäni löytäessäni näkymiä, joiden voisi uskoa olevan Pariisissa. Haluan muuttaa sinne! Siis sekä Pariisiin, että noille kujille täällä Tampereella. Ja vielä kun on niin kaunis syksy...

Niin, ja löysin CMX:n Talvikuninkaan levykaupasta. Olin käsittänyt, että levyn ensipainos on loppuunmyyty jo ajat sitten, mutta siellä niitä nökötti muutama kappale ihan kaikessa rauhassa! Nyt kuuntelen uutta levyäni varsin onnellisena. Ja uunissa paistuu itsetehty pitsa. Lauantait tuntuvat toisinaan parhailta asioilta maailmassa. Ehkä ne ovatkin.

Anyone?

Hei hei hei, haluaako joku tehdä jotain Tampereella huomisen ja sunnuntain välisenä aikana?
Olen ihan ypöyksin ja vailla tekemistä koko viikonlopun.

Tai siis tietty vois tehdä prosen aiheenesittelyä tai jotain tiedonhakua. Heh.

I'm all yours!

Ja laiskuus tuli

Tänään olen ollut niin laiska, että päätäni lähes kivistää. Heräsin viime yönä hieman kolmen jälkeen, enkä saanut enää unta, sillä Riesa halusi pihalle, mutta minä en halunnut päästää sitä. Luin sitten Ben Eltonia ja lähdin äärettömän väsyneenä ja vihaisena töihin. Ja jätinpä sitten 6 tuntia luentoja väliin tältä päivältä, eikä ole edes kauheasti harmittanut, vaikka länsimaisen kirjallisuuden historiassa olikin vuorossa Shakespeare, josta ns. diggaan. No, luen Sannan muistiinpanot. Huolestuttavaa on se, että tosiaan jätän ne luennot väliin, enkä töitä. Siksi lieneekin ihan paikallaan, että työsuhdettani jatkuu enää kaksi päivää. Joku järki tässä hommassa pitää kuitenkin edes yrittää säilyttää. No, nukuinpa tosiaan sitten useita tunteja. Nyt tekee mieli mehua.

Yläkerran naapuri rummuttaa lattiaa ja pöytää ja rämpyttää kitaraansa. Soittaisi edes jotakin hyvää musiikkia, mutta ei. Ja toisessa yläkerran naapurissa parivuotinen kakara vuoroin itkee, vuoroin tepsuttaa pitkin kämppää juoksuaskelin. Joskus sitä toivoisi paluuta Porvoon haudanhiljaisuuteen, jonka rikkoi hetkellisesti vain Lordin euroviisuvoitto.

Olen taas vaihteeksi lykännyt siivouspäivää, yritän ehkä huomenna taas. Luulen, että kissanruoka/basilika/sipulit houkuttelevat banaanikärpäsiä, jotka sitten pörräävät pitkin kämppää ja ovat yleisesti raivostuttavia. Ja lisäävät sotkuisuuden vaikutelmaa (vaikka minähän olen niin siisti!).

Helvetti että kuulostankin urpolta tyypiltä. Mutta niin kai olenkin. En jaksa ajatella oikein mitään. Haluaisin hautautua höpsöihin amerikkalaisiin romaaneihin (miettimättä niitä stilistiikan näkökulmasta... kiitos vaan, johdatus kirjallisuuden poetiikkaan -kurssi!) ja loikoilla raittiissa ilmassa. Harmi vain, että kesä meni jo. Sisällä kun on ajoittain hiukan tunkkaista.

Taidan sivistää itseäni CSI:llä.

Ps. Juoru: BB-Einari on kuulemma minulle sukua! Jumalauta! Kyllä harmitti, kun kuulin, koska en ole yhtään kertaa koko ohjelmaa katsonut. Ja kuitenkin sukua julkkikselle!

Julkkisten kahvihuoneessa

Kävin tänään tekemässä typerän välisiivouksen työpaikallani ja tapasin kaksi näyttelijää. Toinen heistä sanoi "terve", toinen ei. Jännittävää! Ja heidän jälkiään saan siivota teatterin vessoista ja suihkuista. Kyllä minun kelpaa!

Viikonloppuna oli mukavaa, näin yhden ihanan vauvamahan, kosteusvaurioisen omakotitalon, mummin, äidin, yhden uuden kodin ja paljon kavereita. Bileet Oulunkylässä olivat tosi hauskat, ja ihan turhaan lähdin aiemmin jo kohti Järvenpäätä (Yanossa oli tylsää), mutta aamulla olin kyllä onnellinen, että heräsin äidin luota vierassängystä ja sain rauhassa oksentaa puhtaaseen vessanpönttöön. Krapulainen kotimatka oli taas kerran tahtojen taistelua, mutta selvisin. Viikonloppureissuissa ei ole mitään muuta vikaa kuin kotimatkat. Koska minulla on aina krapula. Ja oksennan krapulassa. Lähes aina.

Espanjan tunneilla mennään kamalaa vauhtia eteenpäin, enkä oikein pysy kärryillä. Yritän kuitenkin kovasti, koska haluaisin oppia sen kielen niin hyvin, että voisin lähteä reissaamaan Etelä-Amerikkaan. Sillä perusteella valitsen myös aina lattariääntämisen mannerespanjalaisen sijaan. Niillä on kuulemma eroa.

Rahat ovat kohta loppu, mutta onneksi saan vielä kaksi palkkaa ja ensi viikolla tulee tuet. Voisin laittaa Electronin pakastimeen tai jonnekin, etten käyttäisi sitä. No, ensi viikonloppuna aion pysytellä Tampereella ja lukea kirjaston kirjoja, joten ei pitäisi kauheasti mennä rahaa silloin ja/tai siihen mennessä. Ja minulla on yksi ilmaislippu elokuviin, senkin voisi käyttää, jos keksin, mitä tahdon nähdä. En ole seurannut elokuvamaailman tapahtumiakaan aikoihin. Kuten en musiikkiakaan. En tiedä mikä minua vaivaa, ennen kuitenkin tiesin, missä mennään.

Näköjään aivoissani ei tapahdu mitään järkevää liikettä, tai sitten en saa siitä kirjoitettua. En ole kyllä oikein ajatellut mitään viime aikoina, koettanut vain miettiä prosen aihetta. Pikkuhiljaa jotakin alkaa muodostua, vielä pitäisi keksiä, mistä näkökulmasta ja millä lähdeaineistolla asiaa alkaisin tutkia. Mutta hieman on helpottanut kuitenkin. Tosin olen edelleen todella huono tietokantojen selaamisessa, yritän kuitenkin oppia lisää. Ehkä se siitä.

Syksy on kaunis.

Tätä et halunnut tietää

1) Äsken lähes itkin, kun Housessa koppava ja mielestäni inhottavan sentimentaaliseksi rakennettu syöpäsairas pikkutyttö halasi absurdin ja epäuskottavan toimenpiteen onnistuttua tohtori Housea ja House vallan liikuttui.

2) Äsken lähes itkin, kun kymmenen uutisissa oli juttua Sibeliuksesta (kuolemasta 50 vuotta), ja Sibeliuksen pihalla aikoinaan lintuja metsästänyt, nyt jo eläkeikäinen mies liikuttui kyyneliin asti muistellessaan Ainolan tiluksilla viettämäänsä aikaa. "Ajattele, mikä etuoikeus meillä oli täällä olla. Ja nyt ne on menneitä!"